Uusin Episodi-lehti on monin tavoin poikkeuksellisen onnistunut ja sen irtonumeron osto on lehteä tilaamattomille suositeltavaa. Sikäli jos sattuu olemaan kiinnostunut elokuvista vähän syvemmin. Levyn elokuvissa on valittavana vain englanninkieliset tekstit!
Neljä pohjoismaista lehteä on yhteistuumin kerännyt kasaan dvd-levyllisen pohjoismaisia lyhytelokuvia, joista osan kaivaminen esiin on varsinainen kulttuuriteko. Julkaisuista tärkein kulttuuriarvollisesti on ilman muuta Lars von Trierin Dimension. Elokuvaa ei ole ollut ennen mahdollista nähdäkään. Kyse on projektista jonka ohjaaja aloitti 1991 ja jonka oli määrä päättyä 2024. Joka vuosi oli tarkoitus kuvata kolme minuuttia matskua ja juonen oli ilmeisesti määrä muodostua vuosien myötä. Von Trier sai ikävä kyllä tarpeekseen jo seitsemännen vuoden kohdalla, juuri kun pätkät alkoivat käydä mielenkiintoiseksi! Puolituntinen raakamateriaali on siis nyt ensikertaa nähtävillä tämän julkaisun myötä ja jo on ihme jos se ei ohjaajan ihailijoita kiinnosta.
Dimension ei missään nimessä ole ainoa näkemisen arvoinen lyhäri levyllä. Leffojen joukossa on niin Roy Anderssonia kuin Aki Kaurismäkeä, sekä pitkä liuta muita erittäin laadukkaita pohjoismaisia lyhytelokuvia.
World of Glory. ohj. Roy Andersson. Ruotsi. 1991. 16min.
Anderssonin äärimmäisen tunnistettavalla tyylillä tehty pieni tapausten ja toteamusten sarja. Oikeastaan niinkin naurettavuuksiin asti tunnistettava, että se vaikuttaa ennemminkin jonkun muun tekemältä Roy Andersson-pastissilta. Ei missään vaiheessa yllä ohjaajansa pitkien elokuvien tasolle ja jää yllättäen pahasti muiden lyhäreiden jalkoihin.
Autobiographical Scene Number 6882. ohj. Ruben Östlund. Ruotsi. 2005. 9min.
Kohtaus sillalla. Mahdollisesti mitäänsanomattomin pätkä koko lätyllä. Periaatteessa voisi toimia pohjustettuna ihan ok jossain elokuvassa, mutta tällaisenaan sillä on aika ponneton anti.
Brother of Mine. ohj. Jens Jonsson. Ruotsi. 2001. 11min
Täytyy sanoa, että ylivoimaisesti paras ruotsalaisista valinnoista. Voimakas ja tunteikas kuvaus kohtauksesta avioeroperheen elämää. Tilanne veljesten välillä kärjistyy autossa, kun äiti käy isän asunnolla ennen kun pojan on määrä mennä vuorostaan sinne.
Procter. ohj. Joachim Trier. Norja. 2002. 18min.
Levyn parhaimmistoa. Joachim Trier on etäistä sukua Lars von Trierille, osaa infopalkki kertoa. Mies kuolee autopalossa. Toinen mies joutuu tapahtumien keskelle tahtomattaan ja todistaa kuolleen viimeisiä tekoja ja tapahtumia videonauhalta.
Bastard. ohj. Marius Holst. Norja. 2006. 29min.
Mies näkee tylsiä unia. Mies löytää koiran ja ottaa sen mukaan kotiin. Vaimo ei siedä koiria. Miestä ei kiinnosta. Mustavalkoinen lyhyitä unikohtauksia lukuunottamatta. Ammattimainen ja tunnelmallinen kuvaus.
Sniffer. ohj. Bobbie Peers. Norja. 2006. 10min.
Kokeellinen, mykkä pieni teos joka perustuu yhteen ajatukseen. Painovoimaton kaupunki, jossa ihmiset lähtisivät lentoon ilman raskaita saappaita. Kelvollinen näytös, joka täydentää aiempia esimerkkejä norjalaisesta osaamisesta.
Wrestling. ohj. Grimur Hákonarson. Islanti. 2007. 21min.
Islannin ainut valinta ja ainut joka ei antanut itselleni mitään. Maisemat pilkahtaa pariin kertaan edukseen ja muutama osittain toimiva idea siellä täällä ei pelasta keskinkertaista kokonaisuutta.
Dimension. ohj. Lars von Trier. Tanska. 1991-1997. 27min.
Vuosia sitten jo toivon menettäneenä tämä oli melkoinen ilouutinen. Dimension tupsahtaa varoittamatta vain postiluukusta. Eihän sitä pitänyt edes olla. Tanskan on yhtä pakko valita von Trieria lätylle, kun Suomen on Kaurimäkeä. Dimension alkaa verkkaisesti ja pari "ensimmäistä vuotta" menee jotakuinkin ilman ihmeempiä tapahtumia. Tai ehkäpä juuri avaintapahtuma nähdään, mutta tempo ei jokatapuksessa hirvitä. Jotakuinkin vain 1991-1992 eroaa huomioitavasti myöhemmistä kuvista, jotka näyttää kaikki vain siltä ysärin puoliväliltä.
Todella harmillista että von Trier lopetti projektin kesken, sillä pätkät näyttää kyllä ihan hyviltä ja toimivilta, ajan kuva olisi alkanut selkeämmin muuttua vasta usean lisävuoden jälkeen. Juoni jää vielä vähän hämärän peittoon, mutta jotain gangsterihäsellystä siinä käydään jokatapauksessa läpi.
The Boy Who Walked Backwards. ohj. Thomas Vinterberg. Tanska. 1994. 37min
Pisin ja vahvimmin mieleen jäänyt leffa. Poika menettää veljensä ja yrittää kelata aikaa taaksepäin kävelemällä tapahtumia takaperin. Juoni sellaisenaan ei olisi kantanut pidempään elokuvaan, mutta lyhärinä erittäin onnistunut.
Rocky VI. ohj. Aki Kaurismäki. Suomi. 1986. 8min.
Epämääräinen parodia musiikkivideon muodossa. Ihan kelvollinen tuotos ja sikäli yllättävää, että vähäeleisistä elokuvistaan tunnetulta Kaurismäeltä tulee levyn rajuin ja vauhdikkain pätkä.
Redeemer. ohj. Saara Saarela. Suomi. 1998. 5min.
Erittäin vaikuttava yhden oton taidonnäyte. Tuollaisen kamera-ajon ottaisin omaan elokuvaani milloin vain. Pätkästä voi bongata salkkareiden Laura Kivirantana tutuksi tulleen Piitu Uskin piilottelemassa lehden takana.
Hunger. ohj. Auli Mantila. Suomi. 1993. 13min.
Vähän outo valinta. Vampyyritarina Suomen talvessa muistuttaa ehkä hieman jostain Valkoisesta peurasta (1952), mutta parempiakin valintoja olisi Suomen ehdokkaaksi löytynyt.
Miksei esimerkiksi Jalmari Helanderin loistavia lyhytelokuvia voitu käyttää nyt hyväksi. Lehden välissä tuli Helanderin lyhäristä pitkäksi elokuvaksi jalostetun Rare Exportsin julistekin.
Lyhytelokuvat yleisesti.
Tämä bonuslevy on siis kuin novellikokoelma. Tai paremminkin EPISODIelokuva. Kaikki eivät voi sietää lyhyitä novelleja tai kollaasimaisista elokuvaa, jota koostuu useista toisistaan mahdollisesti liittymättömistä osista. Itse pidän suuresti. Lyhytelokuvia on maailmassa järjetön määrä ja niiden parhaimmistosta voi olla täysin tietämätön, ne kun ei ole niin suosittuja. Tunnettujen ohjaajien lyhytelokuvia tulee joskus mahdollisesti nähtäville dvd-levyjen ekstroissa tms., mutta tuntemattomien suuruuksien upeatkin teokset saattavat jäädä täysin vailla ansaitsemaansa arvostusta.
Haluaisin voida tehdä asianmukaisen top10-listan lyhäreistä, mutta tietouteni on ikäväkseni täysin riittämätön siihen. Voinen silti mainita nyt ne kymmenen katsomisen arvoista lyhäriä jotka sattuu tulemaan ensimmäisenä mieleen.
Tim Burton: Vincent (1982)
David Kaplan: Little Red Riding Hood (1997)
Chris Marker: La Jetée (1962)
Doug Sweetland (Pixar): Presto (2008)
Frédérick Back: The Man who Planted Trees (1987)
Nick Park: Wallace & Gromit - Suurenmoinen huviretki (1989)
Buster Keaton: One Week (1920)
Charles Chaplin: The Pilgrim (1923)
David Lynch: The Grandmother (1970)
Robert Rodriquez: Bedhead (1991)
Siitähän tuli oikeastaan aika hyvä lista, jokaista noista voin suositella erittäin lämpimästi. Pixarin tai Chaplin tuotannoista voisi tietysti valita jonkun muunkin ja Wallace & Gromititkin ovat kaikki melko tasavertaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti