Ulver - Childhood's End (2012)

Ulver - Childhood's End: Lost & Found from the Age of Aquarius (2012)

1. Bracelets of Fingers (The Pretty Things cover)     04:12
2. Everybody's Been Burned (The Byrds cover)     03:25
3. The Trap (Bonniwell’s Music Machine cover)     02:33
4. In the Past (The Chocolate Watchband cover)     02:54
5. Today (Jefferson Airplane cover)     03:20
6. Can You Travel in the Dark Alone (Gandalf cover)     04:02
7. I Had Too Much to Dream Last Night (The Electric Prunes cover)     02:54
8. Street Song (13th Floor Elevators cover)     05:14
9. 66-5-4-3-2-1 (The Troggs cover)     03:23
10. Dark Is the Bark (The Left Banke cover)     04:03
11. Magic Hollow (The Beau Brummels cover)     03:15
12. Soon There Will Be Thunder (Common People cover)     02:27
13. Velvet Sunsets (Music Emporium cover)     02:44
14. Lament of the Astral Cowboy (Curt Boettcher cover)     02:14
15. I Can See the Light (Les Fleur de Lys cover)     03:14
16. Where Is Yesterday (The United States of America cover)     03:58


Childhood's End on kahdesta kolmen vuoden, kiertueiden ja studioalbumin erottomasta sessiosta koottuu tribuutti kuusikymmenluvun psykedeeliselle popille. Sessioiden aiottua pitempi aikaväli venytti alkuperäisiä suunnitelmia albumin julkaisusta vuosilla, mutta nyt se on täällä. The Electric Prunes cover I Had too Much to Dream Last Night on ollut kuultavilla jo iäisyyden, jonka lisäksi keikoilla on saanut nauttia muita lainapaloja ennakkoon.

Lainakappaleet ja tribuutit eivät ole Ulverin tuotannossa millään muotoa uusi asia, mittasuhteet on vain vedetty tällä kertaa pidemmälle. Dead Can Dancea, Kissia, Black Sabbathia, Princea ja Pink Floydia on ulveroitu aiemmin, eikä lähteet kokonaiselle cover-levylle kovinkaan kaukana ole edellämainituista. Kappaleet ovat yhtä lukuunottamatta 1960-luvun viimeisiltä vuosilta. Ne ovat tarkoituksenmukaisesti undergroundia, happoista, rakkauden ja aikakautensa kuvaa, yhteensopivaa poppia ja himmailua.

Ulver joutuu levy toisensa jälkeen vastakkainasetelluksi menneisyytensä kanssa, muodonmuutosta on vaikea olla käsittelemättä ja toisaalta ensileimaa on vaikea saada pyyhittyä, vaikkei edustaisi varhaista tyyliään enää lainkaan. Ulver on tyylillisesti ensisijaisesti connaisseur, taiteiden ja tyylilajien tietouden ekspertti. Asemaa on haettu ja etsitty itsetarkoituksellisesti, kuin susi tarkoitustaan konsanaan. Löydetty tieto, taito ja taide kanavoidaan suden ja ihmisen kautta Ulver konkretiaksi. Musiikillisiin tyylilajeihin syvennytään ja niitä esitellään kuuntelijalle siinä missä William Blaken runoutta, kansantaruja, jumalakäsitteitä tai lykantropiaa.

Se on näkynyt tuotannossa alusta asti, ensin samaistuttua Norjassa valloillaan olevaan black metal yhteisöön, sekä kansanperinteiseen, akustisklassiseen neo-folkiin. Genre, joka leimaa yhtyettä edelleen, oli tutkittu kolmen hyvin erilaisen trilogian osan jälkeen ja seuraavaksi lähdettiin tutkimaan elektronista, trip-hopia, avant-gardea, minimalismia, glitchia, ambientia ja elokuvamusiikkia trendien ja alakulttuurien määrittämistä lähtökohdista, kokeillen elektronisen ambientin lisäksi jopa tuotannollisesti hyvin hiottua pop-säveltämistä ja taiderockia.

Ulver tekee hyvää työtä mielenkiintoisen ja aliarvostetun musiikin lähettiläänä. Itse olen psykedeelisen kuusaripopin suuri ystävä ja levyn valinnoista vain puolet tulevat itselleni tutuilta yhtyeiltä, biisivalinnoista prosentti on vieläkin olemattomampi. Tavoite siinä suhteessa on saavutettu, valintojen sisältämä materiaali on kieltämättä antoisaa ja uusia tuttavuuksia esittelevää. Albumiin ne on yhtenäistetty tyylin sopivaan esitysmuotoonsa, kuin niille luodun orkesterinsa ja vaikuttavan äänen omaavan laulajamestarin, herra Ryggin toimesta.

Norjalaisbändi, nyttemmin brittilohkolla vahvistettu, on aina osannut arvostaa tuotannossaan samanarvoisesti päätöitä, välitöitä ja sivutöitä, jolla taataan tietynlainen laatu tuotteeseen. Kelle mikä levy on mitäkin, voi osittain vaihdella, mutta Childhood's End on aiempia esimerkkejä vahvemmin ehdoton sivutyö, nimityksen positiivisessä merkityksessä. Tyylien vaihdoksilla ei kosiskella kuuntelijoita, pikemminkin ne voivat pahimmillaan etäännyttää ärsyyntyneitä faneja. Vaikka kaikki muu tuntuisi suvaittavalta, puhdas pop on tällaisessa tapauksessa se viimeinen tabu.

Flirttailustaan ja yksittäisistä kokeiluistaan huolimatta Ulver ei ole ikinä tehnyt näin isosti poprokkia. Kappaleet on toki sävytetytty psykedelialla ja häivähdyksellä ambientia, mutta olisihan sitä luullut kappaleiden välistä löytyvän pitempiäkin siltoja, leijailuja ja staattisuutta. Siitä ei varsinaisesti ole kyse, vaikkei sitä täysin poiskaan ole suljettu. Käsittelemme hyvin rehellistä lapsuuden muistojen ja nostalgian ylistystä. Daniel O'Sullivanin osa yhtyeessä sen kuin kasvaa, kun musiikki alkaa pitämään kitararockin osuutta yhä tärkeämpänä. Showta tämä ei kuitenkaan varasta.

Kokonaisuus on sujuva paria hetkellistä epäkohtaa lukuunottamatta ja kappaleet yksittäisinä teoksina ovat varsin onnistuneita paloja. Harva nousee varsinaisesti muiden yläpuolelle, joka ilman muuta on tarkoituksenmukaistakin. Musiikillisesti kaikki lähtökohdat sivuuttaen albumi on pääosin varsin nautinnollinen trippi. Karuselli lähtee pyörimään rakkautta julistaen ja uiskentelee näennäisen keveissä vesissä. Kuuntelukertojen jälkeen tämäkin levy onnistuu tuomaan alati uusia ulottuvuuksia ja yksityiskohtia. Ison kappalearsenaalin voimin täytetty julkaisu ei osoita suuria heikkouden merkkejä tyylillisessä valinnassaan, asia erikseen onko kuuntelijalla itsellään vaikeuksia suhtautua kyseenomaiseen tyyliin.