sunnuntai 19. joulukuuta 2010

19. Ihmemaa Oz



Ihmemaa Oz (1939) on yksi tärkeimmistä lastenkirjaan perustuvista elokuvista, jota on ikinä tehty. Pari vuotta aiemmin ilmestynyt Lumikki näytti tietä tällä saralla ja vaikka L. Frank Baumin kirjoista oli jo tehty muutamia vähemmän menestyneitä versioita, uskallettiin kokeilla aihetta uudestaan. Ilmestyessään väreillä loistava teos ei ollut varsinainen menestys, se sai hädin tuskin rahansa takaisin, mutta vuosien saatossa elokuva on kasvanut myyttisen suureksi.

Tärkeimpiä syitä tähän on elokuvan vuosittainen tv-esitys Amerikassa. Leffa on ensimmäinen kokonaisuudessaan yhtäjaksoisesti esitetty Hollywood-elokuva kaupallisella kanavalla ikinä ja tiheän esittämistahdin ansiosta varmasti esitetyimpiä. Se näytettiin alusta asti värillisenä, mutta alkuaikoinahan televisiot harvemmin olivat väritelevisiota, joten suurin osa 1950-luvulla elokuvan nähneistä todisti sen harmillisesti mustavalkoisena.

Kirja on Ruususten ja Tähkäpäiden tyyliin enemmänkin neito pulassa -osastoa, mutta elokuvan Dorothy esitetään kuitenkin edes hieman rohkeampana kamraadejaan pelastavana tyttösenä, satunnaisesta uikutuksesta huolimatta. Kirja ei myöskään vetänyt vanhaa kunnon se olikin vain unta -korttia esiin, vaan kaikki oli totisinta totta.

And you were there, and you were there...

Unet on elokuvien ja kaiken taiteen ehtymätön ammennuslähde ja vertauskuvien runsauden sarvi. Fantasiaelokuvien päärooleissa nähdyt tytöt ovat lähes poikkeuksetta aikuisuuden kynnyksellä olevia neitoja, joiden kasvua kuvastaa fantasiamaailman symbolismi. Ihmemaa Oz, Labyrintti, Sudet tulevat, Liisa Ihmemaassa, Valerie and her week of wonders jne. kertoo tarinoista kynnyksen ylittämisen hämmennyksestä ja vaaroista. Loput ovatkin prinsessasatuja, joissa daamit ovat unelmiensa prinssiä vaille aikuisia. Valmiita aikuisia naisia nähdään hyvin harvoin fantasiaelokuvien pääosassa. Miehet kylläkin olevat niitä ritareita, oli ne urheita ammattilaisia tai kömpelöitä aloittelijoita.

Luukusta kurkkaa vain kolme neljästä, kyseessä ei ole mitään henkilökohtaista ulkopuolelle jäänyttä tahoa kohtaan..

3 kommenttia:

  1. Mulle nousee aina pala kurkkuun, kun Garland laulaa elokuvassa Somewhere Over The Rainbown. Kamala ajatus, että se melkein leikattiin filmistä pois. Tää on yksi minunkin joulun ajan elokuvista. Laitan yleensä pyörimään joululahjoja paketoidessa :).

    VastaaPoista
  2. Mä olen jo pitkään halunnut nähdä tämän uudestaan. Viime kerrasta on varmaan 20 vuotta...

    VastaaPoista
  3. Ei muutaku kauppaan ostamaan jos haluu nähdä, eikä hyllystä löydy. Harvinaisen hyviä painoksia löytyy leffasta, itelläni on muutaman suomipainoksen takainen versio ehkä vuodelta 2000 ja siinäkin on todella mielenkiintosia bonuksia enemmän ku dvd:eissä yleensä.

    Sen jälkeen on tullu aineki 2dvd julkasu 2005 joka on saatavilla aika halvalla ja viimevuotinen 70v painos. Sisältää myös vanhempia filmatisointeja aiheesta ja loputtoman määrän muuta matskua. Pitäs varmaanki jossain vaiheessa päivittää tuo laitos, kun tuon uusimman 70-vuotis juhlajulkasunki hinta tipahtaa sopivaks.

    Garland laulamassa Somewhere over the rainbown on melkosesti elämää suurempi kohtaus, kuten on myös se kun elokuva muuttuu seepiasta värilliseksi.

    VastaaPoista