Rat King (2012)

Moni maailman arvostetuimmista elokuvaohjaajista on tarttunut aiheisiin oman identiteettinsä hämärtymisestä ja hallitsemattomasta todellisuudenkuvasta. Musta Jää -elokuvallaan suomalaisen nykyelokuvan eturiviin astellut Petri Kotwica kuvaa psykologisissa elokuvissaan henkistä epätasapainoa kiehtovasti ja visuaalisesti näyttävästi. Tällä kertaa liikutaan samoilla kentillä kuin psykologisen trillerin kivijalat Bergmanilta, Hitchcockilta ja Polanskilta, sekä nykystandardin korkealle nostaneiden Fincherin ja Aronofskyn modernit klassikot. Omia suosikkialueitani - en voi kieltää. Kotwicalla on kuitenkin antaa se originaali säväyksensä mukaan, ettei tässä ihan käytyjä polkuja tallata.


Rat King sijoittuu pelaajan maailmaan, nettiräiskintäaddiktin henkiseen kolaukseen, jonka tämä kokee kun tiimiläiset eivät jatkakaan peliä kolme vuotta kestäneen putken jälkeen. Vieroitusoireita on vaikea erottaa kellaria ympäröivästä maailmasta kun todellisuuden rajat hälvenevät. Pelimaailma on palanut näkökenttään kuin health bar kasibittisen pelistä vanhaan telkkariin. Tajunta on tottunut saamaan taukoamatonta virtaa ja kun mielikuvitus on ruokittu pimeimpiä sopukoita myöten, sietää pelätä odottamattomia seurauksia. Elokuva sivuaa hyvin ajankohtaisia aiheita ja pelkoja, sekä tutkii muutostilassa olevan sosiaalisen kanssakäymisen ja riskiksi koettujen uusien ajanvietteiden vaikutusta ihmiseen. Sen toismaailmaista tunnelmaa korostaa sen pseudosuomalaiset tapahtumapaikat, elokuva kun on kuvattu Virossa.

Elokuvassa kokeillaan erittäin onnistuneesti siirtää virtuaalista todellisuutta lihaksi, elämää näyttämään pelimoottorilla ajetulta. Ei ole kyse mistään Scott Pilgrim vs. The World-tyyppisestä överiksivedosta, vain muutamalla harkitulla kokeilulla maustetusta kokonaisuudesta. Silti riittävästi pyyhkiäkseen merkityksen esimerkiksi Doom -elokuvan ainokaiselta ansiolta! Elokuvan yleisilmeelle ei olla haettu kaikista perinteisintä ulkoasua ja on paljon katsojasta kiinni ilmeneekö kerrontatapa aluksi sellaisenaan toimivana, kokeilullisuuttaan kiintoisana vai pelkästään lapsellisena. Voin hyvin kuvitella sen keräävän ihmisiltä näitä kaikkia ja ymmärrän yhtälailla jokaista. Tyyliä on toistaiseksi vielä yllättävän harvakseltaan hyödynnetty ja onkin hienoa saada nähdä sitä kotimaisessa elokuvassa.

 

 

Elokuva on kehyskertomukseltaan näennäisesti yksinkertainen, mutta trillerin kerrostetut ja lomittain kulkevat pahan enteitä ja kansantaruja pyörittävät teemat ja vihjeet hyrräävät taukoamatta. Moniselitteinen rottakuningas, nimitys hännästään toisiinsa juuttuneiden rottien keko, perinteisesti pahaa enteilevä merkki. Rat King on elokuvassa myös päähenkilön roolinimi uudessa hengenvaarallisessa pelissä. Taru Hamelnin pillipiiparista, joka karkoitti rotat huilullaan kehystää tarinaa sekin monessa tasossa. Kummatkin osa saksalaista kansantarustoa. Unohtamatta sitä yhtä klassisimmista pahan enteistä, doppelgänger, eli kaksoisolento.

Mustasta jäästä pitäneiden kesken voi olla hajontaa Rat Kingin ystävien kesken. Toisaalta monet uudet ja erilaiset katsojat voivat löytää Kotwican tätä kautta. Monenlaisista elementeistä koostuvaa, synkkää nuorisoelokuvaa ei ainakaan voi olla sanomatta kiinnostavaksi, piti elokuvasta tai ei. Ohjaaja ei ole lähtenyt tekemään kompromisseja vaan omannäköisen, mielenkiintoisen uutuuden, joka löytää aivan varmasti oman porukkansa.

Damn Good Music Awards '12

(c) Ellen Rogers

Musiikkitrendi vuonna 2011 - toista kahdeksankymmentälukuaan (tai ensimmäistä!) viettävät artistit ja musiikinkuluttajat löysivät akateemisen viidentoista vuoden vuosikymmenhalveksunnan jälkeen 80-luvun uudestaan ja siitä jalostettiin eräänlainen terveellä ironialla ja tyylikkyydellä käsitelty 80s vol. 2. Uudestaan on löydetty vintage syntikat ja ensimmäisten pelikonsolien bittipiipparit. Näitä elementtejä kun yhdistelet puhuttelevaan retrofuturistiseen ulkoasuun ja sekaan vielä tämän aikakauden ihkaomaa trendiä, dubstepia, et voi mennä metsään.

What is that dubstep song that goes like DEEEEEEEWWW, WAH WAH WAH WAH WAH WAH, DEEEEEEEWWW, WAH WAH WAH WAH WAH WAH?


On toisaalta harmi että dubstepista piti tulla niin suuri trendi musiikkiteollisuudessa ja vielä niinkin lyhyessä ajassa. Et voi juuri kanavasurffailla televisiossa tai radiossa kuulematta sitä sellaisenaan, yhdisteltynä muihin musiikkityyleihin tai jopa mainoksissa. Nokia tune käännettiin jo dubstepiksi ja Justin Bieberin uutisoitiin kokeilevan sitä uudella levyllään. Radion kuuntelustakin on tulla rasite kun harva se uusi kappale pienen lupaavan alustuksen jälkeen ottaa hiljaisen henkäyksen, jota seuraa jo pikkuhiljaa latistava ja yllätyksetön deeeeeeewww, wah wah, wah jne.. kuten tuo osuva internet-meemi mukailee. Vastaushan kysymykseen on tietenkin: mikä tahansa! Kiinnostus sinänsä mielenkiintoista musiikkityyliä kohtaan alkaa aikanaan laskea suoraan verrattain sen nousujohdanteeseen trendinä. Pian kupla poksahtaa ja edessä lie sama kohtalo kuin diskokuumeella 70-luvun päätyttyä.

The Guardian: 2011 - the year of boring music 

Jos kokee kuuntelemansa musiikin tylsäksi, suosittelisin kuuntelemaan jotain aivan muuta kuin mitä silloin kuuntelee. Damn Good Coffee katselee pian menneeseen vuoteen tarkemmin ja listaa niitä viime vuoden onnistuneempia albumeja ja musiikkia genreittäin. Parhaus ja ihan pelkkä hyvyyskin ovat aika abstrakteja käsitteitä, joita ei voi välttämättä järjestellä järkevästi, mutta tarkoituksena on lähinnä heittää ilmoille henkilökohtaisiin mieltymyksiini uppoavia hiton hyviä albumeja joita vuosi 2011 mukanaan toi. Tarkoitus ei ole dissailla ketään, (esim. Justicea yhdestä vuoden suurimmista pettymyksistä) vaan palkita hiton hyvä levy -leimalla mielenkiintoisin (ei esim. Ladytronia joka ei ole keksinyt mitään uutta) musiikki eri genreistä lohkoineen. Hups.

Luokittelu tiukkoihin genreihin on tietysti monien albumien kohdalla haaste, musiikki kun tapaa usein yhdistellä niin monia elementtejä ja sopisi ties mihin lokeroon. Damn Good Album Award pistetään jakoon alustavasti ainakin seuraavissa genreissä: Original Soundtrack (electronic & orchestral), Ambient (electronic, neo-classical & drone), Electronic (vocal, instrumental, chiptune & dubstep), Metal (black, pagan, avant-garde, psychedelic, ambient, folk, industrial & symphonic), Jazz (traditional, vocal, dark jazz & nu-jazz), Pop, Folk (trad. & neofolk), World ja Rock (garage, prog & post-rock.) Näiden lisäksi mainitaan toki muita kelpo yksilöitä, nostetaan erikseen esiin huomionarvoiset ep:t, pitkä liuta hiton hyviä kappaleita ja spotify-soittolistaa. Että stay tuned!

Damn Good Music Awards läpi helmikuun tai lähinnä niin kauan kuin tavaraa riittää.

The Girl with the Dragon Tattoo (2011)

The Girl with the Dragon Tattoo - yksi lähivuosien väkevimmistä alkuperäisotsakkeista on vaihtunut tähän menevämpään, mutta edelleen kuvaavaan muotoon. Kyseessä siis amerikkalainen versio ruotsalaiselokuvasta Miehet jotka vihaavat naisia. Rikosmysteeri, jossa seurataan syytettyä paljastuslehden journalistia Mikael Blomkvistia ja kaltoin kohdeltua tietokonehakkeria Lisbeth Salanderia, jotka alkavat setviä vuosikymmenten takaista tytön katoamista pohjoisen hyisissä oloissa.


Elokuvaan on hieman vaikea suhtautua, koska ruotsalaisen elokuvatrilogian hype ei ole laantunutkaan vielä. Ruotsi on saanut jälleen kerran menestystuotteen josta sietää olla ylpeä (Millenium-trilogian varjossa myös Ystävät hämärän jälkeen sai Hollywood versionsa vain kaksi vuotta alkuperäisen jälkeen) ja uusikin versio senkun tekee lisää kunniaa Stieg Larssonin lopulta keskeneräiseksi jääneellä suurtyölle. Mikään ei varsinaisesti ole huonompaa, onneksi ei myöskään isompaa, vain - erilaista.

David Fincher on täydellinen ohjaaja tälle projektille, voi vain kuvitella kuinka hukkaan nämä resurssit olisivatkaan saattaneet mennä muissa käsissä. Modernin trillerin mestarin mahdollinen päätös kieltäytyä jatkosta voikin olla kohtalokasta jatkon kannaltam ainakin laadullisesti. Kaksi jälkimmäistä osaa eivät muutenkaan kanna niin hyvin, joten ne vaatisivat erityisen hyvän kohtelun.

Eniten mietitytti etukäteen uuden Lisbethin roolitus. Rooney Maran puhtoisen tytön olemus ja nätti naama vielä tuoreessa muistissa The Social Networkista epäilytti ennen kuin näki ensimmäisiä promostillejä ja -klippejä. Tytössähän saattaisi olla sittenkin potentiaalia! Vaikka Noomi Rapacen tylyn vaikuttava rooli ruotsalaisversiossa lukeutuu vahvimpiin lähivuosilta, ei voi sanoa Maran jäävät varsinaisesti kakkoseksi. Pidän ratkaisuista joita tämän kuontaloon on isketty, vaalennetut kulmakarvat, tyylitellyn epätyylitelty tukka ja lävistykset ovat omiaan tekemään Lisbeth vol kakkosesta astetta cyberpunkimman, mutta juuri oikeissa raameissa. Niin ihaillun roolin ottaminen omakseen - etenkin kun se on jo kerran tehty onnistuneesti - ei ole välttämättä helppoa ja etenkin siihen nähden nuori tulokas tekee vaikuttavaa jälkeä. Daniel Craig sen sijaan vetää roolinsa vähäeleisemmin, ei pääse sykähdyttämään, muttei suorituksesta pahaakaan sanottavaa ole.

Kaikki elokuvassa on olevinaan ruotsalaista. Kuvaukset on tehty oikeasti Ruotsissa, hahmot eivät ole amerikkalaisia muunnelmia vaan samoja ruotsalaisia kuin lähdetekstissä, kaikki mukailee ja korostaa ruotsalaisuutta, ehkä pohjoismaiseen makuun liikaakin. Tämä tekee elokuvasta toisaalta autenttisemman tuntuisen, mutta toisaalta taas ratkaisevasti meikäläisittäin häiritsevämmän, sillä hahmot puhuvat englantia, ruotsalaisella aksentilla!

Dragon Tattoo virittää synkkäsävyisille virkeysaalloille jo heti ensimetreillä, verrattain hieman halvan näköisellä CGI-alkutekstijaksolla, jonka animaatio vihjailee tulevien tapahtumien kimuranttisuudesta ja kieroudesta. Voimaa siihen tuo Nine Inch Nailsista tutun Trent Reznorin ja Atticus Rossin tuunaama Led Zeppelin klassikko Immigrant Song, johon lainaa ääntään Yeah Yeah Yeahin Karen O. David Fincherin edellisen elokuvan, facebookista kertoneen The Social Networkin tavoin, koko elokuvan ajan tapahtumia vie eteenpäin Reznorin ja Rossin tunnistettava äänimaailma. Herkeämätöntä ambient industrial electronicaa, johon on vaikea olla kiinnittämättä huomiota tyylin tuntien. (Poikkeuksena tatuointiliikkeen taustalla soinut Ulverin In the Red, joka ei niin yllättäen pisti heti korvaan ja myöhemmin olennaisemmassa osassa Enyan Orinoco Flow.)

Ollakseen amerikkalainen remake parin vuoden takaisesta menestyksestä, elokuva on erittäin onnistunut. Itseasiassa parhaita amerikkalaistettuja versioita eurooppalaisesta elokuvasta. Elokuvassa pidetään vauhdikkuudesta tiukemmin kiinni kuin ruotsalaisversiossa, aivan kuten arvata saattoi, eikä se välttämättä ole huono asia. Elokuvan toteutus poikkeaa riittävästi edellisestä versiosta pitääkseen vanhojen fanien mielenkiintoa yllä tarjoten uusille katsojille lähes kaiken minkä alkuperäinenkin. Sekä hulppeasti enemmän näkyviä tuotemerkkejä. Ja yhden vuoden mielenkiintoisimmista soundtrackeista.

_____________________________________________________

Yhdysvaltain elokuvatallit ostaa järjestelmällisesti ja työstää uusiksi parhaat menestystarinat maailmalta. Oli syynä sitten jenkkikatsojien tekstityslukutaidottomuus, mielenkiinnon puute katsoa ulkomaisia naamoja tai toimintalisän ja valmiiksipureskelun tarve, tämä operaatio pilaa yleensä kaiken mikä alkuperäisessä kiehtoi. Rahasta siinä kai on kyse, tämänkin elokuvan jatko-osien teko riippuu tämän elokuva menestyksestä. Riittävän hyvin Dragon Tattoo on menestynyt, sillä jatko-osille on näytetty vihreää valoa. David Fincherin jatkamisesta pestissään ei ole takeita, ohjaajalla kun taisi olla erimielisyyksiä Sonyn kanssa elokuvan toteutuksen suhteen. Huhut kertovatkin Fincherin harkitsevan jatkamisen sijaan vaihtamista Disneyn talliin, Verne filmatisointi 20,000 Leagues Under The Sean merkeissä!

1001 ______ You must ____ before You ____!!

Englantilaisen Quintessence Editions Ltd.:n julkaisema mitä mainion tietokirjasarja on varmasti tuttu suurimmalle osalle populaarikulttuuria seuraavia, luultavasti ainakin elokuvateemaisen opuksen osalta. Jos sarjan julkaisutahti jatkuu samanlaisena menee yksi hujaus kun tarvitsemmekin jo teoksen 1001 1001-kirjaa jotka sinun tulee lukea. Osa aihealueista tuntuu hieman hassuilta äkkiseltään ja kokonaisvaltaisesti kaikista voi yhden ihmisen elinikä riittää tuskin murto-osaan, mutta tässä lista toistaiseksi julkaistuista niteistä, wikipediasta koottuna:, ja sitten niihin mielipiteisiini niistä lukemistani:

1001 Movies You Must See Before You Die 
by Stephen Jay Schneider (Editor); published 2003, updated 2011.


1001 Golf Holes You Must Play Before You Die 
by Jeff Barr (Editor); published March 1, 2005.


1001 Natural Wonders You Must See Before You Die 
by Michael Bright (Editor); published May 1, 2005.

1001 Albums You Must Hear Before You Die 
by Robert Dimery (Editor), Preface by Michael Lydon; published February 7, 2006.

1001 Books You Must Read Before You Die
by Peter Boxall (Editor), Preface by Peter Ackroyd; published March 6, 2006.

1001 Gardens You Must See Before You Die 
by Rae Spencer-Jones (Editor), Preface by Alan Titchmarsh; published February 1, 2007.

1001 Paintings You Must See Before You Die
by Stephen Farthing (Editor), Preface by Geoff Dyer; published March 20, 2007

1001 Buildings You Must See Before You Die
by Mark Irving (Editor), Preface by Peter St John; published October 23, 2007.

1001 Classical Recordings You Must Hear Before You Die 
by Matthew Rye (Editor), Preface by Steven Isserlis; published February 12, 2008.

1001 Historic Sites You Must See Before You Die 
by Richard Cavendish (Editor), Preface by Koichiro Matsuura; published April 15, 2008.

1001 Foods You Must Taste Before You Die
by Frances Case (Editor), Preface by Gregg Wallace; published June 6, 2008.

1001 Wines You Must Try Before You Die
by Neil Beckett (Editor), Preface by Hugh Johnson; published June 6, 2008

1001 Days That Shaped the World
by Peter Furtado (Editor), Preface by Michael Wood; published October 1, 2008.

1001 Inventions That Changed the World 
by Jack Challoner (Editor), Preface by Trevor Baylis; published February 15, 2009.

1001 Children's Books You Must Read Before You Grow Up 
by Julia Eccleshare (Editor), Preface by Quentin Blake; published September 21, 2009.

1001 Beers You Must Try Before You Die
by Adrian Tierney-Jones (Editor), Preface by Neil Morrissey; published May 3, 2010

1001 Video Games You Must Play Before You Die
by Tony Mott (Editor), Preface by Peter Molyneux; published August 2, 2010.

1001 Songs You Must Hear Before You Die (And 10,001 You Must Download)
by Robert Dimery (Editor), Preface by Tony Visconti; published November 2, 2010

1001 Comics You Must Read Before You Die
by Paul Gravett (Editor), Foreword by Terry Gilliam; published October 11, 2011 


Overall 

Julkaisija on löytänyt helposti lähestyttävän ja jopa luokseen kutsuvan konseptin. Opukset tuntuvat jotenkin kaikin puolin kompakteilta, hyvin jaotelluilta, rajatuilta ja informatiivisilta. Visuaalisesti mukavia ja sopivan kokoisia kuvauksia per kohde. Olit sitten asiantuntija tai täysi keltanokka, kirjoja on aina hauska joko letailla tai sitten paneutua kunnolla. 


1001 Movies 

Sekä tämän sarjan perusteos, että monen elokuvafanin raamattu nykyään. Oma painokseni on vuodelta 2004 ja sitä on seurannut jo lukuisia päivityksiä, mm. suomenkielinen versio suomalaisine elokuvavalintoineen. Omassani ainut kotimainen elokuva on Aki Kaurismäen Ariel. Kirja kattaa poikkeuksellisen hyvin elokuvan reilun vuosisadan. Hyvin laajalla skaalalla valitut elokuvat ovat pääsääntöisesti oikeutettuja miten päin tahansa, mutta välillä haiskahtaa tasaisuuden nimissä täytetyt lokerot, on saatava sopivassa suhteessa sitä ja tätä jne. Sopivassa suhteessa kaikkea onkin, kaikki aikakaudet, genret pinnalta ja syvältä on huomioitu ja teksti on antoisaa. Monia hyviä vinkkejäkin on aikojen saatossa kirjasta ropissut ja kaikkiaan elokuvista olen nähnyt nyt hieman yli 60%.


Monen omasta mielestäni itsestäänselvyyden puuttuminen kirjasta kummastuttaa: Chaplinin poika, Léon, Kesäleski, Krysar, Totoro, Laputa, Company of Wolves, Labyrinth, Dark Crystal, Truman Show, The Killing, After Hours, The Tenant jne. Monesti syynä voi olla tietyn ohjaajan huomioiminen jollain toisella elokuvalla, kuten Miyazakin Princess Mononokella ja Henkien Kätkemällä, mutta sen ei silti soisi sulkevan pois Totoroa, Laputaa tai Nausicaä. Luc Bessonilta on valittu vain tämän debyyttiohjaus Viimeinen taistelu, jota en missään nimessä kehoittaisi katsomaan kenenkään elämän aikana ylitse Léonin, Nikitan tai vaikkapa Suuren sinisen. Kubrickin The Killingin tulisi olla päivän selvä valinta ja mielestäni Scorsesen After Hours ja Polanskin The Tenant olisivat huomattavasti parempia valintoja kuin muutamat heidän ohjaustöistään jotka kyllä on valittu. Jim Hensonin klassikot loistavat poissaolollaan, jostain syystä myös ikoninen Marilyn-komedia Kesäleski (helman hulmuamis kohtauksineen) ja suurimmaksi kummastuksekseni Chaplinin poika, joka olisi parinkymmenen ensimmäisen joukossa elokuvista, jotka tuonne itse listaisin. Toisaalta juuri tällaisten seikkojen takia elokuvalistauksia jaksaakin lukea toinen toisensa jälkeen. Genreihin perehdyttäviä 101-versioita löytyy erikseen mm. scifi, kauhu, kultti, gangsteri, sota ja toiminta. 


1001 Albums 

Lukemastani 1001-kirjoista jaan ylivoimaisesti eniten erimielisyyksiä juuri tämän kanssa. Se ei liene suuri yllätys kun paljon musiikin alakulttuureja kuluttaa, mutta silti tämä opus onnistuu yllättämään kapeakatseisuudellaan. Periaatteessa kohtalainen opas länsimaissa pinnalla olleen ja olevan musiikin ohjekirjaksi, mutta otsikko vie täten harhaan. Suurin osa suosituistakin tärkeistä alakulttuureista sivuutetaan täysin ja valinnat perustuvat lähinnä niihin surullisen kuuluisiin britti- ja jenkkilistoihin. Elokuvakirja kuitenkin onnistui ottamaan huomioon paljonkin erityyppistä elokuvaa, niin ihmetyttää ettei se toistunut tässä teoksessa yhtä hyvin. Kirja sisältää kuitenkin mielenkiintoisen otannan etenkin popin, rockin, viihdemusiikin, valtavirtakonemusiikin ja indien maailmasta, joka on varmasti monelle vallan riittävästi. Muistaakseni tästäkin teoksesta löytyi vain yksi suomalainen, joka oli Hanoi Rocks.


Albumeista olin kuullut reilun kolmanneksen kirjan saatuani ja kymmenkunta vinkkiä sieltä olen jälkeenpäin napannut. Jos ottaisi tavoitteeksi kuunnella nämä kaikki se olisi nykyään naurettavan helppoa vaikka Spotifylla, mutta itselläni ei sellaiseen ainakaan tällä hetkellä intressejä ole. Projektina se voisi olla ihan hauskaa hetken hupia, mutta ei missään tapauksessa konkreettisten levyjen keräilyn veroista.

1001 Classical Recordings 

Itselleni klassisesta musiikista on tuttua lähinnä se klassisin klassinen, eli noin reilu kymmenes kirjasta. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut löytämään itselleni uusia sävellyksiä, jotka miellyttäisi korvaa. Se ei ole helppoa koska valtaosa klassisesta kuulostaa maallikon korvaan ensiksi siltä samalta ei oikein miltään. Eniten mieleeni ovat vanhojen ja uusien mestarien mahtipontisimmat ja suruisimmat veisut, baletit, puolalaiset tekijät, nykyklassinen ja oudot linnut, kuten Einojuhani Rautavaara, Arvo Pärt ja G. Scelsi. Tämän kirjasen pitäisi siis vihdoin olla se vastaus kysymykseeni, joten mielenkiintoinen matka luulisi kirjan parissa vielä olevan.


Teoksen paras esittäjä mainitaan yhdenvertaisena sävellyksen kanssa, joitakin voi tosin olla aika hankala saada käsiinsä. Toistaiseksi olen kuullostellut mielenkiintoisia teoksia Spotifysta ja löydettyäni tarpeeksi hienoja tuotoksia alan ehkä harkitsemaan sen parhaimman version metsästystä. Jokatapauksessa mainio teos aiheesta kiinnostuneille. 


1001 Inventions 

Evoluutiollinen keksintöjä, ei kaikkien cup of tea. Itse olen aina ollut kiinnostunut tieteestä ja keksinnöistä, lähinnä historiallisessa kontekstissa ja halusta tietää miten kaikki toimii, mistä kaikki on peräisin jne. Tämä kirja on äärimmäisen mielenkiintoinen katsaus keksintöjen historiaan tällaiselle Sid Meierin Civilizationin (maailman historian paras tietokonepeli, nyt ja aina) kanssa kasvaneelle ja siihen herskan veroisessa koukussa yli puolet elämästään viettäneelle tiedonjanoiselle henkilölle.


Kirja alkaa tietenkin kiven käytöstä työkaluna, tulen ja suojan tekemisestä ja aina edelleen keramiikasta ja aseista, alkoholista ja muista muinaisista oivalluksista joilla esi-isämme ovat luoneet perustan kaikelle sen jälkeiselle. Mielenkiintoista vastapainoa välttämättömyyksille tarjoaa aikanaan artikkelit aiheista kuten velcro, kuplamuovi, legot ja uusin elektroniikka. 


1001 Children's Books 

Jälleen, mainion kattava katsaus mielenkiintoisesta aiheesta, tällä kertaa siis lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Neljään ikäsuositukseen jaettuna kirjat esitellään kronologisessa järjestyksestä ammoisista ajoista ja kulttuureista tämän päivän merkittäviin teoksiin. Suurin osa omista suosikeistani löytyi, tosin Roald Dahlin Kukaa pelkää noitia? olisi ilman muuta kuulunut joukkoon kun siellä Dahlin huomattavasti vähempiarvoisiakin teoksia esiintyi. Sainpahan kirjasta kuitenkin sen pituisen listan vinkkejä, että lukemista riittää pitkäksi aikaa. Mielenkiintoista lukea niin lukemattomista, kuin tutuistakin kirjoista, myös suomalaisia on päässyt kirjan sivuille ihan mukavasti. Itse olin lukenut kirjan valinnoista aiemmin alle neljänneksen. Lähtökohta on helposti aivan erilainen esimerksiksi brittiläisillä, joiden oma lastenkirjallisuusperinne ja klassikkot on otettu huomioon aivan eri tavalla kuin omat kotimaiset klassikkomme.



Sikäli kun sarjakuviakin on otettu huomioon, ihmettelin kirjaa lukiessani millä perusteella juuri ne muutamat hassut oli valittu ja minne jäivät Don Rosan ja Carl Barksin maineikkaimmat albumit tai vaikkapa Lassi ja Leevi? Vasta ilmestyneen sarjakuviin paneutuvan opuksen myötä olettaisin että löytyvät sitten sieltä! Odotan kyllä kovasti pääseväni siihenkin tuotokseen käsiksi. "Aikuisten" kirjallisuutta käsittelevää 1001 Books kirjaa olen selaillut vain kirjakaupasta, eikä siitä täten käy arvioiminen (sama tilanne 1001 Paintingsin kanssa, vaikka mielenkiintoisia aiheita toki kumpikin.) 


1001 Video Games 

Uusien ideoiden runsauden sarvi satunnaisille pelailijoille ja samalla mainio trippi nostalgisten klassikoiden pariin. Kirja käy läpi pelaamisen historian pääkohdat, mutta sortuu loukkaamaan itseäni pahemman kerran jättämällä Sierra On-Linen seikkailupelit huomioimatta Gabriel Knight 2:sta lukuunottamatta. Järjetöntä jättää nuo todelliset klassikot, kriitikoiden ja pelaajien suosikit täysin esittelemättä ja mainita puolihuolimatta keskinkertaisempi ja jopa hieman ärsyttävillä grafiikoilla varusteltu GK2. Tämän lisäksi kirja jättää väliin pitkän liudan mainioita pikkupelejä ja kulttisuosikkeja jotka ehdottomasti ansaitsisivat paikkansa 1001 joukossa. Näitä seikkoja lukuunottamatta hyvällä skaalalla valitut pelit ja mielenkiintoista tekstiä. Itselleni suurin osa viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä peleistä on kokeilematta, mutta tässähän sitä saa suuntaa antavaa ohjeistusta kokeilunarvoisimpien pariin. Yli neljäsosaa peleistä olen pelannut ja tästäkin kirjasta sain todella monta uutta hyvää vinkkiä, niin uusista kuin vanhoista, isoista kuin indie peleistäkin.

Elämä päivässä (Life in a Day, 2011)

Youtuben käyttäjiä pyydettiin lähettämään yhden päivän aikana, 24.7.2010, kuvattua videopätkää elämästään. Tuloksena 4 500 tuntia materiaalia 192 maasta, joka kursittiin kasaan puolitoistatuntiseksi elokuvaksi.

Dokumenttielokuvan runko kulkee pitkälti normaalin päivän mukaisesti, nähdään ihmisiä heräämässä, tekemässä aamupalaa, hoitamassa aamutoimiaan. Siitä edetään tuhansien mutkien kautta aina illan hämyyn ja puolenyön kynnykselle asti. Tapahtumia fraseetataan pääosin hyvin miellyttävällä tavalla, musiikilla rytmitettyjä nopeampitempoisia kollaaseja seuraa hengähdystauko ja hetki jonkun individuaalin elämästä tuona päivänä. Musiikki on erinomaisesti valittu, yhdistelty kuvaan ja videoiden muihiin ääniin. Se luo kokonaisuudesta monasti lähes meditatiivista katseltavaa ja kuunneltavaa.

Kokonaisuus pitää sisällään laajan skaalan tunteita ja kulttuureja. Enemmän koin näkeväni iloa ja toivoa, mutta kurjuuttakaan ei ole unohdettu. Vaikka vastakkainasettelua olisi voinut harrastaa huomattavasti enemmänkin, sen laatu korvannee määrän. Vuoroin kuvataan amerikkalaisnaista odottamassa yhteydenottoa rauhanturvaaja mieheltään ja vuoroin paikan päältä paikallista afgaania. Loppua kohden nähdään kärjistetympiä vuorottaiskuvia levottomuuksista ja bilettävistä blondibimboista. Parasta antia elokuvassa on kuitenkin hauskat kollaasit, kulttuurien kirjo ja muutamat yksittäiset katsaukset satunnaisen ihmisen/ihmisten elämään.

 

Oscar-palkittu dokumenttiohjaaja Kevin MacDonald ohjasi ja ohjaajaveljekset Ridley ja Tony Scott tuottivat lopputuloksen, joka on puolitoista tuntia kuvaa maailman monista kolkista. Rajoituksena uploadaajalle oli 13 vuoden ikä ja Youtube-tiliin rekisteröityminen. Yhdysvaltalaisena tuotoksena se ei myöskään voinut vastaanottaa videoita Iranista, Syyriasta Kuubasta, Sudanista, Pohjois-Koreasta tai Myanmarista vientirajoitusten tai muiden pakotteiden takia. Elokuvaan ei käsittääkseni päätynyt sekuntiakaan suomalaista materiaalia, oikaiskaa tarvittaessa tai kertokaa jos yrititte itse päästä mukaan!

Hei me karpataan, TV5

Hei me karpataan on uusi tv-ohjelma TV5 kanavalla, joka ratsastaa surutta trendiksi muodostuneen karppauksen kustannuksella. Karppaus on ollut jo pitkään otsikoissa lehdissä ja muissa medioissa. Niissä se on hyvin harvoin esillä todellisessa valossa ja sitä se ei tosiaan ole tässäkään sarjassa. Ruokateollisuus ja loputon määrä muita tahoja rahastaa ja valehtelee ihmisille päivittäin ja kun vastarintaa alkaa esiintyä yleistä terveysoppia kohtaan se yritetään nujertaa täysin vääristetyillä ja perusteettomilla jutuilla.

Uusi tv-sarja tuntuu olevan vain ja ainoastaan sponsoreiden ehdoilla toteutettu markkinointikanava, jossa yritetään harhauttaa ihmisiä valitsemaan edelleen se einesvaihtoehto, joita on kiireellä kiikutettu kauppoihin kysynnän kasvaessa. Karppaukseen tutustuvalle viedään ohjelmassa aloituspakkaus, johon kuuluu pari mikroateriaa, vähähiilihydraattista leipää ja lääkkeitä. Ehkä parempi kuin ei mitään, mutta olisi ollut ihan reilua saada aiheesta oikea ohjelma, jota tekisi asialle oikeasti omistautuneet tahot. Nyt meillä on vähän sinne päin neuvovia ulkopuolisia. Mikäs siinä jos ulkopuoliset olisivat viitsineet tehdä kunnon taustatöitä, mutta nyt vaikuttaa siltä että he eivät joko tiedä mistä on todellisuudessa kyse tai sitten käsky on käynyt taas kerran ylemmältä tasolta. Luultavasti sekä että. Ihmisille kun ei millään haluttaisi antaa mahdollisuutta kuulla aiheesta puolueettomasti, ellei ota asiasta itse selvää.

Julkkiskokki Sami Garam näyttää avausjaksossa kuinka tehdään nakkimunakas. Nakit käytetään pannulla ja munat perään. Munakas on tietysti hyvä vhh-ruoka (aamiaiseksi tai välipalaksi ainekin), einesnakit ei niinkään, mutta pitikö nyt ihan oikeasti näyttää miten sitä tehdään? Garam ei väitäkään olevansa mikään karppaaja ja yrittää kalastella kansan suosiota myönnytyksillä, jotka eivät tähän elämäntapaan tyypillisesti kuulu. Tällä tv-kokki pitää huolen myös pidemmän linjan vannoutuneiden karppaajien hihojen palamisesta, kun suosittelee annettavaksi myöten sokerillekin, koska eihän kaikesta kannata luopua. Garam taitaa myös olla vähärasvaisuuden kannattaja, joka on aikas paljon tätä vähähiilihydraattista ja runsasrasvaista elämänkatsomusta vastaan. Karppaus ei ihan toimi noin. Koulukuntia on käytännössä niin montaa kuin ihmistäkin, jokainen löytää sen oman paikkansa sen mukaan, mikä tuntuu parhaalta tai mitä elimistö vaatii, mutta lähtökohdat ja opit pitäisi antaa ihmisille totuudenmukaisesti.

Karppaus ei todellakaan ole pelkkä laihdutusmuoto, monen terveys jopa vaatisi sitä ja tämän takia olisi reilua saada siitä puolueettomampi ja lahjomattomampi kuva. Toki sarjaa tullee katsottua jatkossakin, vaikka jo pelkän viihteen varjossa. Ehkä ensi viikon kokkikulmauksessa näytetään mitä kaikkea Karppisten paahtoleipien päälle voi oikein kasatakaan tai ehkä jopa opastetaan Kokkikartanon valmisaterioiden asettelua mikroon. Kenties Heseen Karppurilaiselle? Mahdollisuudethan näyttäisi olevan rajattomat!

Fit Karppaaja lehti muuten ilmestyi kauppoihin vasta, toki sponsorivetoinen myös, mutta sisältää vastapainoksi reilusti asiaa! Jatko on kiinni numeron menekistä.

Air sävelsi soundtrackin mykkäklassikon uuteen restauroituun versioon.

Air: Moon Rock on Nowness.com.

Loungecore duo tekee soundtrackin George Mélièsin Matka Kuuhun elokuvan uuteen värilliseen versioon. 

Ranskalainen ambient electronica bändi Air antaa oman kosmisen kosketuksensa uudelleen restauroituun värilliseen versioon George Mélièsin ikoniseen vuoden 1902 elokuvaan Matka Kuuhun (Le Voyage dans la Lune / Trip to the Moon). Teknisesti innovatiivinen aikanaan, Mélièsin mestariteos, joka oli pioneeri trompe l'oeil (silmää harhauttavien) objektien käytössä, papier-mâché (paperimassa) lavasteiden luomisessa ja päällekkäislvalotuksen hyödyntämisessä, kertoi ensimmäisen tieteiskuvitelman elokuvan historiassa. Tarinassa nähdään tähtitieteilijä prof. Barbenfouillis, jota esittää Méliès itse, sekä kuusi kollegaa jotka laukaistaan kuuhun tutkimaan luolia pinnan alla ja pakenemaan paikallisia, hyönteisen kaltaisia seleniittejä. Värikela, Mélièsin käsin maalaama, löydettiin 1993 espanjalaisesta elokuvarkistosta La Filmoteca de Catalunyasta ja sen restauroimiseen meni kaksi vuosikymmentä. Se on esitetty tänä vuonna Cannesin filmifestivaaleilla ja julkaisuajankohdaksi DVD:lle on kaavailtu helmikuuta. Uuden printin kaleidoskooppinen paletti terävöittää elokuvan hallusinaatio aspekteja - jotain johon Air halusi yltää soundtrackillaan. "Halusimme antaa erittäin surrealistisen säväyksen elokuvaan" sanoo ryhmän toinen puolisko Jean-Benoît Dunckel. "Musiikin on saatava poistumaan maan pinnalta." Versaillesissa syntyneet muusikot, jotka sävelsivät aiemmin soundtrackin Sofia Coppolan debyyttiin The Virgin Suicides, sävelsi elokuvan inspiroimana kokonaisen albumillisen musiikkia, johon lainaa vokaalejaan Au Revoir Simone ja Victoria Legrand Beach Housesta. "Kun ihmiset puhuvat [elokuvassa] päätimme käyttää eläinten ääniä" selittää yhtyekumppani Nicolas Godin. "Halusimme tehdä päinvastoin kuin Walt Disney. Hän ottaa eläimiä ja laittaa ne puhumaan ihmisten kielellä. Meillä on farmi ääniä ja elefantteja."

-Nowness.com

Loungecore onkin aika mainio määritelmä Airille ja täytyy sanoa että tällä kertaa on päästy aika utuisille sfääreille. Upealta kuulostaa ja hienolta myös näyttää. Värit ja musiikki tuntuvat tekevän kunniaa klassikolle vai mitä mieltä?