Maija Poppanen liitämässä kaupungin yllä, valmiina laulamaan absurdeja laulunumeroitaan. Disneyn hassahtaneen mainio leffa edusti musikaalien kulta-ajan viimeisiä numeroita vuotta ennen Sound of Musicia (1965). Disneyn animaatioklassikot ovat laskeneet musiikkinumeroiden varaan alusta asti, mutta näytelmäelokuvissa se on ollut vähempää. Maija Poppasen tavoin piirrettyä kuvaa näyteltyyn sekoittava Lumottu (2007) on tosin erittäin onnistunut musikaalihtava Disney-tuotanto, joka on parodioi itseironisesti oman talon animaatioklassikkoja.
Perinteisimmissä musikaaleissa musiikki pärähtää kesken kohtauksen käyntiin, liittyen olennaisesti sen hetkisiin meininkeihin ja usein läsnäolevat hahmot osallistuvat laulantaan. Kaikkea typerää saattaa tapahtua sen aikana, mutta laulunumeron loputtua kaikki voi palata ennalleen. Ne voivat kuvastaa tunnetiloja tai olla opettavaisia. Maija Poppanen saapuu lastenhoitajaksi taivaalta ja kehittää lapsille laulun siivoamisesta. Toisaalta, Poppanen sanoo myös supercallifragilisticexpialidocious ja paljon muita helppoja hokemia.
Onhan musikaalienkin joukossa erikoistapauksia, jotka ei sovellu perheen pienimmille, mutta etenkin kulta-ajan leffat on kaikille oikein sopivia. Katselin juuri muutaman päivän takaisesta luukustakin kurkistaneen Shirley Templen hyväntuulisuutta pursuavan Captain Januaryn (1936), joka kuuluu äänielokuvan historian ensimmäisen täyden vuosikymmenen mainioimpiin musikaalituotoksiin. Templen lisäksi hänen steppikollegansa Fred Astaire teki hittinsä samoihin aikoihin.
Gene Kelly tähditti Frank Sinatran kanssa loistavan letkeää On the Townia (1949) muutamaa vuotta ennen kaikkien aikojen tunnetuimpiin musikaaleihin kuuluvaa elokuvaansa Laulavat Sadepisarat (1952). Kumpikin kuuluisi joka kodin must-see listoille ja onneksemme Suomen televisiossa on lähivuosina näytettykin lähes kaikki suurimpien klassikoiden joukkoon kuuluvat musikaalit. Toivottavasti perinnettä ei katkaista vastaisuudessakaan.
Musikaalit ovat melko usein myös ihastuttavan värikkäitä, ainekin ne jotka ovat värielokuvia ylipäätään.. Harmillista sinänsä, että musikaalien tuotanto on nykyisellään aika olematonta meillä läntisessä maailmassa. Toista se on Intiassa, jossa värikkäitäkin värikkäämpiä Bollywood-musikaaleja tuotetaan sellaisia määriä, ettei niitä kerkeisi elinikänään katsoa. Vaikka ilmiöstä on alettu puhua enemmän, niiden tuloa televisiolevitykseemme - saati teatterilevitykseen on saatu vielä odottaa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAih, ihanaa että mainitsit oman numero uno -elokuvani, Laulavat Sadepisarat.
VastaaPoistaJos Andrewsin musikaaleista Sound of Music ja Maija Poppanen pitäisi valita, niin lentävä lastenhoitaja vetää ehdottomasti pidemmän korren. Ihana tarina, herkullinen maailma ja päähän soimaan jäävät kappaleet :).
Mul ei oo niin ehdotonta valintaa, vaikka saattasin kans kallistua lastenhoitajan puoleen. Kummatki on tosi upean näkösiä ja hyvänmielisiä, vaikka Sound of Musicin loppu onki vähän ihme häröilyä.
VastaaPoistaLaulavat Sadepisarat on kieltämättä upea, vaikka nimikkobiisi oliki mulle tutumpi Kellopeli Appelsiinista aineki kymmenisen vuotta, ennen ku näin ekaa kertaa Sadepisarat.