 |
| Matti Kassila: Tulipunainen kyyhkynen (1961) |
Kyselin tällä kertaa suurelta suomalaiselta veteraaniohjaajalta tämän elokuvasuosikit.
Seuraavassa siis Matti Kassilan about Top 10:
Kun olen katsellut elokuvia mykästä elokuvasta lähtien eli n. 80
vuotta, on siinä ehtinyt pitää jo sadoista elokuvista, mutta koetan
nyt luetella 10 sellaista, jotka edelleen pysyvät muistissa. Siis:
1. Orson Welles: Citizen Kane. Vaikka se on monien elokuvatyylien
kooste, Wellesin persoona pitää kaikki koossa. Loistava
musta-valkokuvaus, loistava musiikki.
2. Carol Reed: Kolmas mies. Myös loistava musta-valkokuvaus ja
musiikki. Hieno tarina, sodanjälkeisen rappeutuneen Euroopan tunnelma
hyvin tavoitettu, sattumalta Orson Welles myös mukana.
3. Robert Hamer: Kruunupäitä ja hyviä sydämiä. Lontoolaisen Ealing
-studion mestarielokuva, verraton brittiläisen elämäntavan satiiri,
jännityksen ja huumorin oiva yhdistelmä, jossa Alec Guinnes esittää 7
roolia.
4. Frank Capra: Komedia meistä ihmisistä. Elämää rakastavan,
loistavan sadunkertojan Capran elokuvista jostakin syystä viehättävin,
hullunkurisen perheen kuvaus, näytelmän "Ette voi ottaa sitä mukaanne"
erinomainen filmatisointi. Minulle läheinen huumorin ja jännityksen
yhdistäminen (vrt. Radio tekee murron ja Komisario Palmu -elokuvat)
5. Ingmar Bergman: Mansikkapaikka. Yhden vuorokauden aikana tapahtuva
vanhan tukholmalaisprofessorin matkan kuvaus on nerokas eri
todellisuustasojen, unen, muistojen ja arkitodellisuuden kautta
tapahtuva realistinen ja aikamatka läpi elämän. (Se muistuttaa omaa
elokuvaani "Elokuu" monessa suhteessa. Tein Elokuun v. 1956 ja se oli
Cannesin kilpailusarjassa v. 1957 missä myös oli Bergmanin Seitsemäs
sinetti. Bergman teki Mansikkapaikan v. 1957, joten en ole saanut
vaikutteita siitä, mutta Bergman on nähnyt Elokuun Cannesissa.)
6. Billy Wilder: Auringonlaskun katu. Hienon tarinan kautta tapahtuva
karvaan hieno kuvaus Hollywoodin todellisuudesta ja amerikkalaisesta
unelmasta, mukana itseään näyttelevät Glogia Swanson ja Erich von
Stroheim.
7. Alfred Hitchcock: Vertigo. Hitchcockia parhaimmillaan, samalla
mutkikas rikosjuoni että epävarmuuden, pelkojen vaikutuksen kuvaus,
jossa todellisuus vääristyy mielipuolisuuden partaalle.
Mestarillista elokuvakerrontaa.
8. Charles Chaplin: Nykyaika. Ei kaipaa perusteluja.
9. Frederico Fellini: 8 ½. Elokuvantekijänä miellytti minua
nerokkaalla rakenteella, jossa myös todellisuuden tasot vuorottelevat
ja osoittavat kaiken suhteellisuuden. Samalla se on elokuvantekijän
neronaksta leikkiä elokuvan kerrontakeinoilla.
10. Grigori Chukhrai: Tyttö ja vanki (alkuperäinen nimi: 41.) Hienosti
kerrottu tarina Venäjän sisällissodan ajalta. Punainen tyttö,
tarkka-ampuja vangitsee valkoisen pojan Mustanmeren rannalla olevaan
pieneen taloon ja he rakastuvat ja rakkaustarina päättyy traagisesti:
tyttö ampuu lopussa rakastettunsa, kun tämä pettää hänet. Nuorukainen
oli hänen 41. uhrinsa. Se oli hieno värikuvaus, jossa vihreän ja
keltaisen sävyt hallitsivat. (Tapasin Chukhrain Moskovassa v. 1985.
Tämä elokuva oli myös v. 1957 Cennesin virallisessa kilpailusarjassa,
missä Elokuu ja Bergmanin Seitsemäs sinetti oli, mutta en tiennyt sitä
silloin kun tapasimme. Katsoin netistä vasta pari vuotta sitten, mitkä
30 elokuvaa Cannesissa tuolloin olivat. Kävi ilmi, että kaikki muut
kuin minä olivat maailmankuuluja ohjaajia!)
 |
| Grigory Chukgrai: 41 (1956) |
Miten ne ovat vaikuttaneet? Mahdoton sanoa, eivät missään tapauksessa
niin, että olisin kopioinut mitään. Jos hyvä elokuva koskettaa jotain
kohtaa minussa, se vahvistaa minussa jotain vastaavaa. Jokin
vaikuttava elokuvakerronnallinen keino voi vaikuttaa niin, että käytän
jotkain vastaavaa tilaisuuden tullen.
Elokuvan kuluttajana olen ollut melko huono, koska työntäyteisen
elämäni vuoksi olen pyrkinyt katsomaan vaan sellaiset elokuvat, jotka
olen luotettavien arvostelujen johdosta tiennyt välttämättömäksi
katsoa.
Lisäisin vielä yhden elokuvan, jonka unohdin, nimittäin neuvostoaikana
tehdyn Mihail Kalatozovin ohjaama "Kurjet lentävät", v. 1958 Cannesin
Kultaisen Palmun voittajan, yhden minun mielestäni maailman TOP 10
elokuvasta, jota voi pitää Euroopan vastineena Wellesin "Citizen
Kanelle".
Se on pitkine kuvineen visuaalisesti maailman upeimpia elokuvia,
kuvaus mosovalaisista, alkaa siitä kun Saksa hyökkää NL:oon 22.6.1941
ja päättyy siihen, kun miehet palaavat sodasta. Rakkaustarina vailla
vertaa, traaginen sellainen sekin kuten "Tyttö ja vanki". Älä kysy
sitä sillä nimellä, sillä kukaan ei varmaan tunnista sitä, vaan "41."
(Sorok piervoi)
Kahvitottumukseni: Sain lapsena sunnuntaisin sänkyyn mukissa
pullamössöä, joka oli kahvilla kostutettu. Sota-aikana kahvi muuttui
korvikkeeksi, mutta sodan jälkeen sitä alkoi taas saada ja siitä
alkaen olin kohtalainen kahvinkuluttaja, erityisesti filmatessa sitä
piti aika olla saatavilla. Näin aina viime kesään saakka, jolloin
minulle tuli mittava hammasremontti. Jostain syystä vakituinen
aamukahvi vaihtui hedelmäjugurttiin. Nyt juon kahvia kaksi kupillista,
kun tapaamme Juho Gartzin (leikkaaja, lyhytkuvien tekijä,
kirjoittaja)kanssa joka kolmas viikko vuoronperään toistemme kodeissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti