Helsinkiläinen elokuvateatteri Bristol lopetti monien harmiksi toimintansa viime kuussa. Asia on puhuttanut paljon netin foorumeilla ja lehtien sivuilla, mutta itse en pysty suoraan puoltamaan teatterin tarpeellisuutta tai merkitystä, koska en asu pääkaupunkiseudulla, enkä ikinä käynyt tuossa lopetetussa teatterissa. Sielukkaiden elokuvateatterien arvokas kulttuuriperintö on kuitenkin itselleni tärkeä asia ja pystyn hyvin ymmärtämään paikallisten mielipahan. Ikävä kyllä tuosta asiasta välittävää porukkaa on liian vähän ja sekin heräsi vasta kun päätös lopettamisesta oli jo tehty. Sellaisiakin syytöksiä esintyy, että teatteri kerää kannattajia vasta kun sen ilmoitetaan lopetettavan. Kyseessä voi varmasti olla myös samaa meininkiä kuin julkkiksen kuolinilmoituksissa, ikinä et hänestä välittänyt, mutta nyt menet ja ostat kokoelman kun kaupat ovat niitä pullollaan. Ikinä et mennyt Bristoliin, mutta juuri nyt olisi sitten pakko päästä. Tiedän kuitenkin, että on paljon myös niitä, joille teatteri merkitsi oikeasti paljon.
Isot teatterijätit ovat ilman muuta syyllisiä pienien elokuvasalien tuhoon ja niitä onkin helppo osoitella sormellaan, jonka jälkeen voi hyvillä mielin painua sinne itse katselemaan elokuvaa mukaville penkeille juomanpidikkeineen. Tennispalatsin kaltaiset kokonaisuudet rakennetaan suuren yleisön halujen mukaan, sitä tuskin kukaan voi kieltää. Rahallisiin vaikeuksiin joutuvat pikkuteatterit eivät kovin helposti pärjää lipputuloilla niin isoja vastaan. Nykyaikainen ongelma ei ole pelkästään tunnelmarikkaiden teatterinmurjujen lopettaminen, vaan myös tarjonnan yksioikoistuminen. Tarjolla on kärjistetysti aina vain vähemmän ja toinen toistaan samanlaisempia elokuvia, eikä Finnkinolla varmasti ole kiinnostusta tai tarvetta ottaa ohjelmistoonsa todellista alternative elokuvaa.
Viime vuosi toi Finnkinon teattereihin toki klassikkosarjankin, tarjolla oli Inhoa, Orfeusta, Seitsemää samuraita, L'Atalantea, eli todellisia klassikkoja niille, jotka haluavat todistaa suosikkileffojaan suurelta kankaalta. Itseäni sarjan tarjonnasta olisi kiinnostanut eniten nähdä yksi pitkänlinjan suosikeistani, Polanskin Inho, mutta olin elokuvan kahden esitysajankohdan aikana estynyt. Etelä-Suomen Sanomista sain sitten lukea kolumnin, jossa kirjoittaja kertoa todistaneensa Inhon yksin muuten tyhjässä salissa! Kuinka paljon olisinkaan itse halunnut nähdä juurikin tuon elokuvan isolta kankaalta yksin vailla paikkanumeroa.
Finnkino on toki myös laajentanut lähivuosina tarjontaansa, mutta eniten se on tehnyt sitä ulkoelokuvallisesti. Teatterissa on voinut käydä katsomassa oopperaa, formulaa ja konsertteja. Hieno asia hei, ei haittaa yhtään, mutta toivottavasti tällä kaikella on oma hankintahaaransa, joka ei syö elokuvatarjontaa. Urheilu- ja musiikkinäytöksille saisi ilman muuta pyhittää vaikka oman salinsa, mutta jäljelle jääneille saleillekin saisi keksiä kirjavampaa käyttöä. Amerikkaiset ja suomalaiset elokuvat ovat ehdoton valtavirta, josta poiketaan vain marginaalisen niukasti.
Lahtelaisena voin kuitenkin sanoa helsinkiläisillä olevan pääpiirteittäin parempi tilanne kuin kotikaupungissani Lahdessa, aivan kuten pienemmät kylät voivat pitää lahtelaisia onnekaina elokuvatarjonnan suhteen. Lahdessa on kuin onkin yksi todellinen valopilkku, Kino Iiris, jonka lopettaminen tarkoittaisikin lahtelaisen elokuvakulttuurin täydellistä luhistumista. Pieni ja sympaattinen teatteri tarjoaa hyvin laajan kirjon elokuvia tavan klassikosta puolalaiseen elokuvaan ja taas dokumenttielokuviin ja elokuvakoulun näytetöihin. Esimerkkinä mainittakoon vaikka että noin kuukauden sisään on voinut käydä katsomassa vaikkapa Elefanttimiehen, Frankensteinin morsiamen, Solariksen tai Barry Lyndonin kaltaisia leffoja. Samaan aikaan Finnkinossa on ollut tarjolla omat klassikkovalintansa. Asiat ovat siis hyvin ainekin pintaklassikojen osalta.
Lahdessa toimii siis tasan kaksi elokuvateatteria, muutama vuosi sitten kaksi "isoa" leffateatteria syrjäyttänyt Kuvapalatsi ja Kino Iiris. Entinen teatterimme Ilves on edelleen tyhjillään, eikä väännöstä meinaa tulla loppua. Taloyhtiö ei hyväksy tiloja muuhun käyttöön, mutta kukaan ei halua ottaa vastaan elokuvateatterin pyörittämistä siinä. Teatterin ostanut taho on yrittänyt vedota muiden hankkeiden vuoksi tilojen vanhanaikaisuuteen, liian vähän saleja ja liian pieni eteisaula. Sehän ei pidä millään muotoa paikkaansa, sillä tilathan ovat mitä ihanteellisimmat elokuvaa rakastavan elokuvateatterin pyörittämiseen. Haaveilla saa, mutta on kai epätodennäköistä että kukaan ottaisi haastetta vastaan tällä hetkellä.
Valtavirtaelokuva ei ole pelkkä kirous, mutta vaihtoehtoja saisi ihan oikeasti ottaa myös Finnkino huomioon. Ne vähät pienet elokuvateatterit saattavat olla ainoa toivo nähdä haluamiaan elokuvia, mutta nekään ei pysty ihmeisiin. Maailman elokuvaa nähdäkseen on käytännössä mentävä elokuvafestivaaleille, mutta eihän sekään aina riitä. Olen odottanut loppukuussa vietettävän DocPoint-festivaalin ohjelmistoa siinä toivossa, että mukaan olisi mahtunut Don Rosasta kertova tuore dokumentti, Life and times of Don Rosa, mutta toisin näyttäisi asioiden olevan, vaikka festareiden ohjelmisto muutoin aivan erinomaiselta vaikuttaakin.
Teatterilevitykseen päätyvien elokuvien määrä on laskenut huimasti parin vuosikymmenen aikana ja kyse taitaa olla myös melko suoraan myyntivideoiden suosioon verrannollisesta asiasta. Elokuvat ilmestyvät suoraan dvd:lle, jopa todella kiitettävissä määrin. Ennen vaikeasti tavoiteltava elokuva on nyt käden ulottuvilla kaupasta ja marginaalistakin elokuvaa saa tilailtua helposti ulkomailta kotona katseltavaksi. Kotona katseltavat lättyset eivät kuitenkaan voi koskaan korvata kaikilla elokuvateatterissa käymistä. Siihen kuuluu maagisia rituaaleja, tunnelmaa ja tietenkin iso kangas ja äänentoisto. Se voi olla yksittäisen ihmisen pakenemista todellisuudesta tai se voi päinvastoin luoda yhtenäisyyden tunnetta. Parhaimmillaan elokuvateatterilla on mahdollisuus tarjota vielä enemmän kuin pelkkä teos, oheistoimintaa, ohjaajan alkusanat tai paneelikeskustelua.
Sehän tiedetäänkin, ettei tässä kaikessa ole kyse vain elokuvaan liittyvästä ilmiöstä, jätithän syövät millä alalla tahansa pienempiään, mutta niin kauan kun on alakulttuuria on toivoa? Toivottavasti elokuvien ansaitsema todellinen arvostus vielä joskus kasvaa uudelleen ja alalla alkaa kaikkien etuja ajava kilpailu. Ainekin itse haluan uskoa, että niin tulee vielä tapahtumaan.
Kino Iiriksessä alkaa sunnuntaina 9.1-17.4. Werner Herzogin elokuvien sarja, joka käsittää 23 saksalaisohjaajan dokumenttielokuvaa vuosilta 1962-2005 ja kolme dokkaria itse ohjaajasta. Sarja on näytetty aiemmin Goethe Instituutissa viime syksynä. Lippu kaikkiaan 13 näytökseen kaksikymppiä, yksittäin kolme euroa. Tarkempaa tietoa täältä
Kino Iiriksen seuraava viikonloppu 14.1-16.1 on pyhitetty Juhan af Grannin ufoilulle. Itse J.A.G. saapuu paikalle vastailemaan kysymyksiin ja kertomaan esitettävästä trilogiasta, joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa. Katseltavaa on yhteensä lähes kymmenen tunnin ajan ja koko viikonlopun kattava lippu, eli kavereiden kesken kosminen trilogiapassi kustantaa 20 euroa. Yksittäin 8,5e. Tarkempaa tietoa täältä.
Juhan af Grannia mukaillen todellisten elokuvafanien puolesta: We do exist!
Sakari Salko kirjoitti 12.11.2010 Kansan uutisten Viikkolehteen elokuvateattereiden katoamisesta ja tarjonnan kaventumisesta ja toivoi minunkin ottavan asiaan kantaa tässä blogissa. Otin nyt kantaa.
Sen kummemmin kommentoimatta mielenkiintoista kirjoitustasi; vähän siistiä että oot säilyttänyt leffalippuja noin pitkältä ajalta! :D
VastaaPoistaKun nuore(mma)lla iällä kävin Lahdessa elokuvissa Ilveksessä ja kirosin aina, kun eteeni tuli joku istumaan. Siinä vaiheessa elokuvaa sai seurata pälyille edessä istuvan pään mollemmilta puolin. Ilves oli muuten ihana elokuvateatteri ja toisaalta tykkäsin sen käytävämäisestä "eteisestä". Olen kuitenkin onnellinen siitä, että nykyään elokuvissa käydessäni eteeni voi istua vaikka suomen koripallomaajoukkueen edustaja ja pystyn silti seuraamaan elokuvaa valkokankaalta ilman niskojen niksautteluja.
VastaaPoistaViimeinen kerta kun kävin Lahden Kino Iiriksessä, kävin katsomassa äitini kanssa Amelien. Ihana kokemus, vaikka penkit ovat Iiriksessäkin kovin epämukavat (ainakin tuolloin).
Mielenkiintoista tekstiä, hyvä että tästä puhutaan! Vaikka se tapahtuisikin sitten vasta tapahtuneiden ikävien asioiden jälkeen, kuten mainitsit. Mutta ehkä se kuitenkin auttaa myös niiden tulevienkin lopettamispäätösten kanssa? Itse en koskaan Bristolissa ehtinyt käydä, enhän vieläkään tiedä mitä kaikkia leffateattereita Helsingistä löytyy (shame on me). Helppouteen eli Tennariin on liian iisiä kapsahtaa.
VastaaPoistaElokuvatarjontaan en osaa ottaa kantaa, sillä ainahan niissä on eroavaisuuksia, mutta en seuraa asiaa mitenkään johdonmukaisesti. Mutta sen tiedän, että Helsingissä asiat ovat hyvin. Asuin viimeksi 7 vuotta Oulussa, jonne tiettyjä elokuvia sai odottaa liian kauan jos ollenkaan. Siitäkin huolimatta, että sieltä löytyy iso Finnkinon teatteri, ja kopioiden määrä tuntuu nykyään kasvaneen.
Ja kyllä teatteri on aina teatteri, eikä mikään kotikatsomo! Se on se popkornin tuoksu, pehmeät istuimet, pussien rapina, pimeä sali ja trailerit.. Viimeksi kävin Kuusankosken pienessä yksityisessä teatterissa. Ainoa, mitä siellä jäin kaipaamaan, oli juomapullotelineet penkeissä ;)
p.s. Ihailtava leffalippukokoelma!
Bristol oli oma suosikki-teatterini ja kävin siellä aina kun joku tarpeellinen leffa oli ohjelmistossa. Osasyy on myös itse suomalaiset, harva käy kertaa enempää edes leffassa vaan jengi odottaa dvd:tä kun se on niin "näppärää". Lisäksi itse olen parin karvaan leffakokemuksen jälkeen vakavasti harkitsemassa joidenkin leffojen jättämistä kotikatseluun, kakarat ei osaa käyttäytyä leffateatterissa, hemmetti!!! Elokuva on aina paras teatterissa katsoessa, sääli että persoonalliset teatterit ajetaan maan tasalle. Ja kuten totesit, tarjonta kapenee koko ajan, itse kaipailin paljon viime vuonna paria leffa jotka pitää nyt sitten katsoa dvd:ltä kun ei ne leffaan koskaan tulleet. Sitten vielä ihmetellään kun jengi lataa netistä ja ostaa verkkokaupoista..
VastaaPoistaIlveksen eteisessä oli kieltämättä fiilistä. On myös totta, että salissa joutui pälyilemään välillä edeltävän pään viereltä ensin vasemmalta ja sitten oikealta. Aika tosiaan myös kultaa muistot ja taattu näkyvyys on nykyteattereissa melko mukavaa. Eikä se juomapidikekään haittaa.
VastaaPoistaKuitenkin, nykyteatterien etuisuudet hulppeine elokuvantoistoineen ja pidikkeineen sopivat parhaiten suuren rahan valtavirtaelokuviin ja monet katsoisin ennemmin pienessä ja tunnelmallisessa salissa.
Kino Iiriksen penkkien kanssa oli itelläki aikoinaan ongelmia, mutta eipä ole enää. En ole varma onko niitä uusittu jossain vaiheessa, mutta koneisto taidettiin ainekin uusia lähivuosina.
Hyvin harvoin on ollut ongelmia muun yleisön kanssa, tosin juuri Narniaa katsellessani jotku pikkupimut räkätti leffan loppuneljänneksen. Pyrin myös aina sijoittumaan saliin siten, ettei lähistöllä olisi muita, ehkä korkeintaan mukana oleva katselukaveri.
Komea on lippukokoelma juu, sieltä voi sitten katsella katselutilastoja tai näyttää alibin. Helsingin suunnalla olen visiteerannut Tennispalatsissa ainekin 11, Kinopalatsissa seitsemän ja Maximissakin pari kertaa. Suurin osa tiedottomista lipuista on vailla omaa jälkitäyttöä, jota joskus kauan sitten muutaman kerran harrastin. Täten en ole varma missä kaikissa teattereissa olen sattunut käymään joskus aikoinaan.
Kiva ja asiallinen postaus! Itsekin helposti tulee siihen lähimpään teatteriin eli siis Tennariin mentyä, joskin siellä yleensä valitsen niitä pienempiä saleja, koska ahdistun suuressa ihmisjoukossa... Bristolissa tuli käytyä paljon pressinäytöksissä, mutta en (ikävä sanoa) suuresti pitänyt siitä elokuvateatterina, eli maksullisissa elokuvissa en siellä käynyt kuin ihan pari kertaa.
VastaaPoistaKesällä kotipuolessa käydessä tuli testattua sielläkin vanha, nyt uusittu leffateatteri ja pitää myöntää, että kyllä minä silti Finnkinon teattereista enemmän pidän... ne hyvät, pehmeät ja tarpeeksi isot penkit, ja riviväli, johon mahdun koipineni ;-)
Minäkin muuten noita leffalippuja säilyttelen, en tosin noin järjestelmällisesti kuin sinä, vaan sellaisessa muovilaatikossa vaan :) niitä on hauska joskus selailla.
Ei muuta kun tollanen käyntikorttikirja tai albumi hankintaa ja liput aikajärjestykseen, paremmin pysyy tallessa ja on sitte ehkä kivempi kattellaki.
VastaaPoistaSuosittelen myös mieluiten unohtamaan jonku lipun sieltä välistä, että joutuu järjestämään uusiksi. Iteltä jäi joku muovitasku välistä täyttämättä ja huomasin ku oli muuten albumi täynnä. En ole jaksanu korjata asiaa, odotan sitä päivää ku siihen välii löytyy just jostain sopiva lippunen. Todennäköistä.