Eroottinen taide I

Jean-Auguste-Dominique Ingres: Il bagno turco (1862)

Eroottisella maalaus- ja kuvitustaiteella on pitkä historiansa, eikä sen tekijöillä ja keräilijöillä ole aina helppoa ollut. Viktoriaanisen aikakauden eroottiselle taiteelle leimallista on myös töiden signeeraamattomuus.

Nykyään aihepiiri tuskin on yhtä paheksuttavaa, kulttuurillisista eroista riippuen, mutta toisaalta juuri viktooriaanisen ajan piirrokset sisälsivät hyvin voimakkaasti piirteitä, jotka olivat, ja ovat edelleen lainvastaisia tabuja.

Ajan standardeiksi muodustuneiden homoseksuaalisuuden, hermafrodiittien ja anuksen haistelun glorifioimisen lisäksi, etenkin eläimet ja lapset esitettiin tavalla, johon nykypäivänä näkyvästi enää japanilainen hentai, lonkeroporno tai lolicon kajoaa. Länsimaissa tällainen toimii voimakeinona korkeintaan alatyylisessä huumorissa, provokaatiossa tai kritiikissä.

Suurin osa tunnetusta historiallisesta eroottisesta taiteesta, ajalta ennen renesanssin ja viktooriaanisen aikakauden perverssejä, on itämaista. Kama Sutran, Tuoksuvan puutarhan, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kuvitukset, intialaiset temppelikaiverrokset, koriste-esineet ja muu kalustus.

This photo of Khajuraho Temples is courtesy of TripAdvisor

Ylin kuva, 1800-luvun Electric Ladyland, on ranskalaisen neoklassisen kauden mestarin, Jean-Auguste-Dominique Ingresin, 82-vuotiaana maalaama Turkkilainen sauna. Haaremit oli teemana yleinen, ja Ingresin haaremi alastomia naisia on alan mahtipontisimpia.

Se on maalattu ilman elävää mallia, äärimmäisen pikkutarkasti ja todellisuudessa muodoltaan pyöreäksi. Yllä siis vain ote teoksesta. Se ei aikanaan aiheuttanut kohua, sillä se kiersi pitkään yksityiskokoelmasta toiseen. Julkisesti näytille se tuli vasta 1900-luvun alussa, sen siirtyessä Louvreen.

Eroottisen taiteen näyttelyitä järjestetään harvemmin. Mielenkiintoisia yksityiskokoelmia olisi varmasti täyttämään museo jos toinenkin, mutta erinäisistä syistä aihe ei taida olla vieläkään kovin turvalliseksi koettu.

Walerian Borowczyk, yksi historian merkittävimmistä animaation ja eroottisen elokuvataiteen vaikuttajista, teki erään kokoelman ihmisten tiirailtavaksi lyhyessä filmissään, Une Collection Particuliere.

Seuraavassa Damn Good Coffeen kymmenen valintaa eroottisen taiteen maailmasta:

1. Cesare da Sesto: Leda and the Swan (1505-1510)

Renesanssin aikaan suosittu aihe eroottisessa taiteessa oli perua kreikkalaisesta mytologiasta. Siinä Zeus raiskaa spartalaiskuninkaan Tyndareusin vaimon, Ledan, otettuaan itselleen joutsenen hahmon.

Aihe oli yleinen, koska ihmisten välisen aktin kuvaamista ei koettu soveliaaksi, mutta eläimiin sekaantumisessa ei nähty ongelmaa. Eläinteema toistuu yhtälailla ensimmäisissä pornoelokuvissa.

Aiheeseen tarttuivat aikansa suurimmat mestarit, kuten Michelangelo, jonka kadonneesta versiosta Rubens teki jäljitelmän.

Leonardo da Vincin versio on myös tiettävästi kadonnut, ja jäljellä on vain hahmotelmia ja kopioita, kuten yllä oleva. Maalauksena komein ja toisaalta myös kesyin.

2. Achille Devéria: Woman performing cunnilingus on another woman (c. 1820)

Alastonmallit olivat vakiokuvastoa maalaustaiteessa, mutta kohteet kuvattiin pitkään ujoina, viattomina, sivulle katseensa luotaavina hahmoina (kts. ylempi kuva).

Francis Goya maalasi alastoman Majan 1700-luvun lopulla, jossa nainen katsoi suoraan ja arkailematta kohti. Aikanaan rohkeana vetona pidettävän tilaustyön lisäksi Goya valmisti teoksesta myös sensuroidun, puetun version. Varsin pian häpeämättömämpikin kuvaus yleistyi.

Pariisilainen muotokuvamaalari Achille Devéria työllistyi monien aikansa merkkihenkilöiden taholta, mm. Victor Hugo, Franz Liszt, Alexander Dumas ja Honoré de Balzac tilasivat häneltä muotokuvan.

Devéria kuvitti paljon aikalaiskirjallisuutta, teki kaiverruksia, litografioita ja käytti pääosin vesivärejä maalauksissaan. Tuotantoon kuului myös komediallista ja häpeilemätöntä erotiikkaa, josta yllä oleva on suorasukaisin esimerkki, käännekohta eroottisesta taiteesta kohti pornoa.

3. Aubrey Beardsley: Lysistrata (1896)

Brittiläinen ikuinen pottatukka Aubrey Beardsley on aivan varmasti tunnetuin eroottinen kuvittaja, eikä ihme. Erittäin komeita, tiukan mustavalkoisia, art nouveau -laattoja hän kerkesi tuottaa satamäärin, vaikka ennenaikainen kuolema hänet korjasikin vasta 25-vuotiaana.

Ylläoleva kuva ei sinänsä ehkä anna taiteellisesti hänelle kuuluvaa kunniaa, mutta se tiivistää ajalle tyypillisen kevytmielisen, ei kovinkaan tosikkomaisen mentaliteetin.

Beardsley oli Oscar Wilden läheinen ystävä ja kuului hänen kanssaan aikansa dekadenttisten karkeloiden vakiokalustoon.

Kuvitus myös kaksi vuotta Lysistrataa edeltävään Wilden Saloméen, kuuluu ehdottomasti Beardsleyn parhaimpiin.

4. Franz von Bayros: Tales at the Dressing Table (1908)

Franz von Bayrosin kuvituslaatat hioivat Beardsleylta tutun art nouveuta ja julistetaidetta mukailevan mustavalkotyylin pikkutarkemmaksi ja huomattavasti roisimmaksi. Itävaltalaisen markiisi von Bayrosin tuotanto on eroottisen taiteen kulmakiviä, vaikka onkin jäänyt käytännössä tuntemattomaksi suurelle yleisölle.

Täysin häpeilemättömänä ja viimeisteltynä se vetänee jonkinlaisen rajapyykin keräilijöillekin, Beardsleyn teoksiin asti eroottiseen, ja kovaan erotiikkaan keskittyneiden kesken.

Tyylillisistä yhtäläisyyksistä huolimatta von Bayros voi olla vähän liikaa, eikä täten ole niin kaivattua edes nykysalonkeihin, sillä Beardsleysta poiketen sillä ei ole tarjota kansaan uppoavampia perusaiheita.

Tales at the Dressing Tablesta saisi luultavasti pöytävalintaa hieman pyöristäen varsin huomiota herättävän kahvipöytäkirjan. Kyseistä portfoliota kun ei ole juuri liikkeellä, on tosin tyydyttävä 1968 julkaistuun kokoelmaan The Amorous Drawings of the Marquis Von Bayros, joka on ihan kiitettävästi saatavilla nettiteitse.

5. Édouard Chimot: La Mort (1921)

Chimotin kalsean synkät kuolemaa ja erotiikkaa yhdistävät teokset eivät ole perinteiseen tapaan romanttisia tai klassisen kauniita. Niiden kohteina on kuoleman kanssa tanssivat alastomat tytöt, elämänilonsa menettäneet ja muuten vain kurjat tytöt heikoimmillaan.

Ehkei myyntivaltti, mutta erottuu joukosta. Harkituin viivoin ja kaartein piirustetuissa harmaasävyisissä teoksissa ei voi sanoa olevan ainakaan mitään liikaa. Ne kertovat yksinkertaisuudessaan kaiken tarpeellisen, ja juuri sellaisenaan ovat samalla hyvin painostavia kun ovat eroottisiakin. 

6. Gil Elvgren: Vision of Beauty (Unveiling) (1947)

Pin-up -taiteilijana alansa merkittävin, Gil Elvgren, teki pitkän uran tyttökuvien parissa. Se kesti 1930-luvulta aina 1970 -luvulle asti, käsittäen lähes samanlaisen ajankaaren ohjaaja Alfred Hitchcockin kanssa.

Näillä kahdella on enemmän yhteistä kun äkkiseltään ajattelisi. Viattoman kiusoitteleva, amerikkalaisen unelman estetiikka, naismaun ja vihjailun yhtäläisyys on vahvimmillaan teoksessa Vision of Beauty (Unveiling) vuodelta 1947, eli kymmenisen vuotta ennen Hitchcockin Vertigoa:

Elvgrenin viihdeteolliseksi kulutustuotteeksi tarkoitetulla kuvalla on niin suuri yhtäläisyys maailman parhaana elokuvana vastikään Citizen Kanen Sight & Sound -äänestyksessä sivuuttanen elokuvan kanssa, että jos kyse on sattumasta, on vain todettava Elvgrenin profetioineen hitchcockilaista naispakkomiellettä melko tarkkaan.

7. Robert Bonfils: Orgy of the Dead (1966)

Bonfilsin toistatuhatta kioskikirjallisuuteen suunnattua kantta, puhumattakaan koko pulp-kirjallisuuden lukemattomien (hih) teosten taide ei noin vain tiivisty yhdellä kannella esitettäväksi.

Kun se kuitenkin olisi tässä ideana, valitsin Orgy of the Deadin osittain sen takia, että pokkarin filmatisointi on kerännyt oman kulttisuosionsa viimeistään lähivuosien Suomessa, kiitos Yle Teeman.

Orgy of the Dead valikoitui joukosta myös, koska siitä on muista pokkareista poiketen olemassa myös tekstitön vedos. Pulp-kirjallisuuden vetonaula tietenkin on juuri niiden kansiin isketyt surkuhupaisat myyntipuheet ja provokaation hakuisen otsikot, mutta tässä kokeillaankin kuvien ansiota omillaan.

Titteleihin ujutettiin yleensä sanoja, kuten Lust, Whore, Rape, Satan, Sin, Orgy, Lesbian tai Sadist. Vihjailevia sanaleikkejä, kuten Ex-Virgin tai Twincest. Taiteenlaji jo sinänsä, ja vaikka siitä pidän, en voi kehuskella montaa tällaista pokkaria oikeasti lukeneeni. Bonfils on tullut nimenä tutuimmaksi, ja hän loisti perinteisten aiheiden lisäksi nimenomaan kauhun ja tieteiskuvien saralla.

8. Carl Barks: Caliph of Baghdad (1978)

Tämä antropomorfistinen haaremi-tematiikkaan ja -perinteeseen kumartava eroottinen maalaus on tietenkin mukana osoittaakseen, ettei maailman legendaarisimman Aku Ankka -kuvittajankaan tuotannon täydy olla täysin vailla aikuismaisia aihepiirejä.

Barks teki parin haaremi-aiheisen maalauksen lisäksi myös Amerikan kultakuumeen ja villin lännen aikaan sijoittuvia, Roope-tarinoihin liittyviä saluunakuvia, joiden luonne bordellina ei jäänyt yhtä paljoa taka-alalle kuin sarjakuvissa.

Teknisen ja yksinkertaisen sarjakuvailmaisun mestarina parhaiten tunnettu Barks oli kieltämättä taiteellisesti vähintäänkin yhtä taitava öljyvärimaalausten parissa. Hänen maalaustaiteensa koottiin suomalaisittainkin yksiin kansiin viime vuonna, korkealaatuisena ja kalliina keräilyjulkaisuna.

9. Georges Pichard: Kama Sutra (1991)

Pichardin tuotanto koostuu pääosin sarjakuvataiteesta, jossa pääprinsiippi on alistaa ja nöyryyttä naisia. Hieman graphic novel -henkeen kuvitetut teokset ovat kohtalaisen rajua sadomasokismia ja suorastaan perusteetonta väkivaltapornoa. Juuri siksi, historian legendaarisin opetuskirja, Kama Sutra, on mitä mainioin kohde Pichardin häpäistäväksi.

Informaatioarvoltaan negatiivinen, pakkomielteisen nöyryytyksen riemuvoitto on piirretty niin graafisella yksityiskohtaisuudella, kauniisti ja näyttävästi, että harva näin komeaksi kuvitettu sarjakuvaopus heittää tuollaista taitoa ja kykyä suorastaan hukkaan kuvittaen sellaista saastaa, kun Pichardilla on tarjota. Mahtavaa.

10. Jani Leinonen: Chiquita & Elovena (2009)

Viimeiseksi tällä erää saavumme nykypäivän Suomeen. Leinosen paheksuntaa ja oikeusjupakointia aiheuttaneet brändi-ikonien pornopuuhat on varmasti mielenkiintoisinta mitä alalla on tapahtunut lähiaikoina.

Pornokuvastosta lainatun materiaalin päälle on maalattu niin Sun Maid -leidin, Chiquita beibin, Elovena-tytön kuin Mummon muusi mummukin tamineet.

Tavaramerkin luvattoman ja imagolle haitallisen käytöksen lisäksi Leinonen on joutunut myöhemminkin ongelmiin lain kanssa. Leinosen taiteilija- ja aktivistiremmi varasti toissa vuonna Ronald McDonaldia esittävän patsaan pikaruokalasta, saaden ihan kiitettävästi tempaukselleen uutisarvoakin.

Leinosen tyyli on pysynyt uskollisesti radikaalina massatuotantoa ja taiteen omistusoikeuksia kritisoivana shokkitaiteena, mutta varhaisia, idealtaan todella yksikertaisia, tuotemerkkien keulakuvien muhinointia uudempi tuotanto ei ole vielä toistaiseksi ylittänyt.