4. Shirley Temple

Kuinkas moni tunnistaa tämän pikku prinsessan? Shirley Temple on kaikkien lapsitähtien äiti, ehkei kirjaimellisesti, mutta vastaavan suuruusluokan ilmiötä ei ole tainnut hänen jälkeensä tullakaan. Viisivuotiaana Temple lauloi kappaleen On the Good Ship Lollipop elokuvassa Bright Eyes (1934), jonka jälkeen tuskin kukaan oli enää tunnistamatta häntä tuohon aikaan. Kyseisen kappaleen esitti tuolloin myös Betty Boopin äänenä tunnettu Mae Questel ja siitä esiintyy edelleen variaatiota nykyisessäkin populaarikulttuurissa.

Temple tahkoi hittielokuvaa toisensa perään seuraavat viisi vuotta, joissa hänen tavaranmerkikseen muodostui laulu- ja steppausnumerot, nätit kostyymit ja urhean pikkutantan olemus. Monissa elokuvissaan tyttö menetti äitinsä tai isänsä ja näin niistä muodostui entistä liikuttavampia selviytymistarinoita.

1935 ilmestyi kolme suurta hittiä Curly Top, Little Colonel ja Littlest Rebel. Amerikan sisällissodan aikoihin sijoittuvat leffat hönkii jotakuinkin Pieni talo preerialla -tyyppistä henkeä. Mustan väestön stereotypiointi on herättänyt joissain Templen tähdittämissä elokuvissa rasismisyytöksiä, kuten Littlest Rebelissa. Laiskanlännästi artikuloiva musta pelkuriorja kuuluu jokatapauksessa leffan omiin suosikkeihini, ottaa joku siitä nokkiinsa tai ei. Elokuvassa on myös kohtaus jossa Shirley lankkaa naamansa mustaksi, jottei häntä napattaisi kiinni kapinallisena valkoisena, kohtaus on söötti kun mikä. Leffan lopussa on myös mainio kohtaus, jossa Temple lepertelee Frank McGlynn Sr.:n esittämälle Abraham Lincolnille.
Menestys tuo vihamiehiä ja brittiläinen kriitikko Graham Greene kirjoitti lehteen vuonna 1937 hyökkäävän kirjoituksen, jossa hän väitti yhdeksänvuotiaan Templen olevan keski-ikäisille pervoille suunnattu tuote, jota kaupataan heille keimailevan Templen täydellisellä pikkutytön vartalolla. Kunnianloukkaussyyte nostettiin ja voitettiin.
Parin vuoden sisällä Temple teki vielä pari ikimuistoista roolisuoritusta, Heidinä (1937) ja etenkin tunnetuimmassa roolissaan Pikku Prinsessana (1939). Tämän jälkeen tapahtui ratkaisevan käänne Templen uralla, MGM olisi tahtonut hänet Dorothyn rooliin Ihmemaa Ozissa (1939), mutta tarjouksesta kieltäydyttiin ja lapsitähden uran viimeiseksi menestyneeksi elokuvaksi jäi Susannah of the Mounties (1939). Mielenkiintoinen ajatusleikki sinänsä, olisiko suuri menestys jatkunut erilaisen valinnan myötä ja Templestä olisi kasvanut teinitähti ja jopa vakavasti otettava näyttelijä aikuisiällä?
Seuraavat elokuvat eivät tosiaan enää menestyneet ja Temple ajatteli mennä pariksi vuodeksi naimisiin hädin tuskin täysikäisenä, kuten kunnon lapsitähden kuuluukin. Lapsen pyöräytettyään tuli ero ja uusi mies jonka kanssa sitten työstettiin loput lapset. En muista nähneeni muuta kulta-ajan jälkeistä leffaa kuin Apassilinnakkeen (1948), josta kyllä pidän ja siinä kaksikymppinen Templekin on parempi kuin moni keskiverto nainen länkkäreissä yleensä. 1950-luvun lopulla kolmekymppinen ex-tähti houstasi vielä Shirley Temple's Storybookia, joka koostui jaksoista joissa näyteltiin tunnettuja satuja. Sittemmin hän on ollut poliittisesti aktiivinen monella suunnalla.
Suurin osa Templen klassikoista on pistetty viime vuonna dvd-levitykseen, uuden tietokoneella väritetyn vaihtoehdon kanssa. Leffat kuuluvat niihin valkoboksisiin 20th Century Fox -klassikoihin, joita kaupoissa on myyty jo pitkään alle euron hintaan.
Jutun alussa esiintyvään kysymykseen palaten, kuinka moni tosiaan tunnisti tytön? Itselleni Shirley Temple on ollut pienestä asti lähes Chaplinin kaltainen itsestäänselvyys, mutta on vaikea veikkaila tietävätkö esimerkiksi minuakin nuoremmat sukupolvet häntä, ei kai niitä leffoja telkkaristakaan ole ihan liikaa tullut.