Aina on kerättävä jotain. Itselläni on ollut pienestä pitäen keräilykohteita, lapsena kyse oli mm. pullonkorkeista, etiketeistä, akuankoista, energiajuomatölkeistä, milloin mistäkin. Nykysellään vakiintuneet kohteet ovat pitkään olleet mm. elokuvat, levyt ja tietynlaiset retro/nostalgiakohteet. Tällä hetkelle ykköskohteeksi olen nyt ottanut tämän paasaamani kasibittisen tuotteet ja pidän paussia muiden kohteiden pääsääntöisestä keräämisestä. Toistaiseksi olen siis haalinut ylläolevat kuusi peliä. Kirjotan lähitulevaisuudessa jokaisesta pienimuotoisen arvostelun. Toistaiseksi olen mennyt läpi peleistä neljä. Turtles 1 ja Super Mario 3 ovat vielä läpäisemättä.
Ensimmäisenä peleistä sain siis koneen mukana Turtles 2:n ja täten sitä tuli hakattua aika paljon kun vaihtoehtojakaan ei ollut. Turtles 1:n sain paikalliselta mesenaatilta lahjoituksena. Kiitos vain. Little Nemo oli ensimmäinen huutoni ja täten seuraava peli jonka läpäisin. Loput kolme pärähti samana päivänä postiin ja tässä onkin ollut oikea valinnanvaikeus kun haluisi tahkoa kaikkia samaan aikaan. Nyt onkin sitte peukut tohjona ja loput sormet tunnottomia. Tästedes olisi tarkoitus huudella silloin tällöin, ehkä max. pari peliä kuukaudessa, kun rahoja ilmaantuu. Seuraavaksi haluisin jo Ducktales 2:n ja Super Mario Bros 2:n mutta ikävä kyllä on vain seurattava tiukasti suhdanteita, kyseessä ei kumminkaan ole mitkään halvimmat pelit markkinoilla.
Pikainen läpileikkaus peleihin:
Ducktales: Lukeutuu taannoin tekemääni top 10 tasohyppelypeleihin. Oikeastaan ainut vika pelissä on sen lyhyt pituus. Viimeksi olen siis pelannut peliä ehkä lähemmäs 20 vuotta sitten hyvin pienenä ja nyt menin pelin läpi ensiyrittämällä reilusti alle tunnissa. Onneksi uudelleenpelattavuus on kohtalaisen korkealla.
Super Mario Bros.: Hankala suhtautua peliin jolla on tällainen asema. Oli miten oli, jotakuinkin virheetön peli. Kyllä läpäiseminen vei yllättäen jopa kolme iltaa pelin ääressä. Warpeja käyttämättä siis.
Super Mario Bros 3.: Super Marion kolmannessa osassa on paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. En oikeastaan erityisesti tykkää pesukarhumariosta, en tykkää vesijaksoista ja pelissä on kokonainen vesimaa yhtenä kahdeksasta maasta. Sitten päästäänkin jättimaahan joka ei sitäkään vähää innosta. Taikahuilulle on siis käyttöä kakkosmaan jälkeen.
Turtles 1: Tykkään aika paljon hahmojen pelattavuudesta. Jokaisen kilpparin kyvyt vaihtelevat ihan huomattavasti (donatellon pitkä keppi kompensoi heikkoja älynlahjoja kun se ei tajua lyödä hieman alaviistoon että osuisi mataliin vastustajiin!) ja jaossa on ihan kivasti bonariaseita heittotähdistä bumerangeihin. Ärsyttäviä puolia löytyy tasaisesti pelin edetessä, mutta ei edes padonpelastus uinti aiheuttanut erityistä mielipahaa itselleni.
Turtles 2: Erittäin paljon ominaisuuksia on karsittu teini-ikäisten mutanttikilpikonnien toisesta nintendoesiintymisestä. Kaikki puutteet on korvattu muka 3d-maailmalla ja ihan edistyksellisellä taistelumeiningillä. Yksipuolisempi mutta ihan hyvä mättöpeli. Mutta miksi niissä pizzoissa lukee vielä erikseen pizza?
Little Nemo: The Dream Master: Peleistäni ainut, jota en ole pienenä pelannut, joten samanlaista nostalgiaryöppyä ei voi saada, mutta oikein kelvollinen peli on kyseessä. Pikkupoika lähtee pyjamassaan unimaailmoihin namusedän roolissa, jakaen karkkia eläimille joita sitten surutta käyttää hyväkseen edetäkseen päämääräänsä. Puoleenväliin asti peli on parhaimmillaan, kun pitää keräillä avaimia, sitten homma menee vakavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti