Viimeisen kolmen vuoden ajan on tullut osallistuttua Flow-festareille, kulloinkin kahden päivän lipuilla. Tällä kertaa lippuyhdistelmä oli niinkin ovela kun pe+su, siitä syystä että lauantaina ei juuri itselle kiinnostavia artisteja alueella riittänyt ja näin saattoikin lähteä levähtämään Suomenlinnaan välipäiväksi. Odotetuimmat keikat olivat ehdottomat viikonlopun kohokohdat - ylläri sinänsä, mutta aiempina vuosina on siis tullut nimenomaan aiemmin tuntemattomiakin yllättäjiä.
Parhaan saldon keräsi toissavuotinen setti kohokohtinaan Múm, CSS, Huoratron ja Le Corps Mince de Francoise. Kahta ensimmäistä lähdettiin katsomaan ja kaksi jälkimmäistä tuli kovasti potkivina yllättäjinä. Silloin alue ja meininki oli vielä sopivammassa mittasuhteessa, tapahtuma paisui jo viime vuonna hieman liikaa alueen labyrinttimaiseen rakenteeseen nähden.
Lähtökohta festareiden alkuun oli mielenkiintoinen, heti ensimmäiseksi oli aloitettava omalla pääesiintyjällä Ulverilla. Keikka oli järjestetty sisätiloihin Voimala-nimiselle keikkapisteelle joka veti vain rajoitetusti väkeä sisään.
Ulverin keikat ovat kuin keräilytavaroita, niitä on ollut nyt käytännössä ensimmäistä kertaa tarjolla rajoitettuina spesiaalitapahtumina, lukuunottamatta helmikuista minikiertuetta. Kunkin keikan vivahde-erot ovat omiaan innostamaan keräilijöitä raahaamaan itsensä keikalle kaukaakin. Tapasin alueella fanin joka on kierrellyt keikkoja ja kävi vasta Oslon Oopperatalon keikallakin. Oli kuulemma hetken miettinyt onko järkeä ravata taas Norjassa katsomassa jotain samaa bändiä kun viime vuonna, mutta miksikäs ei. Jo pelkän reissun takia olisin varmasti lähtenyt itsekin taas jos se ei olisi niin paljoa rahasta kiinni.
Ulver.
Voimala oli kuin tehty Ulverin esiintymislavaksi. Paikalla oli istumapaikat, jotka täyttyivät aika sukkelaan ovien avauduttua. Täytyy sanoa että juurikin kyseistä keikkaa tulee todistaa istumapaikalta, kuten on ollut jo aiemminkin tapana. Nosturissa fiilis kärsi jo hieman siitäkin. Johan on jos fiilis kärsii, kun pitää seistä keikalla! Mutta kyllä se tämän tapauksen kohdalla vain niin on. Äänentoisto oli aika mielettömän muhkea ja äänivalli jyrisi välillä niin että todella tuntui.
Esiintymisjännityksestä kärsivä Kristoffer Rygg on jo vähän alkanut voittaa ongelmaansa, mutta kyllä hän vieläkin selkeästi jännittää keikoillaan, etenkin niiden alkupuolella. Keikkasetti on jokatapauksessa hioutunut pikkuhiljaa melko täydelliseksi. Uusimmalta levyltä, Shadows of the Sunilta kuultiin enää kaksi kappaletta ja Let the Children Gon puuttuminen oli setin pahin puutos. Theremin oli myös tippunut pois soitinkalustosta ja näinollen Funebrekaan ei äitynyt niin pitkitetyksi kuin aiemmin. Myös finaalina toiminut Not Saved kuultiin puolitettuna ja toimi tällä tavalla huomattavasti paremmin.
Settilista oli rakennettu nyt jotenkin erityisen järkevän oloiseksi ja alkuintrona toimineen Eosin jälkeen taisi pärähtää jopa neljä kappaletta Blood Insidelta, jonka jälkeen tuli Little Blue Bird/Rock Massifia ja Perdition Citya.. Bändi esitti myös uuden ennenkuulemattoman kappaleen. Luulisi sen olevan tulevalta Psyche-levyltä jonka on määrä koostua covereista, mutta tiedä nyt sitten kun ei levystä kuulu ja biisi ei sanonut mitään. Erittäin hyvältä se jokatapauksessa kuulosti ja screenillä vilisi hevosia. Upeaa.
Viikonloppuna luontokin piti omia festareitaan.
Jos nyt vielä siitä perjantain jatkosta lyhyesti.. Ulverin jälkeen teltalla esiintyi Circle. Tällä kertaa se ei antanut niin paljoa kun Ilosaaressa, setti ei ollut niin vangitsevan yhtenäinen, vaan rikkonaisempi. Ihan hyvältähän tuo taas kuulosti, mutta viimenäkemisestäkin on turhan vähän aikaa. Puolen välin aikoihin joutuikin jo lähtemään Airia katsomaan.
Täytyypä sanoa ettei ranskalaisduo täyttänyt ihan päälavaa, mutta pikkuhiljaa livetulkinnoissa alkoi olla jo omanlaistaan voimaakin. Sain bändin soitannosta paremmin kiinni viimeksi kun näin, mutta sopi se taustalle tälläkin kertaa. Muutama iskevämpi tulkinta tuli esiin siellä täällä.
Seuraavaksi päälavan täytti Big Boi, joka esitti pitkän liudan Outkast-klassikoita. Kappaleiden rakenteet jäivät ikävä kyllä vähän liika räppien taakse, eikä niistä ottanut kovinkaan hyvin selvää. Harmillista, sikäli kun niistä kyseisen yhtyeen kohdalla jonkinverran kuitenkiin pidän.
Pedot vaani juhlijoita.
Sunnuntaina oli aika kohdata yksi odotetuimpia artisteja vähään aikaan, nimittäin Marina & the Diamonds, jonka debyyttialbumi nousi suosikki pop-levyjeni joukkoon kertaheitolla aiemmin tänä vuonna. En varsinaisesti asettanut mitään odotuksia keikalle, tahdoin vain nähdä. Tuloksena olikin aika täydelllinen poppi-elämys. Levyn tutut kappaleet soivat todella upealla äänellä telttalavalla ja lavalla heiluvaa Marinaa nyt vain oli ilo seurata. Ei oikeastaan mitää pahaa sanottavaa.
Paitsi. Sinänsä ulkomusiikillinen seikka, mutta Marina lupasi fb:ssä kaikille keikoille saapuville OhNo!-henkiset pahviset silmälasit, mutta eipä näkynyt. En tiedä miten se olisi saatu tällaisessa yhteydessä toimimaankaan, mutta silti. Ehkei se nyt kumminkaan jäänyt kaihertamaan..
Marina.
Pahin takaisku festareilla oli Jónsin peruminen. Tästä syystä illan aikataulut muuttuivat hiukan ja tuskin tästäkään kaikki oli tietoa saanut perille. Harmillinen juttu, mutta Flow on luvannut hyvittää sunnuntailippulaisille asian jotenkin, järjestämällä jonkinlaisen syysyllätyksen, johon pääsee tuon päivän rannekkeella, lipulla tms. Mitä lie.
Tässä nyt tällainen omakohtainen pintaraapaisu, en nyt kirjoita alueen oheishärpäkkeistä sen kummemmin. Jos jotain pientähän siellä toki oli. Vähän liikaa vaan sitä porukkaa nykyään ja mestoille on tunkua. Pääosin kuitenkin kaikkiaan onnistunut viikonloppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti