torstai 21. maaliskuuta 2013

Mahtava Oz (Oz the Great and Powerful, 2013)


Mahtava Oz kertoo tarinan siitä kuinka Taikuri Oz päätyi Ihmemaahansa. Sikäli kun kyseessä on esi-osa, elokuva juottaa reippaasti lankoja yhteen klassiseen tarinaan. Lähdeteoksena on käytetty kirjan sijaan vuoden 1939 elokuvaa. Kirjasta on poimittu vain viitteellisiä lisämausteita, jotka klassikkoelokuvassa on sivuutettu.

Tapahtumavuodeksi ilmoitetaan 1905, viisi vuotta L. Frank Baumin ensimmäisen Oz-kirjan jälkeen. James Franco esittää nimiroolia wannabe-taikurina, jonka elämä on sirkusta teltan ulkopuolellakin. Kaiken romahtaessa, myrsky vie hänet mukanaan ja lennättää jonnekin kauas.

Oz-tarinat ovat eskapistisia satuja, jossa hahmo kohtaa oikean maailman haasteet kimaltelevien sateenkaarilasien takaa. Kuiva ja ankea maatila vaihtuu hulppeaan väriloistoon ja Kansasin onnettomat ihmistorsot muuttuvat kertaheitolla mielenkiintoisiksi.

Ozin ihmeellinen maa on aina ollut läheinen aihepiiri itselleni. Siitä on filmattu kymmeniä elokuvia, sarjoja ja animaatioita. Osa henkilökohtaisia suosikkeja, osa hölmöjä kuriositeetteja ja osa melkoista kuraa.


Kuullessani kaksi vuotta sitten Sam Raimin ja John Boormanin työstävän omia Oz-projektejaan, aloin odottaa kumpaakin innon- ja kauhunsekaisin tuntein.

Molemmat ohjaajista olivat joskus alansa mielenkiintoisimpia nimiä. Molemmat ovat tehneet elokuvan, jonka lasken suosikkeihini. Toisaalta, viimeisen 15 vuoden ajan kummankin tuotanto on ollut varsin yhdentekevää.

Sam Raimin versio on nyt vihdoin nähty. Boormanin animaatioversiosta ei enää mitään kuulunutkaan. Siitä julkaistiin kuvia ja animaatiotesti, mutta sittemmin elokuva ilmeisesti pistettiin jäihin tämän Disney-rahasammon tieltä.

Sam Raimi on elokuvantekijänä ikävässä välikädessä oman menneisyytensä kanssa, sillä Spider-Man -elokuvilla tahkotaan rahaa, mutta fanit hinkuvat jatkoa Evil Dead -sarjalle. Tässä kuussa julkistettiin kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen Raimin seuraavan projektin olevan jatkoa sille. Tarkemmin sanottuna kyseessä on kolmannesta osasta jatkava Army of Darkness II.


Ozia katsoessa olikin mielenkiintoista huomata, kuinka paljon se itseasiassa muistuttaakaan hahmoiltaan ja skenaarioiltaan juuri Army of Darknessia. Vaikka selvähän se, ettei James Franco mikään Bruce Campbell ole! Franco on jähmeä kuin elokuvan huumoripuoli keskimäärin. Paljon on yritystä ja välillä onnistutaankin.

Disneyn haluaman ikärajan piiriin mahtuakseen elokuva on joutunut hieman tinkimään pelottavimmista kohtauksista. Huvittavaa sinänsä, sillä mielestäni valmis elokuva on edelleen pelottavampi kuin ensimmäinen Evil Dead. Ajat muuttuvat..

Johnny Depp oli ykköskiinnitys rooliin, mutta oli estynyt. Mariah Carey ikävä kyllä ei ollut estynyt laulamaan (onneksi vasta lopputekstien puolivälissä alkavaa) hoilotustaan ja elokuvan keskivaiheilla olisi voinut vilauttaa parille kohtaukselle vähän saksiakin, mutta muuten elokuvasta ei ole mitään pahaa sanottavaa lajissa mitä se edustaa.

No okei, tottahan toki mukana on ne pahuksen Munchkinit. Hyvä uutinen on että niitä nähdään vielä vähemmän kuin alkuperäisessä elokuvassa. Kohtauksessa vitsaillaankin heidän lallatuksensa epäsuosiosta. Lyhyeksi jäänyt laulu jää itse elokuvan aikana ainoaksi.


Disneyn kanssa pitää olla hieman varuillaan, etenkin jos promokuvakin on kopio edellisestä hitistä (Alice in Wonderlandista,) mutta nyt voi huokaista helpotuksesta.

Tottakai näillä elokuvilla yhtäläisyyksiä löytyy, mutta Oz kantaa loppuun asti suurena ja voimakkaana, siinä missään Liisan meno Ihmemaassa väsyy ja puuroutuu lupaavan alun jälkeen. Suosikkikirjoja ja -aiheita molemmat.

Hahmot eivät ole kovinkaan syvällisiä, mutta sehän ei ole koskaan ollut jutun juoni. Oz-maasta kertovat teokset pitävät aina sisällään todellisuuspakoa, kiehtovia otuksia ja paljon helppoa sentimentaalisuutta.

Siinä onnistutaan, sillä siirappi meinaa valua 3D-laseista kun taikuri pääsee Ihmemaassa tekemään sen mihin ei Kansasissa pystynyt. Korjaamaan pienen särkyneen lapsen.


Elokuva tekee kunniaa Ozin perinnölle. Se on Ihmemaa Ozille mitä viimevuotinen Prometheus oli Alien saagalle, eli palasia kohdalleen loksauttava huikea elokuva itsessään, ja samalla toivottavasti uuden menestystarinan alku.

Visuaalisesti elokuva on aivan naurettavan hieno. Se näyttää ja hyödyntää tuttuja paikkoja kauniisti ja kekseliäästi.

Elokuva aukeaa oikealla tavalla vain alkuperäisen elokuvan nähneille. Hienovaraisia viittauksia löytyy monelta tasolta, Dorothyn (joka ei siis luonnollisesti ole koko elokuvassa) suvusta ja pienistäkin sivuhuomioista lähtien.

Huomaa myös kohtaus, joka on mallinnettu elokuvasta Tuulen viemää. Tuulen viemää ilmestyi samana vuonna kuin Ihmemaa Oz, ja kummatkin merkittiin Victor Flemingin ohjaamaksi, vaikka ohjaajan pallia kulutti yksi jos toinenkin.


Noitina nähdään tämän hetken kauneimpia näyttelijättäriä (Mila Kunis, Michelle Williams, Rachel Weisz), jotka on puettu Hollywoodin kulta-ajan värikkäimpiä ja räikeimpiä luomuksia muistuttaviin asuihin. Se vain viimeistelee elokuvan nostalgiankin voimin liikuttavan kauneuden.

Jopa 3D-efektit ovat priimaa. Kerrankin. Eiväthän ne vieläkään välttämättömiä ole, mutta tehostavat kyllä teatterikokemusta kummasti.

Tottakai satojen miljoonien budjettisyöpöt teilataan jo periaatteesta, mutta viihteen saralla Mahtava Oz yksinkertaisesti on todella hieno elokuva. 2000-luvun kauneimpia satuelokuvia. Parempi kuin yksikään Burtonin fantasiaelokuvista yli kahteenkymmeneen vuoteen. Jos kaikki Hollywood suttu olisi tällaista, niin eihän tässä olisi hätäpäivää.

Luulen, että tietyt ihmiset löytävät elokuvan vielä vuosikymmenienkin päästä. Yleisö tykkää jo nyt, mutta kriitikoiden keskuudessa kulttisuosio kasvanee vasta ajan myötä. Samalla periaatteella kuin Return to Ozin (1985) kohdalla.



3 kommenttia:

  1. Hmm, mua värikylläisyys ja kaiken muunkin kylläisyys lähinnä ahdisti. Ihme sinänsä, sillä rakastan satuja ja esim. Liisaa Ihmemaassa! Minusta Williams oli kuitenkin väärä valinta rooliin (vaikka hän ihana onkin), ja Francosta nyt voidaan olla monta mieltä. 3D sen sijaan kyllä toimi, kerrankin. Etenkin intro oli niin timburtonmaista, että olisin toivonut hänet ohjaajaksi. Ehkä siten itse leffakin olisi yltänyt sen intron tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on kieltämättä melko kylläistettyä kaikenlaisella, mutta jos se ei olisi värikäs, ei se olisi Ozikaan. Suurin osa viimevuosien fantasiaelokuvista on synkennetty lähinnä metallinhohtoisen väriseksi, joka on mielestäni jo vähän nähty.

      Unohdin mainita tekstissä, että olin erittäin positiivisesti yllättynyt kun taustat olikin maalattuja matte painting -tekniikalla, joka oli käytössä jo 1939 -vuoden Ozissa. Ei siksi että säälisin näyttelijöitä (toisaalta mistäs minä tiedän onko helpompaa näytellä maalausta vai yksiväristä kangasta vasten) vaan siksi että se on aina mielestäni ollut parhaan näköinen valinta elokuvassa.

      Williams olisi varmaan ollut omakin valintani Glindaksi. Se nainen näyttää kyllä liiankin herttaiselta ja kiltiltä. Eli juuri siltä mitä Glindan pitääkin.

      Franco oli ihan ok. Jos Depp olisi päässyt ja hänellä olisi ollut hyvä päivä, niin rooli olisi kuin luotu hänelle. (Mielestäni Hullu hatuntekijä on toistaiseksi Deppin epäonnistunein suoritus, ja kyllä, jopa Touristin huomioon ottaen!)

      Kyllä jollain tasolla ymmärrän että jotkut jaksavat vielä innostua Burtonista enemmänkin, itsekin haluaisin, mutta täytyy sanoa että onneksi ei tätä ohjannut :)

      Toivoisin Burtonin muutenkin lopettavan tuollaisten "suurelokuvien" tekemisen, ne ei vain toimi. Burton on aina ollut parhaimmillaan yksinkertaisemmissa elokuvissa: Vincent, Beetlejuice, Ed, toinen Ed, Batmanit. Dark Shadows oli pitkästä aikaa positiivinen yllätys ja Frankenweenie jatkoi oikealla tiellä.

      Poista
  2. Pitää varmaan käydä katsomassa tuo leffa, kun 1939-vuoden Ihmemaa Oz-leffa minulta löytyy videona

    VastaaPoista