Etelä-Suomen Sanomissa oli jokin aikaa sitten kirjoitus lastenohjelmia katsovista teineistä. Siitä, kuinka nuori haluaa pidentää lapsuuttaan katsomalla Muumilaakson tarinoita ennen kouluun lähtöä ja kuinka se on ihan terveellinen ilmiö. Mielenkiintoista, en ainekaan itse tiedä minkä takia oikeasti laadukkaiden, vaikkapa juuri piirrettyjen katsominen pitäisi jotenkin lopettaa jossain vaiheessa. Nimenomaan Muumit, Alfred J. Kwakit ja Aku Ankka -lehdet ovat huomattavasti yleissivistävämpiä kuin monet aikuisten ohjelmat ja olisi paljon suotavampaakin katsoakin niitä.
Aku Ankka -lehtien tarinat jakautuu satoihin eri alalokeroihin aina 1930-luvun lyhyistä yhden vitsin stripeistä nykypäivän monitasoisiin ja pitkiin tarinoihin. Niitä ikäni lukeneena voin sanoa että iso osa historian, maantiedon ja mytologian tietämyksestäni juontuu niistä. On niistä toki oppinut myös paljon muuta ja itsessään Ankkalinnan tunteminen edes jotenkin on jossain määrin perustavaa laatua olevaa yleissivistystä. Don Rosan piirtämät ja kirjoittamat tarinat ovat myös aivan oma lukunsa. Tapasin juuri viikko pari sitten kyseisen ankkataiteilijan henkilökohtaisesti ja kyllähän siinäkin jonossa oli ikäihmistä isojen ankkakirjapinojen keralla nimmaria jonottamassa. Pistän jossain vaiheessa myös postausta siitä aiheesta erikseen.
Katselin viime viikolla joku aamu Muumilaakson tarinoita, jakson Feeniks-linnusta ja voinpa todeta että olen alun perin kuullut ensimmäistä kertaa taruollennosta juurikin tuosta ohjelmasta. Jonkin verran aiheesta olen ollut kuulevinaan myös radiosta lähiaikoina. Nukkumatti on natsi -sarjassa vesitettiin lapsuuden muistoja ja vanha muumi-fani kertoi kuinka järkyttyi katselleessaan niitä ja huomasi muumipeikon olevan ilmiselvä homo ja niiskuneitiä vedättävä valehtelija. Myös uuteen perinteisempään Muumi-animaatioon laulunsa laulanut Björk ilmaisi inhonsa karamellisoituja uusiomuumeja kohtaan. Vertailu kirjoihin on ongelmakohta niiden esittäessä merkittävää roolia itselleen, mutta henkilökohtaisesti pidän paljon sekä animesarjasta että kirjoista.
Niin, luukusta tosiaan töröttää tänään muumien sijaan Wall-E, joten mainittakoon nyt sitten myös hänet. Pixar on lähivuosina ollut tärkein taho tekemässä animaatioista yhtä vakavasti otettavaa taiteenlajia kuin näytelmäelokuva. Rottatouillen ja Wall-En kaltaiset leffat pieksee mennen tullen suurimman osan ilmestymisvuosiensa muista elokuvista ja Up - kohti korkeuksia oli tänä vuonna ehdolla Oscarin saajaksi pääkategoriassakin. Hurt Locker vei parhaan leffan pystin, mutta saihan Up kultaisen ukkelin parhaasta animaatioelokuvasta. Mites sitten se Toy Story 3? Pixar on todellakin pysäyttämätön. Suurin osa leffoista on tehty käsittämättömän taidokkaasti kaiken ikäisiä kiinnostavaksi, vaikka poikkeuksena Autot onkin selkeämmin vain lapsille ja millainen ilmiö siitä sitten tulikin lasten keskuudessa! Mielenkiinnolla odotan pystyykö ensi vuoden jatko-osa uusimaan menestyksen.
Pixar-näyttelykin joidenkin vuosien takaa Tennispalatsissa oli aivan mieletön. Siitä tykkäsi aivan varmasti kaikki, vaikka seurueeni pienintä vähän hirvittikin oviaukon suulla möllöttävä monsteri.
Naperona tuli tosiaan katsottua aika paljon muumeja, nimenomaan tuota anime-versiota ja vanhempana olen löytänyt Janssonin sarjakuvatkin. Nykyään niitä ei tule katsottua, johtuen siitä että ne tuli katsottua sen verran tarkkaan jo muksuna. Jotain kertonee varmasti sekin, että noita 90-luvun alussa ensimmäistä kertaa esitettyjä muumeja varastoineet VHS-nauhat ovat levinneet jo vuosikausia sitten.
VastaaPoistaNykyään en lue Aku Ankkoja Barksin ja Rosan tarinoita lukuun ottamatta. Taso on laskenut törkeästi erityisesti viime vuosien aikana, vaikka kieli on yhä keskivertosarjakuvaa rikkaampaa.
Tove Jansson on taiteilija jota arvostan kaikkein eniten, ykkösidolini. Pidän muumikirjoista ja sarjakuvista ja olen perso muumimukeille, pussilakanoille, kahvipurkeille.... lista on valitettavasti loputon. :D
VastaaPoistaTämä ei kuitenkaan sulje pois sitä ettenkö pitäisi myös Muumilaakson tarinoista. Minulla ei ole sarjasta mitään pahaa sanottavaa, enkä osaa sanoa sitä pastellimuumiksi vaikkei siinä ole sarjakuvien villeimpiä käänteitä tai kirjojen syvällisimpiä pohdintoja.
Ja pidän myös Muumien maailmasta, joka noudattelee Janssonia ehkä hieman japanilaisia muumeja tarkemmin. Se ei kuitenkaan pääse viihdyttävyydessä eikä liikuttavuudessa Muumilaakson tarinoiden tasolle.
Ainoa nyt mieleen tuleva Muumi-versio jota en voi sietää ovat (yhtä suomalaista piirtäjää lukuunottamatta) Muumi-lehden muumit. Aivan kaameita. :0
Tarinoita tuli katsottua melkoisen tiivisti telkkarista ja lukuisia kertoja uudestaan vhs-tallenteilta ja sitten taas uusintoina. Liian kesyiksi en todellakaan lähtisi niitä väittämään, monet jaksoista oli äärimmäisen jännittäviä lapsena ja sarjan musiikit kuuluvat ihan kärkikastiin. Pelottavat teemat tekivät osansa jännittävyyteen, mutta olihan vaikka jo itse mörkö sellaisenaan äärimmäisen vaikuttava.
VastaaPoistaNykyään fanittelu on suurimmaksi osaksi tuota mukien ja purkkien keräilyä. Kuvitus niissä on omasta mielestäni vuosi vuodelta hienompaa, jo pelkästään rohkeamman värienkäytön ansiosta.
Aku Ankoista on tosiaan sanottava, että taso on nykyään surullisen heikko. Lehden tilaaminen loppui kymmenen vuotta sitten, mutta Rosan juttuja sisältävät lehdet on sitten nappailtu yksittäisinä. Onneksi on myös Don Rosa-kirjat.
Carl Barks on ilman muuta toinen, alkuperäinen mestari jonka juttuja sietää lukea sukupolvesta toiseen.
Itsekin hiljattain lopetin uuden Aku Ankan tilaamisen, ja keskityn keräilemään ja haalimaan vanhaa tuotantoa. Akulla lienee aina ollut se maine, että "lapselle tilataan mutta isi lukee" :D
VastaaPoistaTässä iässä muksuille suunnattujen ohjelmien katsominen ehkä nolostuttaa jotakuta, mutta itsellä siihen on useampikin syy: nostalgisuuden viehätys, kerronnallisen tavan seuraaminen jo omankin työn puolesta...jne.
Pienenä en välittänyt muumeista lainkaan, nyt ne on miltei läpikatsottu, mutta lemppareihin lukeutuu Rölli sekä Disneyn vanhimmat klassikot (joista näin vanhempana ymmärtää jo vähän liikaakiin... :D).
Yllätyksekseni jopa huomasin, että vanha Histamiini-hevosen joulukalenteri on nyt DVD:llä. Vau :D (kuinka paskoja nykypäivän joulukalenterit onkaan, katsojan/lasten aliarvioimista).