Chaplinin Kultakuume (Gold Rush, 1925) saapui Lahden Sibeliustalolle alkuperäisessä asussaan, ilman jälkiäänityksiä, tekstilaattojen kera. Peter von Baghin kolmen vartin pituinen ylistys alusti sinfoniaorkesterin voimin esitetyn elokuvan. Tässä alkuperäisessä muodossaan leffaa ei ole voinut nähdä äänielokuvan tulon jälkeen. Von Bagh valotti tunnetuimman leikkauksen, eli jälkiäänitetyn version historiaa ja kertoi Chaplinin kirjoittaneen lähes testamenttiinsa ehdon, ettei alkuperäistä tulisi ikinä näyttää. Perikunta on nyt siis kääntänyt kelkkansa ja sallinut elokuvan restauroinnin alkuperäiseen muotoonsa kolmesta eri kopiosta yhdistellen.
Tämä on juurikin taas niitä juttuja jota voi kutsua hyvällä omallatunnolla vanhaksi kunnon kulttuuriteoksi. Lähes jokainen chapen pitkä elokuva ansaitsee täyden panoksen teosten ylläpitämiseksi. Kultakuume ei ole itselleni ihan kaikkein tärkein Chaplinin elokuva, mutta viiden parhaan joukossa. Huonoa pitkää elokuvaa hän ei ikinä kerennyt tehdäkään, tykkään jopa haukutusta viimeiseksi jääneestä Hong Kongin kreivittärestä (Countess from Hong Kong, 1967). Kultakuume tosin on kaivannut koviten sitä huolenpitoa. Kertojaääni on aina häirinnyt itseäni ja ihmettelen moisen virhearvion olemassaoloa.
Chaplinin aikalaiset koomikot hoippuivat usein ns. kallionkielekkeellä. Joskus jopa sanatarkasti.
Sämpylätanssi lukeutuu maailman kuuluisimman kulkurin sympaattisimpiin ohjelmanumeroihin.
Sinfoniaorkesterin panos audiovisualliseen kokonaisuuteen on merkittävä. Erittäin sulavasti etenevä livemusiikki tekee katsomisnautinnosta eläväisen kokemuksen. Olisin erittäin tyytyväinen jos mykkäelokuvia alettaisiin järjestelmällisesti esittämään livemusiikin säestykellä. Ei sen aina tarvitsisi olla kokonainen orkesteri. Monet ambient- ja elektroryhmät tekevät uusia soundtrackeja vanhoihin leffoihin kuten Tohtori kaligarin kabinetti tai Aelita, johon Cleaning Woman on tehnyt aivan loistavan ääniraidan. Aikoinaan näin Helsingissä Nosferatun yhden miehen syntikkasovituksena ja se kuuluu yksiin ikimuistoisimmista elokuvakokemuksista. Lähivuosina Lahden Sibeliustalossa on saanut Kultakuumeen kaltaisen kohtelun ainekin Panssarilaiva Potemkin ja Nykyaika.
Nälkä. Mikä ihana tekosyy.
Sibeliustalo ja tässä tapauksessa ties kuinka monet muut tahot antoivat mahdollisuuden kaikin puolin onnistuneeseen elämykseen, jollaisia kaipaisi useamminkin. Kiitos tahot. Seitsenvuotias kummipoikanikin antoi setille täydet viisi pistettä, vaikka sen äijän höpötys ennen elokuvaa saikin hieman uneliaaksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti