lauantai 16. maaliskuuta 2013

Blogathon One

Illustration by Phillip Fivel Nessen

Hei,

kiinnostaako? Suomalaiset elokuvablogit on melko pieni ja näkymätön osa blogosfääriä, eikä niistä saa irti yhtä paljoa kuin englanninkielisessä maailmassa.

Ulkomaisissa elokuvablogeissa harrastetaan aktiivisesti blogging marathoneja, blogathoneja, joiden ideana on koota kanssabloggareilta kirjoituksia annetusta aiheesta, jotka sitten julkaistaan tiettynä ajankohtana. Kirjoitukset julkaistaan linkkeinä järjestäjän sivuilla, mahdollisen pääkirjoituksen seassa.

Suomessa lähimpänä tällaista toimintaa on ollut 2011 toukokuusta asti toiminut Movie Monday -elokuvablogi, sivusto joka kerää viikottain tekstiä vaihtuvista aiheista.

Blogathon olisi hieno konsepti jos kirjoittajia riittää. Suomessa on hyviä elokuvabloggaajia, ja olisi mielenkiintoista saada yhtenäisiä, kattavia kokonaisuuksia annetuista aiheista. Ohjaajista nyt esimerkisi.

Jos halukkaita riittää, ottaisin ensimmäisen blogathonin aiheeksi ohjaaja Stanley Kubrickin.

Paska valintako? Tjaa. Se on kaikkien elokuvaihmisten tuntema ja ohjaajan elokuvista löytyy kuitenkin riittävästi eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä.

Sitäpaitsi ohjaajan filmografiaa pystyy vihdoin käsittelemään kokonaisuutena. Kubrickin ensimmäinen pitkä elokuva, Fear and Desire, on saatavilla ensikertaa restauroituna ja virallisena julkaisuna.

Aihe on siis Kubrick, mutta mitä tekstin pitää sisältää? Mitä vain aiheeseen liittyvää, omavalintainen pitkä elokuva, lyhytelokuvat, kaikki elokuvat, ohjaajaa käsittelevä kirjallisuus, dokumentit, teokset joihin elokuvat perustuvat, tekemättä jääneet elokuvat, ohjaajan tyyli, Kubrick valokuvaajana, elokuvien julkaisut, tai ihan mitä vain aiheeseen liittyvää.

Samoista elokuvista saa, ja toivottavasti kirjoittaakin useampi, kontrastin aikaansaamiseksi. Jos blogathonista saadaan monipäiväinen, sitä useamman tekstin kukin saa kirjoittaa.

Itse kirjoitan ohjaajan uraa ja julkaisuja käsittelevän saatetekstin, profiilin, jonka joukkoon linkit samana päivänä julkaistaviin teksteihin lisätään.

Blogathon tulee pitämään sijaa noin kuukauden päästä, päivästä muutamaan, osallistujista riippuen. Jos on kiinnostusta osallistua, ilmoita siitä kommenttilootaan. Tarkemmat ohjeet tulevat myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Hauska idea. Minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa Barry Lyndonista, joten siitä ainakin irtoaisi teksti.

    VastaaPoista
  2. Voisin mieluusti olla mukana, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2001: Avaruusseikkailu olkoon valintani. Olen aina pitänyt sitä yliarvostettuna, joten voisin ottaa elokuvan uuteen tarkasteluun Blogathonin kunniaksi.

      Pahoittelen tuplakommenttia. Idea tuli päähän nopeammin kuin uskoinkaan.

      Poista
  3. Minä mielelläni kirjoitan Hohdosta, kun en osaa muustakaan. Kokoaisin aiempia ajatuksiani yhteen ja jalostaisin niitä. Uusia ajatuksia on, mm. suomalaisittain mielenkiintoisia. En ole mikään elokuvan tuntija - etenkään kauhuleffojen. Mutta Hohdosta riittää ajatuksia.

    VastaaPoista