Tuomas "kahvia juon aina kun tarjotaan" Skopa.
About Top 10 on sarja jossa ihmiset kertovat omista lempielokuvistaan. Olen siis pyytänyt kaikkia osallistujia miettimään omat suosikit ja kertomaan millainen vaikutus niillä on ollut ja milloin on nähnyt ne ensikerran. Tämän lisäksi osallistujat kertovat elokuvien kulutuksestaan yleisesti, mikä on viimeisin elokuva jonka on käynyt katsomassa, mielipide suomalaisista elokuvista ja parhaista soundtrackeista. Off-topicina kuullaan myös kunkin mieltymys kahvinjuontiin.
Määrittelemättömän pituiselle tauolle jääneen Sydän, Sydämen Tuomas Skopa on käyttänyt lähiaikoina aikansa hyödyksi Metro-lehtiä tutkimalla ja omaa henkilökohtaista musiikkiaan säveltämällä. Nyt hän toimii tämän elokuva-aiheisen sarjan aloittajana ja listaa alkuunsa about top kymppinsä.
Kymmenen tärkeintä elokuvaani ovat:
Ridley Scott: Alien (1979)
Gaspar Noé: Irreversible (2002)
Georges Méliès: A trip to the moon (1902)
Lars von Trier: Idiootit (1998)
Lukas Moodysson: Lilja 4-ever (2002)
Roy Andersson: Toisen kerroksen lauluja (2000)
Godfrey Reggio: Koyaanisquatsi (1982)
Sylvain Chomet: Bellevillen kolmoset (2003)
Lars von Trier: Dancer in the Dark (2000)
Peter Segal: Anger Management – Kiukkuterapian tarpeessa (2003)
Micheal Haneke: Funny Games (1997)
David Lynch: Eraserhead (1977)
Shunji Iwai: All About Lily Chou-Chou (2001)
Werner Herzog: 25. tunti: Klaus Kinski (1999)
Leos Carax: Pont-Neufin rakastavaiset (1991)
Tobe Hooper: Texasin moottorisahamurhaaja (1974)
Gaspar Noé: Irreversible (2002)
Jokaiselle tunnetilalle on oma elokuvansa. Jos haluan ihmetellä, katson ensimmäisen ja parhaan fiktioelokuvan A Trip to the Moonin. Jos haluan nauraa, katson hullun Klaus Kinskin vahvoja sumpussa olevia kasvoja ja mietin Aguirren kuvauksissa ollutta alkuasukasheimoa, johon Kinski tunsi voimakasta sielunveljeyttä tietämättä, että heimo oli tarjoutunut tappamaan hänet ilmaiseksi. Yleensä haluan kuitenkin tuhoutua, ja silloin käännyn Trierin, Moodyssonin tai Haneken puoleen. Pidän elokuvista, jotka ovat tappavan realistisia ja raadollisia, mutta nautin toisaalta myös absurdeista ja sotkuisista elokuvista. En pidä hauskoista väkivaltaleffoista kuten Pulp Fiction tai Snatch ja inhoan draamaa, jossa aikuistuvat ihmiset etsivät itseään, etenkin jos taustalla soi vähäeleinen neutraali pianomusiikki. Sellainen on liian lähellä omaa elämääni. En halua huomata, että minua ohjaillaan, mutta itken AINA Braveheartin lopussa. Itken väistämättä myös elokuvissa Turner ja täystuho ja Kärpänen II.
Elokuvat vaikuttavat minuun muutamilla eri tavoilla. Alieneista näen painajaisia. Näin elokuvan n. 8-vuotiaana. Väkivaltakohtausten orastaessa minulle kerrottiin, että on aika mennä nukkumaan. Olin kuitenkin kiinnostunut näkemään, mitä elokuvassa tapahtuu, joten ryömin hiljaa sohvan alle ja katsoin sen sieltä käsin loppuun liikkumattomana ja järkyttyneenä.
Dramatisaatio Skopan ensimmäisestä Alien-kokemuksesta.
Darth Vaderin mustan käden puristuessa kapinallisen kurkun ympärille minun on edelleen peitettävä korvani kuvottavilta rusahduksilta. Keskiyön pikajunan lähestyessä on vaikea olla ajattelematta, että kieleni purtaisiin irti ja hampaani katkaistaisiin tomuiseen portaikkoon. The Handin nähtyäni jouduin jonkin aikaa liikkumaan pöytiä pitkin peläten murhaavaa kättä, joka hapsiaisen tavoin liikkuisi lattiatasossa. Nämä ovat lapsuudessa saatuja elokuvan pitkäaikaisia vaikutuksia minuun. Tuoreempia ja lyhytkestoisempia ovat musertava suru ja turhuuden tunne, jolloin jopa vessan vetäminen tuntuu järjettömältä, myös hämmentynyt ja ristiriitainen olo tai ilo ovat tuttuja hyvän teoksen tunnusmerkkejä. Elokuvat vahvistavat vaivihkaa omia asenteitani ja ennakkoluulojani (kuten: sorto, ahneus, rasismi ja sovinismi ovat pahoja asioita, taiteen tekeminen, luonnon kunnioittaminen ja rakkaus ovat tärkeitä asioita). Vahvat tunteet ovat kuitenkin harvinaisia, useimmiten en tunne mitään katsoessani elokuvia. (Paitsi tietenkin vitutusta.)
Elokuvien kulutus?
Opiskelen elokuvakoulussa, joten siellä tulee nähtyä mukavasti elokuvia. Minua hävettää myöntää, etten kuitenkaan ole koskaan käynyt Sodankylän festareilla. Pyörin vain Kontulan Makuunissa.
Viimeisin leffa teatterissa ja tuomio?
Viimeksi taisin käydä katsomassa Suljetun saaren. Olin tyytyväinen. Pidän kuitenkin enemmän niistä Scorsesen 80- ja 90-luvun leffoista, jotka ovat vähemmän romantisoituja, tai ehkä niissä on jotain välinpitämätöntä hilpeyttä, josta nautin. Kun olin katsomassa Gangs of New Yorkia, luulin elokuvan ensimmäiset 15 minuuttia, että kyseessä on mainos.
Soundtrack?
Omistan vain muutaman soundtrackin, jotka hankin lapsena tekemiäni kauhu- ja jännityselokuvia varten. Cape Fearin, Aliensin ja Tähtien sota –trilogian musiikki soi lähes jokaisessa filmissäni. Paras score-musiikki on mielestäni Psykossa.
Suomalainen elokuva?
Suomalaisista elokuvantekijöistä suosikkini on varmaankin Teuvo Tulio, vaikka en ole nähnyt kuin yhden hänen elokuvistaan. Levoton veri on liioitteleva, hersyvä, lapsellinen ja intohimoinen näkemys kolmiodraamasta. Jos vanha suomalainen elokuva kiinnostaa, suosittelen Tuliota niille, jotka eivät jaksa heinäpaaleihin nojailevia sanavalmiita miehiä.
Kahvinkulutus?
Kahvia juon aina kun tarjotaan. En erota eri kahvimerkkejä, en erota edes viskiä ja konjakkia toisistaan. En ole koskaan keittänyt kahvia, menen siitä sekaisin. Herttoniemessä Rainen kioskin 1-vuotisjuhlissa tarjottiin ilmaista kahvia. Join kymmenen kuppia ja kotimatkalla tipahdin sätkien lumiseen ojaan. Kaveria muutossa auttaessa sain kaksi tuoppia hämärää afrikkalaista kahvia. En pystynyt puhumaan loppuiltana. Uneni viivästyvät kaksi tuntia per kuppi ja saan ideoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti