Vai että Super Mario Bros. Voi olla vähän hankala suhtautua subjektiivisesti peliin jolla on tämän tason status. Peliä on pakkosyötetty Nintendon hankkijalle ja siltä on muutenkin ollut hankala välttyä etenkin kasarilapsena, ainekin muutamalla kaverilla on varmasti ollut se. Täytyy silti sanoa, että vaikka kuinka haluaisikin vihata peliä, se on silkka mahdottomuus vaikka käpy joskus palaisikin. Ilman tätä nimenomaista peliä tasohyppelipelit tuskin olisivat sitä, mitä ne nyt ovat.
Pelin juonikuvioista sen verran, että ei arvatenkaan ole kovinkaan kiemurat kuviot. Prinsessa on pelastettava linnasta. Kukas muukaan kun putkenrassaaja Mario pistetään asialle. Tai pahimmassa tapauksessa myös velipoika Luigi jos sattuu olemaan kaksi ohjainta sekä pelaajaa. Matkanvarrella mutustetaan sieniä siinä määrin että venytään ja paukutaan, tähtiä nähdessä leikitään sitten hetkittäin kuolematontakin. Ensin haalarisankaria jallitetaan seitsemään linnan voimin, joissa pelastuksen saa suotua vain arvottomille sienipäille. Lopulta koittaa prinsessan pelastaminen..
Aloittaessani pelin pelaamisen nyt, kun se pari viikkoa sitten osoitteeseni saapui, aloitin periaatteessa nollapisteestä. En nimittäin muistanut muka mitään radoista. Hetken hakattuani huomasin tosin, että jotkin alitajuntaiset voimat sanoivat missä palikoissa sienet luuraa ja warp roomien sijainti oli jotakuinkin itsestäänselvyys. Warp Roomit on piilotettu tiettyihin ratoihin ja niissä voi siis skippailla ratoja aina muutaman kerralla eteenpäin. Päätin nyt olla käyttämättä oikoreittejä, ennen kun olen mennyt pelin kunnialla kerran läpi. Noin kolme iltaa hypin ja pompin ainekin pari tuntia kerralla ennen läpi menoa. Viikko siihen päälle ja menen pelin läpi kuolematta kertaakaan alle kahdeksassa minuutissa. Peli sopii myös kaikenikäisille sukupuolesta riippumatta. Tuo avovaimonikin on nimittäin tahkonut peliä jo seiskan loppukahinoihin asti.
Luulisi, että Marion pää on kipiä kun pitää alvariinsi sitä tiileen kopsauttaa.
Warp Roomit ajaa Save pointien aseman (tai toimii laiskan pelaajan henkireikänä).
Peliä sietää kyllä pelailla läpäisynkin jälkeen. Kun kerran on päässyt läpi, taso on sen jälkeen olevinaan hieman vaikeampi. No okei, niillä pahuksen kalkkunoilla on useammin koppalakki päässä, lankut ovat hivenen lyhyempiä tai puuttuvampia ja pahikset kirmaa vähä vikkellämmin. Ei todellisuudessa suurta eroa. Bonarina saa valita suoraan mistä maasta aloittaa.
Yksinkertaisuudessaan likimain täydellinen peli. Jatko-osissa on ehkä kymmenenkertainen määrä kaikkea, ominaisuuksia, maailmaa, hahmoja ja kaikkea muuta bonusta, mutta Super Mario Bros. 1 on juuri se pieni pala täydellisyyttä ilman sen kummempia rehvasteluja. En ole ikinä ihmeemmin pelaillut kakkososaa, hädin tuskin kokeillut, mutta aikanaanhan senkin varmasti hankin ja pistän mielipidettä. Kolmonen tuotti paljon ristiriitaisia tunteita alkuunsa, vihasin muutamia maita ja ominaisuuksia puhumattakaan viimeisen maan vaikeista radoista, joitten läpäisy on tietysti silkkaa harjoituksen puutetta. Kun sain kerran mentyä pelin läpi, pelaamista voi harrastaa täysin uusin mielin ja vapautuneesti. Kyseessä saattaa sittenkin olla se nintendopelien suurin helmi. Vaikkei sen maailmat ja taikaesineiden keräily siitä ehkä ihan roolipeliä tee, niin kyllä se aika paljon syvyyttä luo tähän originelliin nähden. Vieläkään en pidä viimeisestä maasta, mutta näistä asioista enemmän sitten SMB3:n arvostelussa.
-----------Lautapeliadaptaatio
Tietokonepeleistä tehdyt lautapeliversiot ovat aina olleet menestystarinoita Super Mario Bros.:sta Doomiin. Not. Mutta keräilyperäisenä iteminä tämäkin on tietysti aarre. Mutta kuka haluaa pelata Super Mariota lautapelinä? Ostin ihan koristeeksi alakerran kirpparista. Mukana ei tullut ohjeita, muttei pelilauta ja nappulat jätä paljoa arvailujen varaan.
Piruksee marioita, luigeja ja konnia. Ja ei tosiaan mitään muuta!
Siinähän sitte kivutaan prinsessaa kohti.
Siinä oli sitten tarpeellisine lautapelilisineen aikamme ehkä tunnetuimman konsolipelin arvosteluntyylinen kirjoitus. Kaikki toimii ja sillä hyvä. Todennäköisesti tiedätte pelin. Jos jostain syystä ette, niin pelatkaa mikäli mahdollista. Pelistä on netissä pelattavissa ties mitä versioita, mutta parhaan tuloksen saa ilman muuta oikealla konsolilla. Javarävellykset ehkä vain tuhoavat tunnelman, mutta harrastajille kertaluontoista hupia tuonee versio, jossa peliä voi pelata muilla nessipelien hahmoilla, kuten Mega Manilla tai Linkilla ---> pelaa
PS. 2.6.2010 21:18
Ylempänä mainitsin että uudelleenpelailu on pitkäikäistä. Syy siihen ei siis ole tasonnousu kun peli on läpäisty, vaan pointti on se, että SMB1 nyt sattuu olemaan maailman optimaalein peli speenrunien kannalta. On kiva kokeilla rajojaan, kuinka nopeasti pelin voikaan mennä läpi ja millä tavoin voi viilata aina sekunnin tai pari juoksustaan. Testasin nyt ensikertaa sekkarin kanssa kauan pelin läpimeneminen minulta vie. Warpien kautta 7 minuuttia ja 9 sekuntia, kaikki radat järjestelmällisesti läpikäyden kesti aika tarkalleen puoli tuntia. Mutta otetaan huomioon, etten ole harjoitellut kaikkien ratojen läpipeluuta nopeusmielessä yhtään ja muutama rata iski aika puskista kun eteen tuli. Kutosradan loppariin tipahdin sitten kaksi kertaa ja seiskan laavarataa sompailin aika toivottomana kun en oikeen muistanu miten siellä labyrintissa nyt sitten piti kirmata.
Virallinen pelin bugeja hyväksikäyttämätön maailmanennätysaika on 5:08, eli en ole kuin 2 minuuttia ja sekunnin jäljessä. Aika varma olen, että saisin kohtuu helposti ainekin minuutin vielä reenattua tuota kiinni. Ehkä otan tavoitteekseni alittaa kuusi minuuttia, tuskin on kumminkaan mielenterveyden kannalta hyvä idea alkaa tavoittelemaan maailmanennätystä. Super Mario Brosin pelaamisessa! Jees, näihin loppusanoihin lopetan jälkikirjoitukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti