San Franciscossa kasvanut, nykyään New Yorkin kupeessa asuva Joshua Atesh Litle on saanut päätökseen 2002 aloitetun projektin hip-hopin globaalista ilmentymisestä. Ranskalaiselle televisiokanavalle kuvattu Raivoisat riimit on varmasti parhaita kuvauksia aiheesta mitä on tehty. Kyse ei varsinaisesti ole räpin historiasta, vaan juurikin sen maailmanlaajuisuudesta, lähinnä sorrettujen tapana saada äänensä esiin.
Yleensä nähtävillä on vain sitä amerikkalaista matskua kaikissa ilmenemismuodoissaan, tietysti kotimaisen lisäksi. Dokumentti alkaa 1970-luvun alun Bronxista, jossa käsite käytännössä syntyi. Sen jälkeen vuoron saa niin ranskalaiset arabit, itä-saksalaiset skinheadit, israelin juutalaiset ja senegalin feministinaiset, joilla kaikilla on tämä yhteinen kieli.
Ranskan ghettojen lapset ovat kyllästyneitä poliisien sortoon ja ovat täten silminnähden poliisivastaisia. Viiden vuoden takaisia mellakoita ei jätetä ylistämättä ja tapahtumat siirtyvät räppeihin ja legendoihin. Berliinin muurin molemmilta puolin saadaan esimerkkejä ja katkerat idän edustajat hyökkää aggressiivisesti vääryyttä kohtaan. Senegalin naisilla ei ole arvoa. Ryhmän jäseniä on ympärileikattu maan perinteiden mukaisesti pieninä, mutta sellaista väkivaltaa ja vääryyttä he eivät halua tuleville sukupolville.
Israelin ja Palestiinan räppien aiheet ovat aika kaukana bling blingistä ja muusta hehkeästä. Tarinat kertoo etupihalla jyräävistä tankeista, pommikoneista ja pommituksista, perheenjäsenten ampumisista ja kotinsa menettämisestä. Syrjäkaduille keräydytään kuuntelemaan yleistyvää ilmaisumuotoa, josta tykkää vanhuksetkin. Ennen vain itseään toistavaa poppia suosineet lähi-idän maat ottavat täten uuden musiikin avosylin vastaan.
Graffiti ja breakdance esitellään myös, mutta räppiin keskitytään.
Rasismi on yksi dokkarin puhuttelevista aiheista ja aihetta käsitellään mielenkiintoisilla aatteilla eri maailmankolkista. Uskonto ja ihonväri on - ja tulee luultavasti aina olemaan kynnyskysymyksiä maailmanlaajuisen yhtenäisyyden tiellä. Saksalaisten osiossa ei tietenkään unohdeta natseja, ei uusia eikä vanhoja. Ranskassa on nykyään eniten tummaihoisia koko euroopasta ja sen takia siellä vaaditaan kokonaan uudenlaista Ranskaa.
Dokumentti palaa myös nykypäivän Bronxiin, josta kaikki alkoi tai oikeammin jalostui amerikkaan vietyjen orjien valitusvirsistä. Lopuksi saadaan vielä se pahoin odotettu kansojen yhdistysbiisi. Kliseinen ja imelä idea on toteutettu itseasiassa ihan toimivaksi. Ei ollenkaan nolo we are the world-henkinen katastrofi, vaan tarinan mukavasti yhteensitova lopetus, jossa osallistujat vetävät osuutensa omilla tienoillaan ja omilla tyyleillään. Kaikkiaan pätkästä saisi koostettua upean soundtrackin, mutta se toimisi lähinnä videoiden ja suomennosta kautta. Eli suosittelen yksinkertaisesti tämän dokkarin tsekkaamista.
YleTeemalta katsottu. Raivoisat riimit. Uusinta 4.9. klo 0.45
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti