torstai 18. helmikuuta 2010

2009 parhaat metallilevyt.

Viime vuosi on ollut ihan ok metallimusiikkilevyjen osalta. Uusia yhtyeitä listallani näkyy yksi, kaikki muut vanhoja suosikkeja, joista osa on jopa yllättäneet. Esim. Marduk, Anaal Nathrakh ja Blut Aus Nord ovat tehneet pitkästä aikaa loistavat levyt viime vuonna. Kunkin taso on mennyt viimevuotta ennen reilusti alaspäin.

Toisaalta jotkut taas hivenen tylsistynyt. Tällä tarkoitan lähinnä Drudkhia, joka on helposti 00-luvun parhaita bändejä, mutta on mennyt ehkä jo liian tasapaksuksi ja uuden levy-yhtiön myötä liian siistiksi. Uusi levy on toki hyvä, muttei vanhojen veroinen. Sitten on taas aina varma Nokturnal Mortum. Toistaiseksi varsinaisesti huonoa levyä ei ole heiltä tullut.

Kyse ei ole välttämättä paremmuusjärjestyksestä vaikka albumit on listattu yhdestä kymmeneen. Tässä ovat kymmenen mielestäni parasta metallilevyä eri tyylilajeista viime vuodelta. Kymmenen ulkopuolelle jäivät lähelle Rammsteinin Liebe ist fur alle da, Immortalin All Shall Fall, Katatonian Night is the New Day, 1349:n Revelations of the Black Flame, Gorgorothin Quantos Possunt ad Satanitatem Trahunt ja Nilen Those Whom the Gods Detest.

Kuluva vuosikin on alkanut jo ihan kivasti mm. Sighn Scenes From Hellillä ja norjan Shiningin Blackjazzilla. Ja jos mainitaan vielä Ihsahnin After, niin päivän sana tuntuisi olevan torvet.. Ei paha. Mutta nyt viimevuosi lyhyesti:


1. Sólstafir: Köld

Muutamakin aika jumalainen biisi ja tunnelma kaikkiaan melko täydellinen. Lauluosuudet on välillä pelottavan hyviä. Sólstafirin uutukainen tekee bändistä huipun. Viimevuotinen keikka saisi toistua tänäkin vuonna.


2. Nokturnal Mortum: Voice of Steel


Ukrainan poikien kauan odotettu uusi levy ei meinannut ilmestyä niin millään mutta kun se vihdoin viime vuoden viimeisinä päivinä sen teki niin kai se potin vei kotiin. Vaihtelevaa ja mielenkiintoista settiä aina folkmetallista pinkfloydmaisiin sfääreihin.


3. Anaal Nathrakh: In the Constellation of the Black Widow

Total Fuckin Necro demon jälkeen ensimmäinen onnistunut kokonaisuus imo. Jyrkkää pauketta läpi levyn. Teki kertaheitolla tämänkin bändin taas mielenkiintoiseksi.


4. Callisto: Providence

Listan ainut suomalainen sai uuden laulajan ja teki mielestäni parhaan levynsä. Bändi esiintyi aika ahkerasti viime vuonna ja näin sen ainakin neljä kertaa.


5. Marduk: Wormwood

Paras Mardukin levy sitten Heaven Shall Burn When We Gatherin. Muutama todellinen klassikkobiisi.


6. Oranssi Pazuzu: Muukalainen puhuu

Tässä se listan uusi nimi. Psykedeelistä matskua. Olen itsekkin vasta tutustunut tarkemmin.

7. Blut Aus Nord: Memoria Vetusta II: Dialogue with the Stars

Blut Aus Nord ei kyllä osaa pitää kiinni valitsemistaan tyyleistä. Uuden levyn tullen edessä saattaa olla taas ihan mitä vaan. Parhaimmillaan se on ollut jonkinnäköistä äänivyöryn raskasta massaa ja vieläkin sitä on jäljellä, mutta ehkä ollaan taas otettu inspiraatiota alkuaikojen levyistä. Helpompaa kuunneltavaa tämä on kuin kaksi edellistä levyä. Silti..


8. Arkona: Goi, Rode, Goi

Pitkä levy folkmetalia, tanssikomppeja, venäläistä naislaulantaa.


9. Sunn O))): Monoliths & Dimensions

Hieman erilaista metallia. Korvakuulokkeet päähän, vola täysille ja silmät kiinni.


10. Drudkh: Microcosmos


Hyvää Drudkhia, muttei parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti