Musiikkialalta toukokuussa lähti Ronnie James Dio ja Slipknotin Paul Gray, elokuvamaailmalta Dennis Hopper.
Musiikki
Eleanoora Rosenholm
Keep of Kalessin
Varsinaisia uusia levyjä jota viimekuussa kuuntelin, olivat Keep of Kalessinin Reptilian ja Mariska & Pahat Sudet. Sekä yksittäinen uusi kappale Raappanalta, Karu totuus. Näiden lisäksi tuli kuunneltua mm. Eleanoora Rosenholmia, Disillusionin Gloria -levyä ja Ellan & Aleksin tuotantoa, jostain selittämättömästä syystä.
Mariskan uudet tuulet ei oikeastaan hirveämmin säväyttänyt, vaikka aattelin että homma vois toimiakin. Keep of Kalessinin uutuus taas jatkaa ihan omalla tyylillään, sitä saa mitä tilaa eli hyvä levy jälleen. Raappanan uusi single on ihan letkeä kesänen veisu painavasta aiheestaan huolimatta.
Eleanoora Rosenholmin levyt ovat loistavia ja kuukauden semiklassikko-osastoa edustivat mm. Borknagarin Olden Domain ja tuo Disillusionin Gloria. Tuli myös renkutettua vanhempaa Keep of Kalessinia ja vähäsen Aborymia ja Gorgorothia. Jotenkin heikosti silti mitään. Vaikka tuli ostettuakin 3 x Herb Alpertia ja Marianne Faithfullin levy, ei ole tullut vielä kuunneltua niitä kertaakaan. Josko tässä kuussa kerkeisi. Pitäisi kai vihdoin ottaa asiakseen myös Darkthronen uusi levy ja luultavasti kirjotella siitä ihan oma sepustuskin. Saa nähdä miten jaksaa. (Aloin itseasiassa juuri tehokuuntelemaan, mutta nyt onkin jo tämä kuu)
Pelit
Tuskin on päässyt suorastaan epäselväksi tulemaan mitä täälläpäin on hakkailtu männäkuu. Sen verran on nuo klassikot saanut jalansijaa blogiini, etten enää mainitse niitä tässä.
God of War 2:ssa ratsastellaan myös hepalla, mutta vain yläilmoissa, kuinkas muuten.
Nessipelien lisäksi ainut pelaamani peli viimekuussa oli siis God of War 2, jota kerkesin pelailemaan ehkä kaksi iltaa, ennen kun alkoi paketteja tupruta uudelle lelulleni, joka syrjätti pleikkarit hetkellisesti täysin. GoW2 pelasin ajallisesti hieman yli viisi tuntia, eli jos pituus on samaa luokkaa kuin ensimmäinen osa, olisin kaiken järjen mukaan pelaillut sitä vähän yli puolen välin. Samaa huttua se on kun ykkönen, mutta eipä siltä mitää mullistavaa uuttaa odottanutkaan. Hieno peli ja sitte kun taas siltä tuntuu, niin sietää räimiä loppuun asti. Kirjottelen sitten tarkemmin loppuyhteenvetoa.
Kirjat
Ainut kirja viime kuussa jonka luin, oli Viimeinen Tupakkamies, ihan nassakan pitunen räyskä luettavaksi pikku piknikin ohessa. Kertoi ukosta joka jäi juntturaan parvekkeelle yöksi seuranaan reilu askillinen tupakkia. Sitten tarina etenee jotakuinkin muistelo per rööki. Kaikki tarinat liittyvät enemmän tai vähemmän tupakkaan. Ihan oli viihdyttävästi kirjoitettu, eipä siitä sen enempää.
Televisio
Ismo, salkkareiden kantava voima.
Taas oli aika Salattujen Elämien päätösjakson. Kuinkas muutenkaan, jotain on tönästävä kuolonpartaalle kesän ajaksi. Tälläkertaa nalli napsahti rakastetun Ipen kohdalle. Jos tuo elävä legenda tosiaan poistuu sarjasta, ei vihaisten fanien määrää voi laskea kahdeksankätisten jumalolentojenkaan sormin.
Keventävämpiä sivujuonteita muodostivat Jennin ja kansanedustajan tms. pikku suukottelu paparazzin nähden, sekä yllättävä isyystestin tulos: Vanha kunnon Lasse onkin jostain syystä Jirin isä. Jee.
Elokuvat
Steven Shainberg: Fur (2006)
Diane Arbusin kuvitteellinen henkilökuva Fur olisi sitten ehkä keskinkertaisen elokuvakuun suositeltavin leffa. En nyt lähde itsestäänselvyyksiä eli Kultakuumetta, Terminatoria ja The Hauntingia ottamaan mukaan tähän soppaan.
Fur
Haunting
Mars Hyökkää
Kuinka voitin Sodan
Tunnit
Benny's Video
Cake
Robin Hood
Amok: 71 Katkelmaa
Gremlins
Search of a Midnight Kiss
Käsky
Prince of Persia
Funny Games
Kultakuume
Bileet Roxburyssa
Terminator
Transporter 2
Michael Haneke: Funny Games (1997). Mahtaisi toimia joissain mielentiloissa, mutta väärällä hetkellä katsottuna raivostuttavan vastenmielinen teos.
Michael Haneke -sarjan leffat Benny's Video, Amok: 71 Katkelmaa ja Funny Games eivät pääse viimekuun ykköseksi nostamani Kätketyn tasolle. Hanekella on äärimmäisen tunnistettava tyyli, jossa esiintyy samat teemat toistamiseen, TV/Video jossain muodossa, toisto, uskomattoman pitkät kohtaukset jossa ei periaatteessa tapahdu mitään mutta ovat niin vaikuttavia, sekä oksettavan realistinen väkivalta. Benny's Video oli näistä ehkä paras, mutta en tosiaan haluaisi sitä hetkeen nähdä uudestaan. Amokissa oli oma viehätyksensä myös, mutta Funny Games hieman petti. Funny Gamesin itsearvoisella väkivallalla ja epäoikeudenmukaisuudella ei ole perustetta, se on paha, koska se voi olla sitä. Se on tarkoituskin ja sinänsä se tehoaa tarkoitusperillään. Liiankin hyvin! Kiinnostaisi nähdä jenkkiversiokin joskus, vaikken usko että siitä on saatu tehdä lähimainkaan yhtä raadollista. Ei hyvänmielen elokuvia yksikään, ei tosiaan. Mutta saa ne ainekin hiljaseksi ja kelailemaan. Arno Frisch tekee niin uskomattoman onnistuneet suoritukset kusipäisenä oksetuksena niin Benny's Videossa kuin Funny Gamesissa, etten haluaisi ikinä nähdä tuota näyttelijää livenä.
Kuinka voitin Sodan ja Cake - Hääunelmia saavat kuukauden Erityisen huonot leffat -tittelin.
Bileet Roxburyssa (1998), kökköelokuvien eliittiä!
The Haunting (1963)
Terminatorit ja Chaplinit ovat varmasti tuttuja suurimmalle osalle elokuvien kuluttajia, mutta jos sellainen itsestäänselvyys kuin The Haunting on näkemättä, kannattaa korjata asia. Olen pikkuhiljaa alkanut kääntyä sille kannalle, että elokuvan ohjaaja alkaa olemaan suosikkiohjaajiani Amerikasta. Lukematon määrä klassikkoja (Kissaihmisten kirous, Body Snatchers, Päivä jolloin Maailma Pysähtyi, West Side Story, Sound of Music, Star Trek: The Motion Picture), mutta vain vähän nimeä.
The Haunting saattaa olla yksi tärkeimmistä yksittäisistä kauhuelokuvista, jota on tehty genren alkuaikojen jälkeen. Kierot kuvakulmat ja asetelmat tekevät leffasta erittäin näyttävän. Erikoistehosteet ovat sinänsä vaikuttavia, vaikka halpoja ehkä ovatkin. Jännitys luodaan täysin psykologisin perustein eikä varsinaista mörköä elokuvasta löydy. Pahuus on siis juurikin itse talo. Monia kertoja filmatisoitu aihe, yö kummituskartanossa, ei ole koskaan toiminut näin hyvin.
The Hauntingin kuvat ja kohtaukset ovat kultakaivos kauhuparodioille ja -pastisseille:
Kiitosta vaan ja hei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti