Toot-toro tot-tooro. Tuo Ghiblin jättimäinen karvaturri teki debyyttinsä Suomessa yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, jolloin se näytettiin televisiossa kahteen kertaan, tuolloin nimellä Näkymätön ystävä. Paikallinen lehden arvostelu ylisti sitä huikeana japanilaisanimaationa ja sitä se todella olikin. Elokuva ei lähtenyt mielestäni, tuskin monelta muultakaan sen nähneeltä. Studio Ghiblin Suomen valloitusta saatiin silti odotella vielä vuosia.
Ghiblin kansainvälinenkin jättimenestys alkoi Henkien Kätkemän jälkeen, tällä kertaa meilläkin vain pari vuotta elokuvan ilmestysmisvuoden jälkeen, vuonna 2003. Japanivillitys räjähti muutenkin huippuunsa ja Hayao Miyazakin ja Isao Takahatan leffat esittävät suurta osaa kulttuurin ylistyksen kohteina.
Kaikki japanilaisyhtiön animaatiot otettiin työstettäväksi Suomen markkinoille ja niitä on nyt saatu vuosittain teattereihinkin ja dvd-levitykseen, osa jopa neljännesvuosisadan myöhässä. Merkillistä, että niihin herättiinkin niin myöhässä, monenlaista animea kun on kuitenkin otettu myyntiin aiemminkin. Itsekin havahduin vasta Henkien Kätkemän jälkeen tilailemaan kaikki siihen mennessä tehdyt tuotokset importeina ennen kuin niiden suomimyynti alkoi ja sen jälkeen tehdyt onkin jo voinut käydä katsomassa teatterissa.
Totoro on julkaistu suomessa siis vasta neljä vuotta sitten! Alunperin 1988 sitä esitettiin Japanissa yhdessä Isao Takahatan Tulikärpästen Haudan kanssa, täydelliset vastakohdat toisilleen, mutta täydelliset animaatioelokuvat kumpikin. Tämä on tuplanäytös, jossa tiivistyy koko japanilaisen animen hienoimmat puolet, Totoron välitön lapsuuden mielikuvituksellinen kuvaus ja Tulikärpästen haudan raastava, järkyttävän toisenlainen lapsuuden kuvaus. Toinen kirvoittaa kyyneleet kauneudellaan, toinen hirveydellään. Mahdoton - ja täysin turha lähteä arvioimaan kumpi olisi parempi, kumpikin on yksinkertaisen täydellinen ja jokaikiselle ihmisolennolle todellinen must see -kokemus. Löytyykö vielä lukijoissa joku, joka ei ole nähnyt näitä? Jos, niin tiedätte mitä tehdä!
Nämä kaksi ja pitkä liuta muita Ghiblin leffoja on elokuvahistorian suuria merkkiteoksia, jotka nykyään tunnustetaan jo maailmanlaajuisesti, yleisön ja kriitikoiden keskuudessa. Tämän tästä saa lukea, kuinka menestyvät ohjaajat kertovat Miyazakin tai kaikkien Ghibli-elokuvien olevan suurin inspiraation lähde omille visioilleen. Disneyllakin on tunnustettu, että aina kun animoijat kohtaavat ongelman elokuvaa tehtäessä, tiimi keskittyy Ghibli-tuotoksen äärelle ja ongelma on sen myötä ratkaistu.
Totoro ei sisälly ainekaan omaan painokseeni opuksesta 1001 movies you must see before you die. Sinänsä ihan mainio kirja, mutta siinä on pitkä liuta epäkohtia, monia kyseenalaisia leffoja on päästetty kirjojen sivuille, mutta Chaplinin Pojan, Léonin ja Totoron kaltaisia elokuvia ei ole kelpuutettu. Kirjassa esiintyy paljon tasapainottelua, joten olettaisin Totoron puuttumisen syyksi sitä, että samana vuonna on ilmestynyt kaksi muuta suurta animenimeä, Akira ja Tulikärpästen Hauta (jonka tekstissä Totoro ohimennen mainitaan). Miyazaki on huomioitu kirjassa vain kahdella elokuvalla, Princess Mononokella ja Henkien Kätkemällä. Babe -urhea possukin vie voiton Porco Rossosta.
Totoro <3 Ghibli <3
VastaaPoista