Kirikou. Tämä nuori afrikkalainen edesauttoi ranskalaisen animaation uutta nousua hieman yli kymmenen vuotta sitten. Kelataanpa taaksepäin. Ranska tunnetaan elokuvan syntymaana, mutta se ansaitsee maininnan myös animaatiopanoksestaan. Reilu kymmenen vuotta elokuvan syntymän jälkeen ensimmäinen animaatioelokuva näki päivänvalon, kyseessä on ranskalainen Fantasmagorie (1908), josta vastasi melko tuntemattomaksi jäänyt Émile Cohl.
Animaatioelokuvan ensimmäinen luku on siis tämä reilun minuutin pituinen elokuva muistuttaa omia kouluaikaisia raapustuksia, joita tein sivujen laitaan, joita pläräämällä tikku-ukot härväsivät pikkuloossissaan tehden akrobaattisia taikojaan ja joutuivat kummallisten tapahtumien kohteeksi. Elokuva näyttää liitutaululla elävältä tapahtumien jatkumolta, mutta tarkemmin katsottaessa huomaa sen olevan mustalla hiilellä piirrettyä kuvaa valkoiselle paperille, joka on käännetty negatiiviksi. Pätkä kannattaa ilman muuta katsella tubesta, puolitoista minuuttia ei ole kova menetys, vaikka ei kyseistä virstanpylvästä osaisi arvostaakaan. Fantasmografia oli elokuvan aikaa edeltävä liikkuvan kuvan muoto, jota harjoitettiin kuvioiduin lyhdyin pimeän huoneen seinälle.
Venäjällä synynyt Alexandre Alexeieff loi Ranskassa uraansa animaattorina, kehittäen oman neulatekniikkansa, joka perustui varjojen muuttamiseen neuloja liikuttamalla. 1930-luvulla alkaneeseen uraan kuuluu myös mm. Orson Wellesin The Trialin (1962) alkujakson animointi. Alexeieff animoi Mussorgskyn Night on Bald Mountainia mukailevan elokuvan 1933, seitsemän vuotta ennen Fantasiaa ja olisi todellakin kiintoisaa tietää millainen vaikutus sillä on ollut Disneyn leiriin. Kirjoitan Alexeieffista tarkemmin toisessa jutussa.
Ladislas Starevich vastasi ensimmäisestä pitkästä ranskalaisesta animaatioelokuvasta. Stop-motion tekniikkaa käyttävä Ketun tarina julkaistiin kuudentena pitkänä animaationa ikinä, ennen Lumikkia samana vuonna 1937. Tämän jälkeen alkoi merkittävien ranskalaisten animaatioden laskusuhdanne. Ennen nykyistä uutta tulemista, suurimman maininnan ansaitsee silti René Lalouxin Villi Planeetta (1973), jonka loistavuus on tosin enemmänkin tsekkianimaattorien ansiota. Scifileffa, jolla on jonkinasteinen kulttikanta, otettiin jenkkilevitykseen Roger Cormanin toimesta. Tunnetuimpiin animaatioihin kuuluvat Asterixit ja Tintit ovat tietysti myös oma lukunsa. Tintin seikkailuja olen lähiaikoina katsellutkin kokoelmaboksilta ja seasta löytyy helmiä, taso on kuitenkin vaihtelevaa.
Uuden ranskalaisen animaation aikakauden laukaisivat Michel Ocelot ja Sylvain Chomet. Ocelot elokuvallaan Kirikou ja Paha Noita (1998), sekä Chomet Oscar-ehdokkaallaan Bellevillen kolmoset (2003). Kuten ranskalaisen animaation traditioon kuuluu, kummatkaan ei täysin noudata yleisiä animaation linjoja. Kirikou on kaksiulottein ja väriloistokas, afrikkalaisia kansantaruja kuvastava elokuva, jolle tehtiin myös jatko-osa. Katselin juuri Ocelotin uudemman elokuvan Azur & Asmar, jossa kuvasto oli islamilaista upeine rakennuksineen ja ympäristöineen. Kuvallisesta puolesta huolimatta hieman kuitenkin petyin leffaan kokonaisuutena.
Viimeistään Bellevillen kolmoset herätti maailman ranskalaisen animaation pariin. Oscar-ehdokkuus teki tietenkin oman osuutensa asiaan, mutta leffahan on mainio. Surrealistinen animaatiojälki tyylikkäine karikatyyreineen löysi katsojakuntansa ja jatkoa saadaan nyt vihdoin Illusionistin (2010) myötä, jonka näkemistä odotan malttamattomana.
En ole vieläkään nähnyt Persepolista (2007), joka on kerännyt kiitosta ympäri maailman ilmestymisestään lähtien. Animaatiojälki siinäkin on trailerin perusteella upeaa, eikä kokonaisuutta voi ainekaan pahentaa, että siitä löytyy ääninäyttelijänä suosikki näyttelijättäreni Catherine Deneuve. Ranska on kaiken tämän myötä siis löydetty uudestaan animaatiorintamalla ja uskon laadukkaiden leffojen tuloon jatkossakin. Kannattaa ottaa käsittelyyn jokunen näistä leffoista, jos on ne jostain syystä missannut.
Olen nähnyt La Planète sauvage -leffan nimellä Levoton planeetta. En ole uskaltanut katsoa sitä uudelleen, joku siinä ahdisti ja pelotti.
VastaaPoistaMutta Kirikou taas oli loistava, eikä sen jatko-osakaan huono ollut. Mutta Azur ja Asmar oli minullekin pieni pettymys. Vaikka siinäkin oli kuvattu hahmoja Kirikoun tapaan paljon sivusta tai suoraan edestä, se oli silti jotenkin 3D-henkinen? Ja upeista taloista, puutarhoista ja maisemista huolimatta kolkompi kuin Kirikou.
Bellevillen kolmoset taas vei ihan täysillä, Illusionist on vielä näkemättä. Mutta odotan innolla, toivottavasti se julkaistaan Suomessa dvd:llä.
Ja Persepolis on myös erittäin mielenkiintoista katseltava. Sen piirrostyyli on kiinnostava, sarjakuvan kääntäminen animaatioksi on onnistunut erittäin hyvin ja eipä ollut Iranilaistytön elämä minulle kovin tuttu aihe ennestään.
Vielä tulee mieleen yksi ranskalainen animaatio vähän samoilta ajoilta, Sammakoiden ennustus (2004). Se ei kuitenkaan yllä näiden edellämainittujen tasolle, vaikka on ihan sympaattiseen tyylin piirretty ja siinä on todella outo kohtaus jossa paljastuu että Kilpikonnalla on kilpensä alla kikkeli vaikka se on väittänyt olevansa naaras. :D Juu, olen nähnyt leffan vain kerran ja ainoa mikä siitä on jäänyt paremmin mieleen oli tuo, ja nyt tuntuu että voinko muistaa sen oikein.
Sammakkojen ennustus on edelleen näkemättä, vaikka sitä on yritetty jo vuosia tyrkyttää. Epäilemättä mainio leffa.
VastaaPoistaVilli/levoton planeetta on kieltämättä pelottavalla tyylillä toteutettu ja ehkäpä juuri siksi niin upea elokuva.
Illusionist on kyllä kovasti odotettujen listalla, toivotaan että se myös lunastaisi odotuksia, onhan sitä jo aikansa työstettykin.