Modernin japanilaisen elokuvan katsominen on joskus vaan niin vapauttavaa. Länsimaalainen elokuvataide toimii melko paljon tiettyjen omien lainalaisuuksiensa alla maneereineen ja kliseineen. Siksi on välillä niin palkitsevaa katsoa jotain sellaista kuin Kamikaze Girls, et tiedäkään mitä voi tapahtua seuraavaksi ja ennen kaikkea, miten se sinulle esitetään.
Leffan pääosassa on mielestään väärään aikaan ja paikkaan syntynyt tyttö, jota pidetään pikku maalaiskylässä vähän hassahtaneelta kun tämä tepastelee kylillä rokokoo-kauden lolita-asuissaan rakastaen lähinnä yksinoloa. Maalle muutto kerrotaan kiehtovien fläsäreiden avulla, joiden syy-seuraus kuvio on myös avain tytön elämän seuraavaan käännekohtaan. Hän tapaa eräänlaisen jengiläistytön ja ristiriitaisen parivaljakon edesottamuksia seuraillaankin sitten kasinoilla ja muotipiireillä. Elokuvassa on myös animaatiojaksonsa, joskaan eivät pärjää varsinaisen elokuvan visuaalisuudelle.
Elokuvan on ohjannut Tetsuya Nakashima, jonka tuore elokuva Confessions (Kokohaku, 2010) on Japanin ehdokas tämän vuoden Oscareihin parhaana ulkomaisena elokuvana. Ohjaaja on ennestään itselleni tuntematon, mutta Kamikaze Girlsin perusteella aion ehdottomasti pistää tulevaisuudessa tilaukseen lisää hänen elokuviaan. Tilasin leffan Amazonista, ei suomitekstejä. Kyseessä on 2-levyn painos ja mukana on lukuisia trailereita muistakin mielenkiintoisista japsituotannoista, jotka vaikuttavat erittäin lupaavilta.
Uskaliaita kuvakokeiluja ja törkeän hienoja värejä pursuava japanilainen elokuvakarkki on Damn Good Coffeen virallinen suositus 2011 ensimmäiseltä viikonlopulta.
Alice in the Wonderland (1933)
Paramount Picturesin versio Liisasta Ihmemaassa on ensimmäinen tosissaan otettava yritys tuoda tuo tunnettu tarina kankaille ja sen ilmestymisestä on nyt sellainen kahdeksankymmentä vuotta. Leffa tuotiin ensimmäistä kertaa myyntiin vasta 2010 alkupuolella ja tilasin juurikin tuon dvd:n osana suurta jouluista tilailuani. Leffa leikeltiin jo 1950-luvulla alkuperäistä lyhyemmäksi ja sellaisena se esitetään vieläkin. En voi mennä takuuseen, mutta luulen nähneeni version ennenkin joskus pienenä. Jos jollain on tietoa leffan mahdollisista televisioesityksistä Suomessa niin kertokoon, Elonet ei ainekaan osannut auttaa asiassa.
Kuten moni muukin versio tarinasta, leffa kantaa nimeä Liisa Ihmemaassa mutta lähdeteoksena toimii myös Liisa Peilimaassa. Moni vakiintunut tyylillinen yksityiskohta on nähtävillä jo tässä aikaisessa kyhäelmässä, lisäksi nähdään myös muutamia hauskoja juttuja joita muut eivät ole juuri toistaneet myöhemmin.
Dvd:n kannessa loistaa isolla kolmen näyttelijän nimet, Cary Grant, Gary Cooper ja W.C. Fields. Vanha kunnon markkinointiansa niille jotka todella odottavat näkevänsä noita henkilöitä paljonkin. Cary Grant esimerkiksi on elokuvassa "mock turtlen", eli kuvassa näkyvän valekilpikonnan roolissa. Ei suuri osa, eikä alkuperäisissä krediteissäkään kovin huomioitu, mutta tuolloin Grant ei ollut vielä mikään niminäyttelijä, vaan kokeili ensimmäisiä elokuvaroolejaan.
Jos nyt vielä paljastetaan kahden muun nimekkäimmän näyttelijän roolihahmot, Gary Cooper esittää valkoista ritaria, mutta entäs W.C. Fieldsin hahmo? Se on Humpty Dumpty, eli Tyyris Tyllerö / Lilleri Lalleri, joka tapauksessa miehen ja kananmunan risteys joka tippuu aidalta. Hahmo joka on klassisia hanhiemon satuja, ei siis lainkaan kirjasta Liisa Ihmemaassa.
Leffan lavastus on onnistuneen surrealistinen ja vaikka välillä kohtaukset kalskahtaakin koulunäytelmältä, suurin osa kokonaisuudesta on oikean toimivaa. Yksi episodi elokuvassa on täysin piirretty ja varsin mielenkiintoinen. Kohtaus on tarina mursusta ja sen mustavalkoinen animaatio on ihan laadukaskin.
Leffan Liisana nähdään 19 vuotias Charlotte Henry, joka vetää roolin oikein sujuvasti. Monilla liisoilla on ollut tapana olla jotenkin vähän ärsyttäviä yliymmällään kaikesta olevia vinkuvia kakaroita, mutta Henry on tilanteen tasalla alusta asti. Katsomiskokemus on näin paljon mukavampi.
Elokuva on jäänyt ehkä vähän turhankin varjoon, se olisi varmaankin tunnetumpi nykyään jos siitä olisi painettu niinkin yksinkertainen asia kuin myyntivideo, edes pari vuosikymmentä aiemmin. Ei välttämättä mikään ehdoton masterpiece, mutta en kehota karttamaankaan jos on mahdollisuus nähdä.
Myös Maameren Tarinoita ja The Mask of Satan aka Black Sunday katseltu viikonlopun aikana.
En ollut nähnyt tuota ensin mainittua ennen ja pakkohan se oli nyt televisioesityksen myötä katsoa. Mestareiden lapsilla voi olla usein pientä näyttämisentarvetta, joskin vielä enemmän ongelmia asian suhteen. Hayao Miyazaki ei halunnut poikansa Goron tekevän vielä elokuvaa, koska ei katsonut tämän olevan vielä valmis siihen. Animelegenda oli ehkä osittain oikeassakin, leffa ei nimittäin kanna pitkää kestoaan kuin paikoitellen, tosin loppua kohden koko ajan parantuen. Debyyttinä ei huonoimmasta päästä, mutta Ghiblin maine taisi isukkia hieman huolestuttaa. Hayao on mukana kirjoittamassa jo Goron seuraavaa elokuvaa jonka olisi imdb:n mukaan tarkoitus ilmestyä ensi vuonna. Jälkimmäisenä mainittu katsomani elokuva kuuluu osana Mario Bava-boksiin, josta kirjoittelen sitten myöhemmin kokonaisuutena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti