sunnuntai 12. joulukuuta 2010

12. Vuk ja kirpparien piirroshelmet



Luukusta kurkkaa tänään kettu Vuk. Kirpputorit on täynnä vanhoja vhs-kasetteja. Elokuvia ja piirrettyjä saa muutamilla kymmenillä senteillä, vaikka sisältö on saattanut olla jollekin tärkeimpää kuin mikään muu elokuva tms. Vanhat Omaxi-kasetit ja muut vastaavat sisältävät usein aivan loistavia piirrettyjä, jotka saattaa olla täysin tuntemattomia monille. Näille on tosin perustettu joitain pienimuotoisia sivustoja, joissa kokemuksia tuotoksista voi jakaa.

Monet tämän kaliiberin videoista sisältää vanhempaa animea tai mahdollisesti jotain eurooppalaisia tuotantoja, kuten unkarilainen Vuk. Kyseinen kettu tosin kuulunnee siihen tunnetuimpaan päähän ja se on päässyt nykyään ihan dvd-levitykseenkin. Monet kuitenkin ovat tuntemattomaksi jääviä, mutta merkitsevät suuresti niille jotka ovat pienenä olleet etuoikeutettuja niitä katsomaan. Kuten olen jo monasti aiemminkin maininnut, minulle ne ovat Erämaan kutsu, Rai Luolapoika ja Ihmemaa Oz, animeversioina kaikki. Toki myöhemmin moni muu, mutta nämä olivat kaikista ensimmäiset, kaiken lisäksi ruotsiksi dubattuna ja suomitekstein.

Tyttöystävälleni samaa virkaa toimitti Lady, Ladyt ja Superperheet, jotka ovatkin aivan loistavia. Haalin itse edelleen kaikkia näitä kasetteja kirppareilta, kaikki eivät ehkä ole niin ihmeellisiä, mutta sehän siinä onkin hauskinta, ettei voi tietää kuinka mainio helmi voi paljastuisikin, näistä kun ei hirveämmin ennakkokäsityksiä ole, kun niistä ei elokuvajulkaisuissa juuri huomioida.

Olen suuri vhs-kasettien kannattaja ja vaikka moni tuhoaa varastojaan niistä, itse vain kartutan, mielestäni kasettien kotelotkin ovat jo itsessään niin hienoja ja päätyihin mahtuu nimikin inhimillisin kirjaimin. Tietenkin kuluneet katsomiskelvottomat nauhat voi vähän rassata, mutta ei kyllä oikeasti edes niin paljon kuin tökkivät dvd-levyt. On tullut katsottua täydellisen lumirakeisia ja vain haamukuvana näkyviä kasetteja loppuun asti, mutta digitöksötys raivostuttaa niin paljon, että on ennemmin lopetettava katsominen.

Viimeisimmät kirppariostokseni ovat Omaxin julkaisemat Super Mario 2, Super Mario 3 ja Taistelu maasta, sekä Filmnationin Lumikin uudet seikkailut. Vielä en ole kerennyt katsella niitä, mutta luulisin ainekin Taistelu maasta olevan huippukamaa, muut ovat sarjoista leikeltyjä osia, mutta se on ihan rehellinen parituntinen piirretty perhe-elokuva. Ainut ärsyttävä puoli julkaisuissa on, että niissä on vähän heikosti infoa tekijöistä tai julkaisuvuosista. Lähinnä ei mitään infoa, ei alkuperämaata, yhdestäkään vuosiluvusta puhumattakaan. Vaikka alkuperäiskielisen nimen jostain saisi kalastettua, kaikkia etsimiäni ei edes imdb ole tunnistanut.

"Elämme kaukana tulevaisuudessa. Maan ilmakehä on saastunut ja merien kalat ovat kuolleet. Ihmiset, jotka ovat säilyneet hengissä ydinsodasta ovat lähteneet Maasta antaakseen luonnon itse palautua normaaliksi. Kun Maa on palautunut entiselleen ja ihmiskunta aikoo muuttaa takaisin Maahan alkaa tarinamme..." - Taistelu maasta

3 kommenttia:

  1. Ah, Vuk! Itsekin omistin kyseisen VHS -kasetin aikoinaan. Itse olen täysin sydämettömästi tuhonnut, antanut ja myynyt vanhat kasettini. Mitkään nostalgiafiilikset ei helpota, kun katselin niitä rakeisia/lumisadekuvatuksia. Mieluummin DVD töks, kuin VHS rits.

    VastaaPoista
  2. VHS't ovat loistavia, se rätinä on vähän sama kuin C-kaseteissa ja tuo nostalgisen fiiliksen. Vukia tuli täälläkin pienenä katsottua paljon! Englannissa asuessamme videoita tuli hankittua kotiin melkoiset läjät, Popples, Dr. Snuggles, Count Duckula, Turtlesit.. Aijai.

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän kyllä sen että monet eivät enää halua olla tekemisissä kasettien kanssa, mutta tietynlaiset leffat haluan edelleen nähdä nimenomaan siinä muodossa ja monia ei tosiaan ole dvd-muodossa saatavanakaan. Järjestelen siis edelleen lämmöllä vanhoja ja haalin uusia.

    Annoin Turtlesit kummipojalleni lahjaksi dvd-boksina ja keräilen niitä nyt itse vhs-sarjana kirppareilta. Jokin vhs-sarja rivistönä on myös hienomman näköinen ja tuntuinen kuin yksi dvd-klöntti. Tietenkin 90% nykyisistä leffahankinnoista on dvdeitä, mutta tietyt vaan kuuluu olla nostalgisessa muodossaan.

    VastaaPoista