lauantai 20. tammikuuta 2018

MUSIIKKIVUOSI 2017: 25 musiikkivideota

Princess Nokia, Photo: Kasey Jeffers

2017 oli hyvä musiikkivuosi.

Se oli erityisen hyvä vuosi itselleni livekeikkojen suhteen. Arkonan Maria Arkhipova veti Kuudennella Linjalla vieläkin tunteisiin vetoavammin ja paremmalla kappalearsenaalilla kuin Prahassa 2009, jossa näin yhtyeen ensimmäisen kerran.

Peste Noiren näkemistä olin odottanut kauan ja vihdoin se tapahtui. Zuriaake oli loistava uusi tuttavuus.

Negură Bungetia oli aikoinaan tarkoitus lähteä jopa ulkomaille asti katsomaan, mutta absurdi tapahtumasarja alkoi kun he ilmoittivat esiintyvänsä Lahden Torvessa, paikallisessani. En ole koskaan nähnyt kyseistä paikkaa yhtä autiona... Paikalle kertyi noin neljä maksavaa asiakasta plus henkilökunta, mutta keikka oli erinomainen. Parin päivän päästä Negru kuoli. :(

Katselin Deadmau5-shown ihan kivenheiton (hihi) päästä; erinomainen audiovisuaalinen elämys. Torienan chiptune-setti Lontoon Hyper Japan -tapahtumassa oli todella energinen ja hyväntuulinen. Pendulum ja Infected Mushroom ovat aina jees.


Rammsteinin näin kuudetta kertaa ja Laibachin kahdettatoista. Vaikka kuin vakuuttava Rammstein aina onkin, heidän settinsä on todella jämähtänyt. Laibach on tarjonnut joka kerta erilaisen esityksen.

Aiempina vuosina olen käynyt katselemassa G'n R:n ilman Slashia ja Slashin ilman G'n R:ta. 2017 oli vuorossa Guns 'n Roses Slashilla. Lähtökohtaisesti en jaksa stadion rockia tai gunnareitten kokoisia dinosauruksia, mutta setti oli oikeasti aika kova.

Múmin näin viimeksi 2008 Flow'ssa, jossa se vielä esiintyi ihannekokoonpanollaan (mitä tulee oman tuotantonsa esittämiseen). Helsingin Juhlaviikoille múm saapui säestämään Menschen am Sonntag -elokuvaa ja täytyy sanoa, että on mahdotonta valita kumpi esitys olisi ollut parempi. Molemmat todella vaikuttavia ja täysin erilaisia.

Vuoden viimeisen keikan kävin katsomassa pikkujoulukautena kotikaupungissani, johon Gasthaus Orkesteri saapui esittämää musiikkia Twin Peaksista. Juuri paremmin ei voisi Twin Peaksia tulkita ja suosittelen lämpimästi tsekkaamaan yhtyeen jos sattuu kiertelemään lähistöllä.

2017 julkaistiin paljon hyvää musiikkia. Sanoisin että siitä huolimatta oma Top 3 on harvinaisen selkeä, ja niistäkin ykkönen on ylivoimainen ykkönen, kakkonen selkeä kakkonen ja kolmonen kolmonen:




  1. Igorrr: Savage Sinusoid
  2. Angelo Badalamenti: Twin Peaks - Limited Event Series Soundtrack
  3. Princess Nokia: 1992 Deluxe
  4. Satyricon: Deep Calleth Upon Deep
  5. Laibach: Also Sprach Zarathustra
  6. Antwood: Sponsored Content
  7. UlverThe Assassination of Julius Caesar
  8. Body CountBloodlust
  9. Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch: Blade Runner 2049 OST
  10. Toriena: Melancozmo

Myös vuosi 2018 vaikuttaa lupaavalta, niin tulevien keikkojen kuin julkaistavien albumien osalta, mutta se alkoi todella surullisilla uutisilla: Dolores O'Riordan on kuollut.

Olin yhdeksänvuotias kun No Need to Argue ilmestyi. Se oli ensimmäinen musiikkilevy jonka lainasin kirjastosta ja jonka itse nauhoitin c-kasetille, heti sen jälkeen kun olin kuullut Zombien ensimmäistä kertaa Radio Mafialta.

Toisin kuin suurin osa ihmisistä, en koskaan unohtanut Cranberriesiä. Olen aina tasaisin väliajoin kuunnellut sekä uutta että vanhaa tuotantoa. Toivoin aina että olisivat olleet tuotteliaampia, mutta olosuhteille kun ei voi mitään. Saakoon rauhaton sielunsa levon.

Sitten läpikäymään vuotta 2017 musiikkivideoiden välityksellä. Videot ovat aakkosjärjestyksessä esittäjien mukaan. Osa videoista olisi hierarkiassa todella kaukana toisistaan, mutta lähtökohtaisesti kaikki valinnat ovat videoita, joita olen kokenut mielenkiintoiseksi tai katsonut toistuvasti vuoden mittaan.


Ajattara: Ave Satana

Ajattara: Ave Satana
(Suomi)

Aloitetaan musiikkivideolla, joka kuvastaa vuotta 2017 kaikista vähiten.

Ajattara ilmoitti 2012 fb-sivuillaan, että lopettavat, eivät palaa koskaan ja haistakaa kaikki vittu jne.

Melkeinpä eniten pidin aikoinaan Ajattarasta akustisena (Noitumaa, 2009), mutta toivotan tervetulleeksi takaisin millä tyylillä tahansa. Ajattara on torsofiksaatioineen ja joululevyineen varsin viihdyttävä orkesteri.

Ajattaran uutta kappaletta paremman nostalgiatripin tarjoaa sen musiikkivideo, joka on kuin suoraan ysärin lopun tai ensikymmenen (oikeasti suositeltu termi 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle lol) musiikkivideotarjonnasta: jäpät räyhää ja kittaa viinaa, samalla kun tosi-tv-tähdet, seiskatytöt ja stripparit heiluttelevat aseita lateksiasuissaan kuin Jackie Brownin huumoripätkässä "Chicks who love guns" konsanaan. Tämä vuonna 2017. Pakko vähän tykätä.

Ajattara: Ave Satana

Antwood: Don't Go

Antwood: Don't Go
(Kanada)

Pidän äänistä, en vain musiikista, joten ASMR-videot ovat minulle tärkeä taiteenmuoto, viihde ja media. Antwoodin konseptialbumi Sponsored Content on elektroninen kokonaisuus alitajuisten viestien syövereistä. 

Myös tämä kanadalaishemmo, Antwood, on viehättynyt tähän nuorehkoon ilmiöön, ASMR-videoihin, eli kihelmöinnin ja raukeuden kaltaisia aistielämyksiä triggeröivään sisältöön, josta on tullut merkittävästi kaupallisempaa vasta viimeisten vuosien aikana.

Etenkin, kun monet laittavat kyseisiä videoita päälle nukkumaan mennessään, alitajuinen, sponsoroitu sisältö unen rajamailla olevaan ihmiseen on vähintään arveluttavaa.

Don't Gon musiikkivideossa tietokoneanimoitu hahmo on kuin aikuinen lapsi kliinisessä, kristallinenkirkkaassa, värikkäässä ja houkuttelevassa hintalapuin ja brändilogoin sisustetussa tyhjässä ostoskeskussa.

Albumiraidan intro on leikattu pois, joten video on melko lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi. Sisältää pari täysin mykkää hetkeä, joten varoituksen sana kuten Last Jedin yhdysvaltalaisyleisölle: se ei ole rikki, se on tehokeino.

Antwood: Don't Go

Björk: Notget

Björk: Notget
(Islanti)

Suosikki-outfittini Marilyn Monroelta on ilman muuta perunasäkki vuonna 1951. Hän osoittaa, että todella näyttää hyvältä vaikka perunasäkkiin pukeutuneena.

Modernin pop-estetiikan kiehtovin pukeutuja, islantilainen Björk, osoittaa tässä videossa näyttävänsä hyvältä vaikka joulukuusen, sähkökeskuksen ja koralliriutan yhdistelmänä.

Björkin raskas pop on parhaimmillaan hyvin karmaisevaa ja tapa jollaa hän lausuu sanan "kuolema" Notgetissa vain korostuu, kun videossa otetaan lähikuvaa hänen kasvoistaan sanaa lausuttaessa.

Uuteen albumiin, Utopiaan, tutustuminen on vielä pahasti kesken, mutta siitäkin lohkaistut musiikkivideot ovat olleet hyvin vaikuttavia.

Björk: Notget
Björk: the gate
Björk: utopia

Body Count: No Lives Matter

Body Count: No Lives Matter
(Yhdysvallat)

Ice-T:n keulima ghettojen thrash-kokoonpano Body Count on olennainen osa lapsuuteni musiikkimaisemia, ja olen aina pitänyt tuon kaverin meiningistä myös gangsta rap -albumeillaan ja ulkomusiikillisissa töissään (tv-sarjat, dokumentit ja vierailut vanhassa kunnon Conan O'Brien's Late-Night Showssa).

Genrensä suurimpiin klassikoihin kuuluvan nimikkoalbumin jälkeisestä Born Deadistä pidin vielä kovasti, mutta sittemmin ei yhtye ole kyennyt samaan. Ei ennen vuotta 2017. Bloodlust on täydellistä Body Countia, ja jokainen siitä lohkaistu musiikkivideo sanomineen on asian ytimessä. #nolivesmatter

Body Count: No Lives Matter
Body Count: Black Hoodie
Body Count: This Is Why We Ride

Charlotte Gainsbourg: Rest

Charlotte Gainsbourg: Rest
(Ranska)


Odottaessaan minua, äitini kuunteli kuulemma vain Mirelle Mathieu'ta. Mitäs Mirellelle sitten kävi; häntä löytää nykyään vain kirpputorien vinyylikaatopaikasta, ikuisuuslaareista, joissa ne pitävät seuraa kasarihirvityksille ja Valittujen palojen klassisen musiikin kokoelmille.

Chansonia ja french poppia kuuntelen aika ajoin paljonkin. Édith Piafin ja Patricia Kaasin lisäksi tarjontaa on paljon, suosikkeihini kuuluvat esim. Adrienne Pauly, Brigitte Bardot, Emily Loizeau, France Gall, Francoise Hardy, Jane Birkin, Jeanne Moreau, Sylvie Vartan, Véronique Sanson ja Zazie.

Charlotte "Sergen ja Jane Birkinin tytär" Gainsbourg on nykyaikaisista suosikkini, joskin ranskan kieltä on ikävä kyllä turhan harvassa. Jo teininä Charlotte duetoi hyvin kontroversaalisti isänsä kanssa levyllisen verran, mutta vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänen varsinainen laulajan uransa lähti käyntiin, elektro-duo Airin kanssa tehdyllä levyllä, joka muuten kuulostaa aivan pirukseen "Airilta, jota laulaa Charlotte Gainsbourg".

Restillä apuna on toisen ranskalaisen elektro-yhtyeen puolikas, Daft Punkin Guy-Manuel de Homem-Christo. Restin musiikkivideo on kaikkea muuta kuin viimeisen päälle korkealuokkaisesti tuotettu niin kuin musiikkinsa, tai muut Charlotten musiikkivideoista. Videossa hän on pieneen halliin pystytetyllä pop-up studiollaan, ja suurin osa kuvamateriaalista on vanhojen klassikkoelokuvien ja muiden pätkien klippejä. Chaplinin pojasta Punaiseen ilmapalloon ja aina Charlotteen itseensä Melankoliassa.

Tämä kauniin melankolinen kokonaisuus muistuttaa itseäni hieman Marina & the Diamondsin Immortalin videosta, jossa vanhat ihmiset nauttivat elämistään pikku pirskeissä ja lapset osoittavat hellyyttä toisilleen, samalla kun Marina laulaa kuin mantraa, jotta varmasti menee perille: "kaikki kuolevat". Rest ei ole ihan yhtä raskas, joskaan ei kaikkiin mielentiloihin tämäkään ole helpointa kuunneltavaa ja katseltavaa.

Charlotte Gainsbourg: Rest
Charlotte Gainsbourg: Deadly Valentine
Charlotte Gainsbourg: Ring-A-Ring O'Roses

Die Antwoord: Fat Faded Fuck Face

Die Antwoord: Fat Faded Fuck Face
(Etelä-Afrikka)

Etelä-Afrikkalaisen elektro-räppiduo Die Antwoordin Yo-Landi on yksi mahtavimmista ja tyylikkäimmistä naisartisteista ikinä.

Odotin jopa pitkään että Lady Gaga pystyisi keksimään jotain jännää, mutta en vain jaksa pitää johonkin pekoniviipaleeseen kääriytymistä kovinkaan hetkauttavana. Die Antwoord on hyvin visuaalinen myös musiikkivideoiden ja kanssahemmojen osalta.

Ennenkaikkea Yo-Landilla on erinomainen, lapsellisen lällätysmäinen, soundi laulussaan ja räppäyksessään. Ehkä huumorin kannalta otettu yhtyeen historia alkaa olemaan taitekohdassaan, kun pidän heidän uusinta levyään korkeatasoisimpana. Kokonaisuus on repaleinen ja epätasainen, mutta huippukohdat ovat suosikkejani koko heidän uraltaan. Yllättävän puolivakavat Alien ja I Don't Care ovat vaikuttavimmat vedot tähän asti, ja tyylikkäät hassuttelut We Have Candy ja Banana Brain todella kovia.

Eteläafrikkalainen rave-rap-duo Die Antwoord ei ole enää pelkästään ratkiriemukkaan kieroutunutta rap-laiffia satirisoivaa bilemusaa, vaan myös kokonaisvaltaisesti audiovisuaalista friikkisirkusta kuvastava taidekollektiivi. Yolandi Visserin ja Ninjan tyyli ei ole varsinaista trendsetter-osastoa, mutta se on jotain hyvin nautinnollisinta seurattavaa somejen ja musiikkivideoannin kautta.

Heidän erinomaiset videonsa ovat olleet vasta esimakua tulevalle ninja-aiheiselle sarjalle. Muista lyhäreistä, Harmony Korinen ohjaamaa Umshini Wamia seurasi viime vuonna Eraserhead-henkinen, öistä rottaterroria pelkäävän Tommyn astuminen rottien puolelle (Tommy Cant [sic] Sleep, 2017). Afrikasta länsimaisen mainstreamin kentälle astelevan yhtyeen viimeksi mainitussa lyhärissä esiintyvät jopa Jack Black ja Cypress Hillin DJ Muggs.

Die Antwoord: Fat Faded Fuck Face
Die Antwoord: Tommy Cant Sleep

Grimes ft. Janelle Monáe: Venus Fly

Grimes ft. Janelle Monáe: Venus Fly
(Kanada)

Grimes on ihailtava hahmo, luonnollinen ja aran oloinen nörttityttö, joka tekee suuria kauniita audiovisuaalisia asioita, ja mikä ihailtavimpaa tänä cam girl gold diggerien aikakautena, ei erotisoiden imagoaan millään tavalla.

Venus Fly on todella kaunis, värikäs ja miellyttävä video, jossa erilaiset elementit esittäytyvät korostuneen näyttävinä. Harvoin näin suuri editoinnin määrä tekee lopputulokselle kunniaa, mutta kaikki tässä vain toimii. Asetelmat, värit, puvustus ja leikkaus, kaikki on vain täydellistä.

Grimes ft. Janelle Monáe: Venus Fly

Idol formerly Known as LADYBABY: Pelo

Idol formerly Known as LADYBABY: Pelo
(Japani)

Japanilainen idolikulttuuri on mielenkiintoista, viehättävää ja pirun raakaa. Nuoret tytöt hattaramaisissa vaatteissaan ja karkkilavasteissaan esittävät vihjailevia eleitä toisiaan kohtaan, äärimmäisenä esimerkkinä AKB48, joka koostuu noin sadasta teini-ikäisestä tytöstä, jotka leikkivät videoillaan pyjamabileitä ja biitsiromantiikka. Vasta nyt kansainvälisempää huomiota saadessaan, tuotanto on aloittanut hillitymmän politiikan nuorimpien esiintyjiensä kohdalla.

Tähän mennessä kansainvälisesti tunnetuin idoli-teollisuuden tuote on ollut Babymetal. Ladybaby on ehdottomasti ottanut mallia Babymetalin kaavasta ja on alusta pitäen tähdännyt kansainväliseen suosioon, siinä jokseenkin onnistuen. Yhtyeen gimmick oli aluksi japanilaiseksi tytöksi pukeutunut karvainen, rääkyvä mies, joka sittemmin on poistnut yhtyeestä. Täten bändi nimettiin uudelleen. Vuoden muista videoistaan, Easter Bunny, on toki mainio pääsiäismunahassuttelu, mutta Pelo on kappaleena ja videona parempi esimerkki metallin ja j-popin yhdistelmästä.

Idol formerly Known as LADYBABY: Pelo -ペロ-
Idol formerly Known as LADYBABY: Easter Bunny イースターバニー

Igorrr: Opus Brain

Igorrr: Opus Brain
(Ranska)

Barokkimusiikkia kone- ja metallimusiikin tyyleihin saksinut ranskalainen breakcore-artisti Igorrr julkaisi tänä vuonna ensimmäisen kokonaan originaalia soitantaa, sampleitta, rakennetun pitkäsoittonsa, Savage Sinusoid.

Esimakuna saatiin esimerkiksi musiikkivideo, jonka lopputulos ei löydy levyltä, mutta kuvastaa ehkä enemmänkin sävellysprosessin arvaamattomuutta: mastermindin oma kananen nakuttaa pianon päälle roiskaistuja siemeniä, säveltäen kappaleen rungon, mestarin itsensä rakentaen koneilla lopun kokonaisuuden päälle.

Opus Brain on albumin magnum opus, ja valtava teos on saanut arvonsa mukaisesti valtavan videon. Epileptkoille suunnattu varoitus sietää ottaa tosissaan, mutta kieroutunut kuvamaailma ja leikkaukset tekevät kunniaa kunnianhimoiselle sävellys- ja tulkintatyölle, jonka arvostaminen voi vaatia kouliintumisen lisäksi myös Igorrrin musiikin ystäviltä muutamia yrityksiä päästäkseen sisään kokonaisuuteen.

Igorrr: Opus Brain
Igorrr: ieuD
Igorrr: Cheval

Igorrr: Full concert [Dour Festival 2017]

Jay-Z: The Story of O.J

Jay-Z: The Story of O.J
(Yhdysvallat)

Kun aikoinaan kuuntelin räppiä hieman enemmän, olin Nasin tallissa versus Jay-Z:n. Sittemmin jälkimmäisen touhut ovat olleet mielenkiintoisimpia, kuten tämä pirun kova ralli ja ennen kaikkea mustuuden ytimeen porutuva video.

Iso osa yhdysvaltalaisen animaatioelokuvan suosikeistani tehtiin 1930-luvulla, etenkin Fleischer studion tuotanto, johon tämän vuoden ehdottomiin suosikkipeleihini lukeuruva Cuphead pohjasi. Myös tämä vuoden parhaisiin kuuluva musiikkivideo ottaa vaikutteensa samasta lähteestä, syykin on selvä. Tuon ajan animaatiot ovat nykyaikana tarkasteltuna äärimmäisen rasistisia, Kippari-Kallet, Betty Boopit ja kaikki. The Story of O,J.:n video sisällyttää kaikki kliseisimmät stereotypiat ja historialliset ikonografiat.


Laibach: Vor Sonnen-Aufgang

Laibach: Vor Sonnen-Aufgang
(Slovenia)

Laibachin uusin albumi, Also Sprach Zarathustra, on vaikeasti lähestyttävimpiä koko yhtyeen uralta, ja jos Jugoslaviassa perustetun taidekollektiivin lähtökohdat tietää, se on aika paljon sanottu. Sanotaan, että olen erityisen tyytyväinen ratkaisuuni pyörittää vinyyliä muutaman kymmentä kertaa ennen viime vuoden live show'n näkemistä.

Von Sonnen-Aufgang on ilman muuta teatterille sävelletyn teoksen kliimaksi, vuoden kaunein laulu ja esimerkki siitä, miksi rakastan Mina Špileria niin paljon. Video tekee kappaleelle kaikin puolin kunniaa ja se ansaitsee hyvät audiovisuaaliset puitteet ja hillityn mielentilan.

Laibach: Vor Sonnen-Aufgang


Little Big: Lollybomb


Little Big: Lollybomb
(Venäjä)

Venäläinen Little Big aloitti uransa erittäin vahvasti itseironisella kotimaansa satirisoimisella. Everyday I’m drinking, With Russia From Love ja Polyushko Polye ovat ylittämättömiä kappaleita ja musiikkivideoita edelleen.

Uusin kappale ja video on siirtynyt tekemään sen sijaan satiiria mediaseksikkäämmästä Pohjois-Koreasta. Tämä aihepiiri käytiin jo paremmin läpi We Will Push the Button -videolla, mutta tällä kertaa ydinasenappulan äärelle on palattu korkeammin tuotantoarvoin. Ei se napin koko, vaan miten sitä käyttää.

Little Big: Lollybomb

Myrkur: Ulvinde

Myrkur: Ulvinde
(Tanska)

Kun Myrkur debytoi, hänen soundinsa oli silkkaa ysärin alun norjalaisen bm-skenen rip-offia, ennen kaikkea mieleen tuli ylituotettu, naisellisempi pastissi Ulverin Bergtattista. Itse Bergtatt-mastermind Kristoffer Rygg toki tuotti levyn, joten ei sinänsä ihme. Mutta vaikka Ulverin sittempään soundiin ja musiikkityyleihin täydellisen kirkas tuotanto toimiikin, ei sellainen aina tee hyvää black metalin tunnelmalle.

Myrkur on muutaman vuoden aikana kammennut itseään originaalimpiin susilauluihin ja Ulvinde on jälleen mukavaa tallustelua kohti odotettua erottautuvuutta. Puhtaalla ja epäpuhtaalla äänellä tulkitsva Myrkur on parhaimmillaan juuri näiden tyylien taitekohdassa.

Suosikkikohtiani videossa ja laulussa on Pikku Prinssi -aiheisen tatuoinnin paljastelusta alkava (noin puolentoista minuutin kohdalla) puhtaan laulun ja öriörin kehityskaari. Myrkur panttaa pääosin tyylikkään epäpuhdasta lauluaan, jonka ansiosta se säilyttää charmiaan.

Luontoaiheiset kuvaukset ovat heikkouksiani, joten tämäkin metsävaeltelu, vuoristonvalloitus ja "sisaret laulaa mättähillä" -video tekee vaikutuksen.

Myrkur: Ulvinde
Myrkur: I riden så

N.E.R.D. & Future: 1000

N.E.R.D. & Future: 1000
(Yhdysvallat)

N.E.R.D.:n poliittisessa taisteluvideossa rebel flagit palaa ja nuori Mike Tyson pauhaa. Lopputulosta pidän kyllä parhaana mitä N.E.R.D. on tehnyt sitten Lap Dancen, sanoma saadaan voimakkaasti esitettyä ja kappale rokkaa kovaa. Etenkin viimeinen kolmannes.

Rihannan kanssa tehdylle Lemonille en jotenkin lämmennyt, vaikka Rihannasta pidänkin. Suuremman vaikutuksen 1000:n lisäksi teki Kites feat. Kendrick Lamar ja M.I.A. Albumikokonaisuutta en jaksa lainkaan, kuten aiempienkin albumien kohdalla.

NERD & Future: 1000

Orgonite: Adibass

Orgonite: Adibass
(Israel)

Little Big on malliesimerkki venäläisestä itseironiasta, tsekkaa etenkin jo aiemmin mainitut Everyday I'm Drinking ja This is Russia. Viraaliksi äityneen satiirin ykköslevyä ei ole ylitelty, mutta rosterin alta tuupataan välein myös Orgoniten kaltaisia mainioita reivaajia, tällä kertaa Israelista.

Orgonite: Adibass

Orphaned Land feat. Hansi Kürsch: Like Orpheus

Orphaned Land feat. Hansi Kürsch: Like Orpheus
(Israel)

Jos Orphaned Land ei olisi israelilainen yhtye, tämänkaltainen "metalli yhdistää kaikki" (eli juutalaiset ja muslimit nyt tässä tapauksessa) olisi todennäköisesti äärimmäisen cringeä siirappia. En toisaalta kiellä pitämästä videota sellaisena nytkin, mutta itse pidän videota hyvännäköisenä ja -tahtoisena, sen lisäksi että kappale on kansanmusiikkivivahteineen oikein hyvä. Lisätehtävänä, bongaa Finlandia-pullo.

Orphaned Land feat. Hansi Kürsch: Like Orpheus

Paloma Faith: Guilty

Paloma Faith: Guilty
(Iso-Britannia)

Paloma Faithin debyytistä on kulunut jo liki kymmenen vuotta, eikä hän enää muistuta samaa henkilöä, jonka näin esiintymässä ja yleisön seassa muusta tarjonnasta nauttimassa Provinssissa 2010. En ala sen kummemmin tekemään vertailuja Amyyn, mutta Guilty on hieno laulu, ja video on kaunis yhdistelmä The Handmaid's Talea ja neuvostobetonin järkäleitä.

Ukrainasta on tullut mielenkiintoista kyllä, hyvin suosittu kuvauskohde musiikkivideoille. Siitä pidän, sillä samalla kun se kerryttää intoa käydä tuossa maassa, se myös helpottaa tarjonnallaan sitä tunnetta ettei siellä ole vielä kerennyt käydä.


Peste Noire: Le Dernier Putsch

Peste Noire: Le Dernier Putsch
(Ranska)

Toinen Ukrainassa kuvattu video edustaa täysin erilaista maailmaa ja arvoja. Vihaisten ranskalaisen edellinen musiikkivideo, Dans ma nuit, on ilman muuta yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista, ja täytyy sanoa että vaikken toki pidä uuden videon ryppyotsaisesta sisällöllisestä linjasta koota vihaisia valkoisia miehiä paasaamaan saman katon alle, Tarantinon ja rap-videoiden estetiikkaa mukailevan videon tuotantoarvot ovat korkeat näin marginaaliselle yhtyeelle.

Musiikkivideolle tehtiin tyylikäs grindhouse-henkinen julistetaide ja video sai ensi-iltansa kieviläisessä elokuvateatterissa joulukuussa. Video, sitä edeltänyt hype ja konsepti kokonaisuudessaan ovat ilman muuta mielenkiintoisia, mutta pidän enemmän siitä itseironisesti ja kieli poskessa provosoivasta kusposta, jonkalaisena Famine on aiemmin edustanut.




Princess Nokia: Bart Simpson

Princess Nokia: Bart Simpson
(Yhdysvallat)

Metrolipun verran kolikoita ja Nokia jossa 75% akkua jäljellä taskussaan tämä nykin prinsessa karkasi sijaisvanhempiensa luota teininä, tai jotain sellaista.

Tarinankertojina olen jo pitkään kuunnelut ennemmin Angel Hazen ja Princess Nokian kaltaisia rap-hahmoja kuin perinteisiä ghetto-jäbiä, joiden lyriikoiden sisältö pyörii edelleen samoilla nurkilla kuin pari vuosikymmentä sitten, eli he räppäävät siitä kuinka paljon parempia ovat räppäämään kuin muut.

Suosikkini Princess Nokian albumilta 1992 Deluxe on muuten Goth Kid. Musiikkivideosta Bart Simpsonille (double feature Green Linen kanssa) pidän tavasta esittää New Yorkin hoodeja ja elämää todella aidontuntuisella ja uskottavalla tavalla. Ainakin siis uskoisin, että tuollaista siellä.

Princess Nokian kaltaiset artistit myös pystyvät tuomaan omanlaistaan herkkyyttä ja angstiaan rap-musiikkiin täysin eri tavalla kuin perinteiset kovat jätkät, olematta kuitenkaan yhtä imeliä kuin pehmoukot. Kappaleessa on btw paikoitellen about alkuperäisen Wolfenstein 3D:n soundit.

Princess Nokia: Bart Simpson & Green Line
Princess Nokia: G.O.A.T.
Princess Nokia: Flava

Satyricon: To Your Brethren In The Dark

Satyricon: To Your Brethren In The Dark
(Norja)

Satyricon on yksi hyvin harvoista vanhan koulukunnan norjalaisen black metalin nimistä, joka edelleen pitää itsensä freesinä, mielenkiintoisena ja hyvän kuuloisena, päästämättä irti black metal -juuristaan, vaikka bläkkiksensä nykyään tahdikkaaseen rokkiin nojaakin.

Olen pitänyt yhtyeen kaikista albumeista, eikä Deep Calleth Upon Deep ole poikkeus. Albumi on oikeastaan jopa parempi kuin kaksi edellistä.

Video on semisti vakavasti itsensä ottavaa metsässä pyörimistä. Okkultismia, slow motionina valkeissa kaavuissaan hiippailevia naisia, jotka ihmettelevät maailmaa nuuttipukkimaisen vuohipahiksen soihdun alla.

Satyr on erinomainen esiintyjä, ja livetilanteessa hän on veistoksellinen kuin roomalainen jumalhahmo, mutta musiikkivideoissa en ole koskaan pitänyt hänen presenssistään, joten lisäpisteet tälle videolle siitä, ettei bändi näy.

Satyricon: To Your Brethren In The Dark

Sonita: United

Sonita: United
(Afganistan)

Arvostan afgaaniräppäri Sonita Alizadehia valtavan paljon, ennen kaikkea hänen 2014 kuvaamansa "...brides for sale", on vavahduttava esitys pakotettuja lapsiavioliittoja vastaan.

Sonitaa oltiin myymässä lapsivaimoksi, kun dokumentaristi Rokhsareh Ghaemmaghami maksoi musiikkivideon kuvaamisen ja pelasti Sonitan pakotetulta avioliitolta. Sonita on pysynyt aktiivisena ajaviensa asioiden kanssa ja hänen toinen musiikkivideonsa puhuttelee kansansa yhdistymisen puolesta.

Sonita: United

Taylor Swift: Look What you made me do

Taylor Swift: Look What you made me do
(Yhdysvallat)

Vanha Taylor ei nyt päässyt puhelimeen. Ihan kiva, sillä en siitä niin välittänytkään, kuten en suosituimmista nykypäivän pop-tähdistä useinkaan (Miley Cyrus & Her Dead Petz on toki erinomainen levy).

Jos eläisimme vielä aikaa kun oli olemassa MTV, olisin luultavasti altistunut tälle kappaleelle sitä kautta, mutta kun nykyään videoita näkee lähinnä youtubesta, en olisi ehdotuksista tätä napannut, enkä trendaavia seuraa.

Kuulin kappaleen radiosta, pidin siitä, lisäsin Spotify-soittolistalleni ja katsoin videon, jolla on pian miljardi katsojaa. Mainstream popin suunta on nyt ehkä hieman toiveikkaampi kuin Lady Gagan valtakaudella. Jopa videon asenne on parempaan päin.

Taylor Swift: Look What you made me do

Toriena: Melancozmo

Toriena: Melancozmo
(Japani)

Kuten jo aiemmin tuossa huutelin, näin Torienan kesällä Lontoon Hyper Japan -tapahtumassa, ja game boylla sävelletyt kappaleet rokkasivat kovasti kawaii-retropeliestetiikkaa huokuvin videoin varustellussa salissa.

Tässä nyt voisi promota yhtä hyvin yhteistyövideota Yunomin kanssa (大江戸コントローラー ), jossa liikutaan Japanin kaduilla Space Invadereiden keskellä, mutta collab-albumi Oedo Controller on ehkä jo löytänyt kuulijansa, joten annetaan palstatila Melancozmolle, jonka video on Torienalle yllättävän synkkä.

Toriena: Melancozmo
Yunomi feat. TORIENA: 大江戸コントローラー

Uratsakidogi Black Hop на Районе

Uratsakidogi: Black Hop на Районе
(Venäjä)

Venäläiset ja itsensä tosissaan ottaminen vol. III: Black metal meets ghetto rap. Musiikkivideo on yhden idean, yhdellä otolla otettu, genre cross-over storytime. Corpsepaintit naamallaan nelikko black räppää tarinoita siitä kuinka kasvoivat norjalaisen (ja yhden ruotsalaisen) bm-yhtyeen parissa, ja tässä sitä nyt ollaan avolavalla heilumassa kameralle. Riittää mulle.

Uratsakidogi: Black Hop на Районе

Ängie Spun

Ängie: Spun
(Ruotsi)

Ängie voi tuntua vähän tryhardilta ja wannabelta sanoituksiensa ja videoidensa kanssa, eikä kaikki ehkä ole valmiita tuon näköisen muijan laulavan pillun saamisesta ja pilven poltosta, mutta pidin Smoke Weed Eat Pussysta, pidin Housewife Spliffin':sta, ja pidän tästä. Pidän väreistä ja ikonografiasta, joka sotkee söpöä ja tyttömäistä narkkaamiseen ja konekivääreihin. Joten, näillä mennään.

Ängie: Spun




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti