Marie Cachet: ForeBears (2013) |
Ranskalaisella maatilalla asuvat Varg Vikernes ja Marie Cachet eivät ole mitään unelmakansalaisia. He ovat aktiivisia ja luomisvoimaisia, mutta blogitekstien sisältö on tuoreisiin asekauppoihin nähden ymmärrettävä syy aiheuttamaan huolta, joka johti tiistaina pidätykseen. Kyseessä oli lähinnä pieni varotoimena toteutettu näpäytys, tai ehkä vain karkea virhearviointi. Seuraavaa päivitystä heiltä saakin odottaa mielenkiinnolla.
Neljättä lasta odottavalta pariskunnalta on julkaistu tänä vuonna elokuva, ForeBears, joka on kuten Marie Cachet sitä itsekin kuvailee, amatöörimäinen ja kokeellinen elokuva.
Se perustuu egyptiläiseen Kuolleiden kirjaan, muinaiseen Karhukulttiin ja neandertalinihmisen tapaukseen(?) Varmasti monelle yksinkertaisesti huonoa elokuvaa huonosta ihmisestä. Oma vetovoimansa siinä kuitenkin on ja valikoidulle joukolle se on erittäin antoisaa katseltavaa.
Nettikirjoittelut on laput silmillä tulkittuja historiankirjoja ja valikoitua tilastotiedettä, mutta tämä on parhaimmillaan kaunista. Pidän surullisena että vanhat kulttuurit tuhoutuvat ja sulautuvat hiljalleen yhteen, ja olen täten kiinnostunut heidän muinaisen Euroopan tutkielmistaan, harmi vain että heidän on pitänyt pilata kirjoituksensa vihamielisillä älyttömyyksillä. Vaikken koe elokuvan vajoavan siihen tai sen loukkaavana ketään, mistä sitä tietää mitä rivien väliin on yritetty asetella kun kuvat ja sanat ovat yksi mystinen krypto.
Marie on vastuussa lähes kaikesta. Varg esittää itseään ja hänen yhdenmiehenbändinsä Burzum on säveltänyt kaikki elokuvan musiikit. Kuvamateriaalia on jonkin verran muualtakin haalittu, mutta kaikki sointuu mukavasti kuvaan, joka ei ole lainkaan niin pahan näköistä kuin alku antaa odottaa.
Julkaisun ulkoasu, tekstien taustalaatat, fontit ja feidaukset on kaikki melkoista skeidaa. Kuvankäsittelytaidoista on aika ajanut ohi kauan sitten. Kaikki tuo muistuttaa omista kokeiluista aikana, jolloin ei vielä sisäistänyt ettei se Papyrus-fontti vain yksinkertaisesti ole kovinkaan hieno. ForeBears ja uusi Burzum-albumi käyttävät molemmat juurikin kyseistä kirjasintyyppiä.
Sikäli kun elokuvaa ei tule kukaan ikinä katsomaan, jaan sisältöä tässä hieman yksityiskohtaisemmin. Karkeasti kolmeen lohkoon jaoteltava teoksen ainoina näyttelijöinä on Marie lapsineen, päähenkilönä itseään esittävä Varg.
Elokuvan ensimmäinen kolmannes koostuu pääosin Vargin arkiaskareista, elämästä Norjassa ja Ranskassa. Cachetin mainitsema kokeellisuus esiintyy muutamina hämmentävän typerinä toisto-, rajaus- ja leikkauseleinä, ehkei ihan Slipstream-typerinä, mutta, noh, typerinä (kts. Varg juomalasin kanssa ja lintu verkolla verhoillun ikkunan äärellä - huh mikä metafora!)
Kylmäävin kohtaus on Vargin hyvin ohimenevästi kuvattu silmäys Fantoftin uudelleenrakennettua sauvakirkkoa kohden. Kyllä vain.. vanha kunnon Fantoft stavkirke! Se on noussut uudelleen tarkkana kopiona samalle paikalle Vargin linnatuomion aikana. Kruunu ajatuksestasi, Varg.
Mehän emme voi puhua paluusta rikospaikalle, sillä vaikka miestä syytettiin muiden kirkkojen ohella myös kyseisen kirkon polttamisesta, häntä ei ikinä tuomittu siitä. Kirkosta, jonka vastapalanut raunio koristi aikoinaan Aske ep:n kantta, jonka alkuperäisen painoksen ostaessa sai mukana sytyttimen.
Vargin haahuiltua tarpeeksi, elokuva siirtyy ajassa kauemmas menneisyyteen, vaikka onkin vaikea sanoa kuinka paljon tämän perheen touhusta on lavastettua ja kuinka paljon normiarkea. Pellavapäiset lapset kärkkyvät seipään varressa kalaa purosta, äiti jousipyssyn kanssa riistaa metsältä. Tuli isketään kivillä ja kaikki tehdään itse ja luonnossa.
Luontokuvaus on kaunista ja eläimiä saa ihastella paljon. Koko perhe on puettu luonnollisesti sataprosenttiseen eläimen nahkaan ja turkkiin (ja simpukoista tehtyyn myssyyn), jotka ovat krediittien mukaan kaikki Marien itsensä valmistamia. Vargin kokocamouflage luultavasti poislukien.
Toki heidän idyllisen perheretkensä kuvaus aiheuttaa mielleyhtymiä valkoisen rodun romantisoimisesta, mutta olennaistahan se asiayhteydessään onkin. Kuvat ovat parhaimmillaan maalauksellisen kauniita ja auringonpaahteisessa pellossa tarpovaa perhettä ja eläinkuntaa katsellessa mieli lepää.
Läpi kahden kolmanneksen elokuvassa on kuultu vain uutta Burzumin instrumentaalia neo-folk ambientia, eli yhtäkuin pari kuukautta sitten ilmestynyttä kymmenettä studioalbumia, Sôl austan, Mâni vestan. Lopussa kolutaan aikojen saatossa komeaan kuntoon muovautuneita Presquen luolistoja, jolloin pauhaa edelliseltä levyltä, Umskiptarilta, lohkaistu kappale Gullaldr.
Gullaldrin lisäksi Vargin ääni kuuluu vain parin kuiskatun rivin verran läpi koko elokuvan jatkuvan tarun kertojaäänenä. Perheen lapset puhuvat sujuvasti norjaa puolen välin tienoilla. Suurimman osan ajasta kuvat hoitavat puhumisen. Onneksi. Se varmasti pelastaakin koko elokuvan.
En kai voi erityisesti suositella tämän porukan tukemista. Täytyy silti sanoa elokuvan olleen hyvin antoisa hieman samassa mielessä kuin mainio Nocturno Culton Darkthrone-elokuva The Misanthrope (2007). Merkityksetöntä huuhaata, kiehtovasta sakista.
Loppukaneettina todettakoon, ettei uudesta Burzum-albumista (Sol Austan, Mani Vestan) ole paljoakaan kerrottavaa jälkipolville. Varg on sanonut sen olevan jotain mitä ei ole ikinä ennen kuultu. Sanotaanko nyt näin, että Varg on ollut kauan vankilassa ja kuuntelee musiikkia suppeasti - tämä levy ei tosiaankaan tuo mitään uutta musiikkimaailmaan. Kaihoisaa hidastempoista elektronista himmailua, muutamia tunnelmallisia hetkiä. Vaikka ensimmäinen raita lupailee suurempia, kyseessä taitaa olla tilannelevy, jonka äärelle tulee kaipaamaan harvoin jos koskaan.
Tää kyllä kiinnostaa, vaikka toisaalta sit ei yhtään, kun kerroit vähän sisältöä. Liekkö yhtä tuskainen kokemus ton kattominen kun Tree of life.
VastaaPoistaUusimman levyn kuuntelin kerran läpi ja olin ikävystynyt, piti vaihtaa edelliseen. Oon tykänny kolmesta vapautumisen jälkeen ilmestyneestä levystä, tai Beluksesta ja Fallenista tosi paljon, ump...jostain jonkun verran ja uusimmasta en tosiaan oikein välittäny.
Vähän erilaiset lähtökohdat meillä katsojina, koska itse pidän hyvinkin paljon Tree of Lifesta. Omalla tavallaan ForeBearsia voisikin kuvailla sellaiseksi amatöörien tekemäksi pikku elämänpuuksi. Epämääräinen tekele, johon tulen varmasti palaamaan vielä. Pari kertaa sen on kerennyt jo katselemaankin.
VastaaPoistaJuu kyllä toisaalta alkoi kaipaamaan Umpskitarin aikoihin vaihteluakin, mutten itsekään uusimmasta niin paljoa perusta. Hauskintahan on että Varg sanoi jälleen ettei palaa metallin pariin koskaan.
Elokuvan sai muuten tilattua hemmojen nimmareilla, joten kohtuu hinta kai tuo Vargin signeerauksesta. Samalla pääsikin sitten varmaan kaikenlaisille kyseenalaisille listoille, mutta semmostahan se. Marielta tuli täten kutsu spostitse Vargin oikeudenkäyntiinkin Ranskaan. Sanotaanko vaikka että on silloin muuta menoa...
Ai hitto kun mahtavaa, mä varmaan olisin jo lentolippuja varaamassa. :D
PoistaEhkä tuo Tree of life ansaitsee multa vielä toisen tilaisuuden, mut luulen, ettei vielä ihan tänä vuonna.