tiistai 30. heinäkuuta 2013

Spring Breakers (2012)

Harmony Korine: Spring Breakers (2012)

Spring Breakersin mainoslause toteaa, että aurinko voi tuoda ihmismielen synkän puolen esiin. Saman se tekee Suomen elokuvateattereille. Saat valita ihan itse iltapuhteeksi jotain supersankarispektaakkelin ja tietokoneanimaation välillä, jälkimmäisen saat 3D-versiona, perinteisenä, dubattuna tai orginellina.

Se ei tietenkään ole mitään uutta, eikä ole tämä Harmony Korinen kohahduttajakaan. Vain vähän voi lisätä Spring Breakersin saagaan, sillä analyysiä siitä riittää, mutta kun se saapui tänne Lahdenkin ohjelmistoon tällä viikolla, ansainnee se maininnan. Etenkin kun se on kesäelokuva joka kannattaa käydä vilkaisemassa. Kirjoitin siitä aiemmin täällä.

Pelottava ja surullinen esitys tämän vuosikymmenen MTV-johdannaisista unelmista ja ihanteista. Biletystä, tissejä, huumeita ja väkivaltaa. Nuorisokulttuuripornoa. Silti niin paljon enemmän. Pakkohan sen on olla?

Lyhyesti - on spring breakin aika ja vähäpukeiset tytöt haluavat bilettämään sinne missä heidän kaltaisensa ovat. Käteistä uupuu, ryöstetään vesipyssyllä huoltoasema, lähdetään matkaan, vedetään kooma ja joudutaan virkavallan huostaan...

...josta paikallinen räppijumalan irvikuva lunastaa tytöt possensa jatkoksi, näyttäen heille millä todella on elämässä merkitystä: aseiden, huumeiden, rahan ja Scarfacen katselukertojen määrällä. Hetki hetkeltä peli käy vakavammaksi.


Tärkein saavutus elokuvalla on sen tulkittavuus, jota on lähdettävä purkamaan koko elokuvan olemassaolon motiivista. Pelkäksi parodiaksi se on aivan liian vangitseva ja puhutteleva, vaikka hip-hop -skene jonka tytöt kohtaavat on kaikista itsestäänselvimpien kliseiden summa, ja tytöt itsessään Britney-myytillä ratsastavia ex-mikkihiiri klubilaisia jotka päätyvät Pussy Riot -henkisiin myssyihin sonnustautuneiksi kostajiksi.

Korine on iskenyt elokuvaansa paljon kiehtovia pop-ilmiöitä sivuavia oivalluksia ja ehkä alitajuisiakin täkyjä. Rahassa kylpeminen lainaa Mario Bavan sarjakuvafilmatisointia Danger: Diabolik (1968), ja tuo pieni ele sai itsenikin katsomaan tuon italo-kulttiklassikon uudestaan. Spring Breakers mielessä Danger: Diabolikista tulikin mielenkiintoinen vastakappale katsottavaksi. Aikaansa sidottuja kumpikin, ajanmukaisine asuineen. Psykedeelisistä muotiluomuksista neon-naruihin.

Elokuvalla on omituinen ote vielä pitkään sen katsomisen jälkeen. Hahmojen ikoninen kuvaus tekee juuri näistä bikinibeibseistä täydellisen vertailukohdan tosimaailman suurien unelmien etsijöille.

Ymmärtääkseen elokuvaa lainkaan on tottakai tunnettava tämän vuosikymmenen MTV-kulttuuri. Tämä toimii myös toisinpäin, ymmärtääksesi mitä kyseinen kulttuuri 2010-luvulla on, katso tämä elokuva.


Kanava joka tarjosi aikoinaan paljon erilaisia musiikkiohjelmia, videotaidetta ja yksittäisille artisteille omistettuja viikonloppuja, muuttui silkaksi turhamaisuuden ylistyslauluksi.

Tämä elokuva tiivistää nykyaikaisen hedonismin ja itsekkyyden, puhumattakaan omien ideoiden puutteen räikeäksi turhamaisuuden ja kieroutuneen amerikkalaisen unelman kollaasiksi. Elokuvalla sen enempää kuin yhdelläkään sen hahmolla, ei ole ainuttakaan omaa ajatusta.

Mainittu anti-musiikkikanava on muuttunut suurelta osin seuraamiskelvottomaksi. Sen ohjelmatarjonta kelpaa lähinnä lietsomaan yhä enemmän vihaa ja inhoa amerikkalaisuutta kohtaan. Kanava tuottaa myös omia tv-elokuviaan.

Ironista onkin, että Spring Breakers on hyvin lähellä sellaista. Elokuvan sävyssä on kuitenkin se pienen pieni vivahde, joka ne erottaa toisistaan. Mutta mitä jos Harmone Korine olisi ohjannut tämän saman elokuvan salanimellä ja se olisi julkaistu MTV:n tuotantona? 3.5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti