Disney jakaa mielipiteet kahtia monilla tavoilla. Tavallaan disneymäisyydestä tykkää, mutta silti se tavallaan myös väistämättä ärsyttää. Disneylla ei juuri tehdä pitkiä animaatioelokuvia omista tarinoista, vaan ne lainataan tunnetuista saduista tai kirjoista ja sitten disneymäistetään. Raakuudet minimoidaan ja hahmoista tehdään söpöjä, luodaan sivuhahmoja inhimillistetyistä tavaroista ja esineistä, lisätään jokunen laulunumero ja käännetään ikävätkin päätökset happy endeiksi. Miehet on uljaita prinssejä ja naiset usein prinsessaakin prinsessampia.
Viimeisimmässä elokuvassa Prinsessa ja sammakko, tarina oli vain hyvin nimellisesti alkuperäisteoksestaan, mutta olipahan silti. Siinä tehtiin myös tasa-arvo numero esittelemällä ensimmäinen tumma prinsessa. Ensi vuonna näemme Tähkäpään kankaalla ja odotan sitä oikeastaan aika innolla, koska kyseessä on itselleni tärkeä satu. Disney versio tosin tuskin loppuu samalla tavalla kuin alkuperäinen tarina, josko muistuttaa muutenkaan sitä kovinkaan paljoa.
Kiitos 1937-1942. Disney teki yhtiön viiden ensimmäisen pitkiä elokuvia tuottavan vuoden aikana Lumikin, Fantasian, Pinokkion, Bambin ja Dumbon. Ensimmäinen kultakausi, jonka leffat merkitsevät itselleni enemmän kuin suuri osa myöhemmästä tuotannosta. Kunkin synkät ja surrealistiset jaksot ovat upeita, animaatiojälki historian parhaimmasta päästä ja tarinoiden kerronta vaikuttavaa. Jokainen noista leffoista on myös jollain tavoin äärimmäisen tunteisiin vetoavia. Lumikin kauhut ja epäoikeus, Fantasian kauneus ja audiovisuaalinen täydellisyys, Pinokkion hyvän ja pahan taistelu, Bambin eräskin kohta ja Dumbon onnettomuus ja halluhuurut.
Kiitos 1989-1994. Seuraava kultakausi piti sisällään elokuvat Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin ja Leijonakuningas. Tämä on tietysti myös hyvin omakohtaista, koska kolme ensimmäisenä mainittua näin elokuvateatterissa niinkin nuorella iällä. Pienen merenneidon jopa kahteen kertaan. Vuotta ennen itse määrittelemääni uutta kulta-aikaa ilmestyi Oliver ja kumppanit joka vasta olikin itselleni hitti pienenä, mutta se johtuu enemmänkin näistä henkilökohtaisista syistä, tuollaisenaan tuon ajanjakson merkittävyyttä ei voi kiistää.
Tässä hätäiset ja päämäärättömät aatonaattoiset pohdinnat aiheesta Disney. Tarkempaa syyniä ansaitseva aihe tulee varmasti esiintymään kirjoituksissa myöhemminkin, joten tällaista tänään. Huomenna on jouluaatto ja Pinokkio on tosi hyvä elokuva. Rauhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti