Tämä ei ole varsinaisesti elokuva-arvostelu, vaan arvostelu elokuvan viime vuonna ilmestyneestä painoksesta, versiosta jossa leffa nähdään nyt ensimmäistä kertaa 83 vuoteen sellaisena kun se nähtiin ensi-iltanaan. Metropolis on Fritz Langin 1927 julkaistu elokuva, joka lukeutuu tärkeimpien koskaan tehtyjen scifielokuvien joukkoon. Ilmestyessään se jakoi mielipiteitä, eikä lipputulotkaan vastanneet jättimäistä budjettia. Amerikkaan vietäessä teosta teurastettiin julmalla kädellä ja materiaalia silvottiin kohtalokkain seurauksin ja alkuperäiset kopiot julistettiin myöhemmin tuhoutuneiksi.
Fritz Lang kuuluu vanhan koulukunnan ohjaajasuosikkeihini ja Metropolis oli itseasiassa ensimmäinen elokuva, jonka häneltä edes näin. Tuolloin, ala-asteikäisenä kirjastosta lainattu vhs toi eteeni ensimmäisen näkemäni version, joka teki vaikutuksen toki upeilla kuvillaan, muttei jaksanut innostaa kokonaisuutena. Elokuva onkin hieman vaikea pala ja pahasti leikeltynä erittäin sekava. Langilla oli 1920-luvulla myös paha tapa tehdä elokuvistaan liian pitkiä. Sinänsä mainiot Tohtori Mabuse (1922) ja Niebelungen laulu (1924) ovat upean näköisiä, mutta auttamattomasti liian venytettyjä, kumpikin yli neljän ja puolen tunnin mittaisia! Metropolis ei kärsi pituudestaan niin paljon, mutta Lang olisi voinut mielestäni riipiä tästäkin leffasta lähemmäs puolituntia pois, että kokonaisuus olisi täydellisen dynaaminen, kuten vaikkapa seuraava ohjaustyö M (1931).
Seuraava näkemäni leikkaus elokuvasta oli 2001 kasattu versio, jossa ympäri maailmaa löydetty materiaali on kursittu kasaan ja saatu rekonstruoitua erittäin näyttäväksi. Alussa ilmoitetaan neljänneksen elokuvasta olevan lopullisesti tuhoutunut ja kaiken säästyneen olevan nyt kasassa. Kuinkas ollakaan 2008 kuului Argentiinasta kummia, kun elokuva löytyi kokonaisuudessaan. Alkuperäiset kelat oli ennen tuhoamista tallennettu kuusitoistamilliselle naarmuineen ja rantuineen. Elokuva on siis löydetty katseltavaksi yli kahdeksankymmentä vuotta ensiesityksen jälkeen, mutta missä kunnossa..
Tätä uutta julkaisua katsellessa ei voi tulla sellaista ongelmaa, etteikö osaisi tunnistaa ennennäkemättömiä paloja, puhdistamattoman negatiivin kopioiminen on jättänyt lähtemättömät jäljet. Käsittämätöntä, kuinka nykyaikaisillakaan digitaalitekniikoilla ei ole saatu kuvaa paremmaksi, raidallisten suttukuvien kontrasti hyvinsäilyneistä kopioista työstettyihin kasvaa entisestään jälkimmäisten ollessa niin teräviä, kuin vastakuvattuja. Miellyttävämpää katsottavaa olisi ollut vetää kuvanlaatu koko elokuvan ajalta samalle tasolle.
Formaattierojen vuoksi löydettyä materiaalia leimaa myös pieni musta yläpalkki. Alkuperäisen pituinen musiikki on säilynyt ja se soi elokuvassa sinfoniaorkesterin uudelleen soittamana. Myös alkuperäiset tekstilaatat on löytynyt Tukholman arkistoista ja leffa on siis kaikkiaan nähtävinä kuten se oli alunperin tarkoituskin.
Jotkut ovat metsästäneet elokuvan puuttuvia jaksoja vuosikymmeniä, kirjoittaneet tutkielmia, työstäneet löydettyjen valokuvien avulla itselleen vision niiden sisällöstä. Itse olen sen verran onnekas, että olen syntynyt aikana, jona olen todistan mukavan säännöllisin väliajoin elokuvan puuttuvien palasten loksahtelua kohdilleen. Ensin puolitoista tuntisen, sitten kaksituntisen ja lopulta täydellisen kaksi ja puoli tuntisen.
Entä se karussa ollut sisältö sitten. Leikellyn materiaalin seasta avautuva merkittävin uutuus on luihun miehen rooli, joka on puuttunut aiemmin nähdyistä lähes kokonaan. Erittäin mielenkiintoista seurattavaa, jonka on nyt hassua ajatella olleen ulkona elokuvasta. Suurin osa löydöksen sisällöstä on muutoin lähinnä kohtauksia pidentäviä venytyksiä, eli pääosin turhaa täytettä. Etenkin materiaalien järkyttävän tasoeron huomioon ottaen, niiden sisällyttäminen kristallinkirkkaan kuvan joukkoon on todella turhaa. Tämän ei siis suinkaan tahtoisi olevan viimeinen versio, jämäpalat on nyt nähty ja sisältöä olisi vieläkin syytä järkeistää. Joskohan taas viidentoista vuoden päästä tulisi parin vuoden takaisen Blade Runnerin hengessä Metropolis Final Cut.
Elokuvahan itsessään on pakollisten listalla niille, joita elokuvan historia yhtään kiinnostaa ja tätä versiota voi kyllä suositella leffaa tunteville ja tuntemattomille. Enemmänhän tämän täydellisen version katselusta saa irti, mutta puntarissa häiriötekijöiden kanssa on todettava, että jos haluaa kokea elokuvanautintonsa täysin katkeamattomana, niin kyllähän se vuosituhannen alussakin painettu versio asiansa ajaa, typistettynä vain.
Todellisuudessahan syy ns. häiriöön johtuu myös oman pään sisällä myllertävään pakkomielteeseen ajatella niitä pari vuotta sitten löytyneitä ruosteisia koteloita, joista nämä kohtaukset ovat yhtäkkiä tupsahtaneet, täten elokuvassa elämisen illuusio katkeaa joka kerta kun kuvanlaatu vaihtuu. Luultavasti ongelmaa ei esiinny enää toisilla katselukerroilla niin vahvasti. Katselen elokuvan varmaankin lähiaikoina uudestaan ja toivottavasti pystyn antautumaan leffalle täysin, vaikka mieletön elämyshän sen näkeminen oli jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti