lauantai 22. syyskuuta 2012

Viisikymmentä televisiosarjaa #6: Nikke Knatterton (1977)



6. Nick Knatterton (1977)
Nikke Knatterton, 15 jaksoa


"Pian sodan jälkeen käsiini joutui sattumalta värikäs, Yhdysvalloista tuotu lehti, jonka nimi oli Superman. Lehdessä oli kuvakertomus, jossa henkilöiden suusta, nenästä, korvista ja otsasta pulppusi tekstitäytteisiä kuplia aina sen mukaan, mitä he sanoivat, kuulivat, haistoivat tai jopa ajattelivat.

Päätä ympäröivät kierteet osoittivat tajunnantilan heikentymistä, ja tähdet ilmaisivat leukaan tai muuhun arkaan ruumiinosaan kohdistunutta iskua. Tapahtumainkulku, joka täyttäisi romaanissa useita sivuja, oli tiivistetty yhteen pieneen kuvaan, niin että lukuaikaa säästyi lähes 95 prosenttia.

Päätin ryhtyä parodioimaan tätä läpeensä alkukantaista kerrontamuotoa niin perusteellisesti, ettei kukaan enää piittaisi moisesta kuplitetusta, lukutaidottomille veistetystä hölmöläiskirjallisuudesta." 

- Manfred Schmidt





Manfred Schmidtin luoma sarjakuvaparodia toimi lajissaan hyvin, mutta ainutlaatuiseksi Nikke Knattertonin hahmo nousi vasta televisiosarjan ansiosta, joka jäi harmillisen lyhytikäiseksi.

Nämä jykeväleukaiseksi piirretyn saksalaissalapoliisin seikkailut ovat aivan oma maailmansa. Yliluonnollisilla hoksottimilla ja keksinnöillä varusteltu Nikke taistelee alamaailman roistoja vastaan, ratkaisematta useimmiten yhtään mitään. Suomalaisittain ikimuistoiseksi sen on tehnyt myös Jarmo Kosken suoraan paperilta kertaotoilla luettu dubbaus. Ajatonta.

Jumalaisen huvittavat syntikkaefektit ja Niken johtopäätökset. Saksalaisuus, 70-luku. Camp par excellence. Sarjalla on hyvin hyvin vahva kulttisuosio ja sen dvd-julkaisu pokasi kultalevyn Suomessa pari vuotta sitten. Eikä sattumalta, sarja on omassa lajissaan ylittämätön.





Piirrossarja on jäänyt monien mieleen Suomessa, jossa sen huumori ja ironia on ymmärretty hyvin. Monelta sitä lapsena katselleelta on jäänyt ensikierroksella huomaamatta, kuinka ronski se onkaan. Pikkutuhma vitsailu lähentelee välillä silkkaa pehmopornoa. Hitleriä kuvaillaan nostalgiseksi hahmoksi. Saksan paskalle musiikkimaulle ja nykyelokuvan (silloisen) tasolle osataan nauraa.

Ehkä itse Saksa ei kuitenkaan osannut nauraa. Sarja jäi lyhyeksi, emmekä saa välttämättä koskaan tietää oliko 2002 tehty elokuvaversio todella niin huono kuin testiyleisö antoi Münchenin elokuvajuhlien katastrofaalisen testinäytöksen jälkeen ymmärtää. Sitä ei ole sen koommin esitetty ja studiokin ajautui konkurssiin.


Tämä sarja kuitenkin tulee elämään, sen jaksot olen nähnyt kymmeniä ja kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Toki olen hieman katkera, ettei jaksoja tehty enempää, mutta ovatpahan kaikki ainakin priimaa.


Lyhyt esittelyjakso:

1 kommentti:

  1. Eihän Nikke yliluonnollinen ole. Sillä on vaan hyvä muisti ja taitoja. Nikke vaan osaa, niin kuin meidän kaikkien pitäisi osata.

    VastaaPoista