Alfred Hitchcock on varmasti yksi maailman tunnetuimpia ohjaajia ja hän oli elinaikanaan varsin tuotteliaskin sellainen. Hitchcock on myös yksi suurimpia murhan viihteellistäjiä amerikkalaisessa kulttuurissa. Väärä mies -teema toistuu useissa hänen elokuvissaan, kuten myös vahvat naishahmot, joista tunnetuimmat sattuu olemaan nimenomaisesti blondeja.
Hitchcockin tuotanto on inspiroinut erittäin vahvasti lukuisia suosittuja, etenkin 1970-luvulla aloittaneita ohjaajia, kuten Brian DePalmaa, John Carpenteria, Dario Argentoa ja David Lynchia. Takaikkunan tirkistelyteema toistuu näiden ja myöhempienkin ohjaajien tuotannossa, mutta vieläkin enemmän on lainattu Vertigon persoonanjakautumista, joskus suoremmin, joskus epäsuoremmin.
Parhaina aikoinaan ohjaaja antoi nimensä vaikka mihin oheistuotteisiin, kuten jännityskirjasarjoille ja sen semmosille. Onnistuneempi sivutuote oli Alfred Hitchcock esittää tv-sarja, jossa ohjaaja itse juttelee jakson intron ja outron. Osan jaksoista hän on itse ohjannut, mutta suurimmasta osasta vastaa muut tahot. Sarjassa nähdään myöhemmin tunnetuksi tulleita näyttelijöitä, ohjaajia ja kirjoittajia. Pääosin sarjan taso on hyvä.
Muutaman vuosikymmenen ajan ovelia, mutta melko yksipuolisia rikoselokuvia tehtaillut Hitchcock muutti 1950-luvulla tyyliään huomattavasti psykologisempaan ja monimutkaisempaan suuntaan. Alkuaikojen liukuhihnaa ja keskivertojännäreitä mahtuu tuotteliaaseen uraan paljon, mutta seuraavassa omat suosikit.
1. Psycho (1960)
Jakomielitautia ja tirkistelyä. Juoni on Hitchcockin leffoista perversseimmästä päästä ja ensimmäistä kertaa genre ulottuu kauhuun asti. Onhan tarina tietysti sinänsä jo hyvä, mutta pääosin Hitchcockin leffoissa se toteutus on tärkeintä. Studion kauhuksi mustavalkoisena kuvattu elokuva toimii niin hyvin kuvauksensa, äänisuunnittelun, leikkauksen ja hahmojen ansiosta.
Täytyy sanoa, että Bernard Herrmannin säveltämät musiikit tässä elokuvassa lukeutuu ehdottomasti maailman parhaisiin. Ne tukee kuvaa uskomattoman hyvin ja oivaltavasti. Näyttelijät on valittu myös erittäin osuvasti ja Anthony Perkins on Norman Batesina yksi maailman historian parhaita pahiksia. Kohtauksia on myös kuvattu ja leikattu melko uraauurtavalla tavalla.
Psyko mahtaa olla ohjaajansa tunnetuin elokuva, ellei se ole sitten Linnut. Jokatapauksessa mahdoton nimetä suoraan hänen parasta leffaansa, mutta luulisin että tasapainottelen aina Takaikkunan, Psykon ja Vertigon välillä. Kukin niistä toimii parhaimmillaan täydellisesti ja usein olen ollut enemmän Takaikkunan puolella, mutta jotenkin tekee mieli nostaa tällä kertaa Psyko ykköseksi.
Psyko on saanut myöhemmin kaksi jatko-osaa ja yhden esiosan, joissa Anthony Perkins näyttelee. Jatko-osat ovat vielä melko harmittomia vaikka turhia, mutta tv-elokuva Psycho IV: The Beginning on todella tökerö veto kaikin puolin.
2. Takaikkuna (Rear Window, 1954)
Niinikään tirkistelyä, mutta jakomielitautisuuden sijasta mahdollista vainoharhaisuutta. Vai onko? James Stewart on telonut jalkansa ja potilaana joutuu tappamaan aikaansa kurkkimalla naapureita kaukoputkella. Epäilyksiä nousee naapurin toimista, mutta mitä asialle voikaan tehdä.
Parasta elokuvassa onkin sen pieni maailma, se on kuin pienen nukkekotikerrostalon elämän seuraamista salaa. Salapoliisityön keskiössä Stewartin ympärillä häärää hoitajaa ja tyttöystävää, jälkimmäisenä Grace Kelly, joka mahtaa olla mielestäni paras Hitchcockin blondeista. Yksinkertaisista palasista on saatu aikaiseksi hieno kokonaisuus, joka on mukaansatempaava ja mukanaanpitävä viihdyttävä jännäri.
3. Vertigo (1958)
Vertigossa liikutaan kaukana Takaikkunan leppoisuudesta ja yksioikoisuudesta. James Stewart esittää etsivää, joka kärsii vanhasta työtapaturmasta johtuvasta korkeiden paikkojen kammosta. Hänet huijataan seuraamaan erästä naista korkeaan kellotorniin, jonka huipulle hän ei pysty kiipeämään ja tämän avulla lavastetaan murha. Etsivä on kerennyt jo rakastua ja vaipuu epätoivoon, jonka jälkeen yrittää löytää kyseistä naista muista ihmisistä.
Elokuvassa on jälleen mielettömiä värejä ja kuvia, kohtauksia ja kamerakikkoja. Bernard Herrmannin musiikki vetää jo ensihetkistä asti hulluuden syövereihin. Elokuvassa on poikkeuksellisen mystinen tunnelma muutenkin. Stewartin vastanäyttelijättärenä toimii Kim Novak, josta yritettiin koulia tuolloin Columbia Picturesin vastinetta Marilyn Monroelle. Novak jäi muutaman hitin varaan ja Vertigo jäikin hänen ainoaksi tunnetuksi suorituksekseen.
4. Vaarallinen Romanssi (North by Northwest, 1959)
Vaarallinen Romanssi on erittäin vauhdikas viihdepaketti, jossa Hitchcockin suosima väärä mies -aihe on taas elementissään. Cary Grant ja Eva Marie Saint hoitavat pääroolit ja James Mason toimii pahiksena. Oma paikkansa on Hitchcockin synkemmille leffoille, kuten Psyko, Vertigo ja Linnut, ja toisaalta tällaisille sataprosenttista viihdettä edustaville elokuville. Ainoastaan elokuvan kuuluisin kohtaus ärsyttää itseäni, nimittäin lentokoneisku maissipellolla. Muutoin aika virheetöntä settiä.
5. Linnut (The Birds, 1963)
Linnut ei tosiaan ole mikää täydellinen elokuva, mutta siinä on muutamia upeita hetkiä. Leikkaus ja sommittelu, sekä uhkaavan ilmapiirin rakentelu toimii välillä erinomaisesti. Ehdottomasti parasta elokuvassa on sen viimeinen kohtaus, joka kuuluu yksiin suosikeistani. Mitäs vielä. Kaunareissa Sally Spectraa näytellyt Darlene Conley teki leffassa debyyttinsä.
6. Täydellinen Rikos (Dial M For Murder, 1954)
Mainio hieman kikkaileva leffa, jossa punotaan täydellistä murhaa. Grace Kelly nähdään ensikertaa Hitchcockin elokuvassa, kussakin upea. Murhakohtaus kyllä kuuluu yksiin ikimuisoisimmista. 3D-elokuva koki lyhyen kautensa noihin aikoihin ja tämä elokuva tehtiin tuohonkin formaattiin, mutta villitys oli jo hiipumassa ja sen saattoi nähdä usein tavallisenakin.
7. Varkaiden Paratiisi (To Catch A Thief, 1955 )
Varkaiden Paratiisi kuuluu selkeästi taas siihen kevyeen osastoon. Huumoripitoisessa ja kepeässä leffassa on muutamia loistavia kohtauksia. VistaVision värit loistaa upeasti ja kuvaus on jälleen erityismaininnan arvoista. Erityisesti muutama kohtaus leffassa on ylitse muiden. Valmistumisaikansa standardeihin nähden hurja takaa-ajokohtaus, on myös aikansa ainoita ajokohtauksia, joka ei näytä nololta. Yleensä taustakankaan edessä suunnilleen pyöriteltiin rattia ilmassa rupateltiin typeriä. Kohtaus ennakoi myös Grace Kellyn tapaa kuolla tosielämässä. Ilotulituskohtaus lukeutuu myös hitchin parhaimmistoon.
8. Frenzy (1972)
Solmiokuristaja vapaana. Vaikka leffaa ei yleisesti tunnusteta kovinkaan erikoisena, pidän siitä kyllä paljon. Pelkästään jo aikakausi on yksi mielenkiintoinen elementti. Ohjaajan muut vuosikymmenet ovat oikeastaan tuttuakin tutumpia ja täten on mielenkiintoista seurata miten hän operoi seitkytluvulla. Hyvin.
9. Epäilyksen Varjo (Shadow of a Doubt, 1943)
Hitchcockin henkilökohtainen suosikki. Elokuva kertoo leskimurhaajasta, joka asettuu taloksi sukulaisperheeseen, jonka tyttöä alkaa epäilyttää. Tyylikkäästi toteutettu film noir.
10. Nainen katoaa (Lady Vanishes, 1938)
Ovela tarina ja mielestäni hitchin paras elokuva 1930-luvulta. Elokuva pyörittelee aiheinaan salaliittoja ja vainoharhaa erittäin tiivistunnelmaisesti, vaikka loppu hieman lässähtääkin.
+ Blackmail (1929)
Ehdottomasti katsomisen arvoinen, alunperin vielä mykäksi suunniteltu, mutta äänielokuvaksi muutettu 20-luvun lopun helmi. Harvemmin nähtävältä aikakaudelta oleva Blackmail toimii hyvin vastapainona Frenzyn seitkytluvulle, tässä näkee kuinka Hitchcock operoi kakskytluvulla. Blackmail on Hitchcockin kymmenes leffa ja ensimmäinen huomattavan hyvä sellainen. Elokuvan loppupuoli ei ole tosin niinkään onnistunut.
Mykkäelokuvista sopisi suositella Vuokralaista (The Lodger, 1927)
++ Noiduttu (Spellbound, 1945)
Noloja autokohtauksia nolompi mäenlaskukohtaus, jossa Gregory Peck ja Ingrid Bergman laskevat suksilla rinnettä ilmiselvän kankaan edessä. Unikohtaukset on suunnitellut Salvador Dalí ja jo se on näkemisen arvoista. Oikeastaan lievistä nolouksista huolimatta elokuva on kumminkin kaikin puolin ihan hyvä ja viihdyttävä.
Loppukaneettina sijat 13-20 menisi tämänhetkisillä muistikuvillani jotakuinkin seuraavasti. Notorious, Rebecca, Sabotage, Muukalaisia junassa, 39 askelta, Mies joka tiesi liikaa (1956), Köysi, Revitty esirippu. En muista esimerkiksi pitäneeni Marniesta, mutta en muista siitä juuri mitään. Ulkomaankirjeenvaihtajasta en muista edes tykkäsinkö nähdessäni vai en. Uskoakseni olen nähnyt jotakuinkin jokaisen Hitchcockin leffan ja omistankin melkein kaikki niistä, mutta ihan kaikkia ei tosiaan ole tarpeellista montaa kertaa katsoakaan. Tarpeellisimmat on nyt esitelty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti