Hugo (2011)

1930-luvun alussa, pariisilaisen elämänmenon koneistossa asuu pieni orpo Hugo poika, joka pitää rautatieaseman kellot ajassa. Sokkeloiden keskellä poika yrittää saada korjattua ihmisen kokoista vedettävää lelua, projektia joka jäi kesken Hugon isä-poika illoista isän kuoltua tulipalossa. Tarvittavia rattaita ja muita osia on kuitenkin  hankala löytää, ellei käy näpistämässä aseman lelukauppiaalta vartijoilta salassa. Lelu on saatava kuntoon, sillä valmiina se osaisi kirjoittaa ja se on ainut jäljelle jäänyt asia Hugon isästä.

Seuraava kappale saattaa sisältää spoilereita The Artistista.

Hugon näkemistä joutui odottelemaan harmillisen kauan ja välissä kerkesi nähdä palkintogaalat, sekä lukuisat blogi- ja lehtikirjoitukset. Toisaalta ihan mukavaa vaihtelua lukea etukäteen niin paljon jostain elokuvasta. Vastaanotto on ollut pääsääntöisesti hyvin positiivista, monet ovat yltyneet jopa vuolaisiin kehuihin. On myös poikkeuksia. Olen lukenut sellaisiakin näkemyksiä, että elokuva lässähtäisi Ben Kingsleyn esittämän lelukaupan myyjän todellisen henkilöllisyyden paljastuttua. Mielestäni se on verrattavissa niihin tulkintoihin, joiden mukaan koko The Artistin tyyli on rakennettu yksinomaan viimeisen kohtauksen keikausta varten. Elokuva on aika hataralla pohjalla jos se oikeasti seisoo yhden vitsin varassa ja katsojan perusteet sitä hatarammalla jos ei näe elokuvasta muuta kuin sen käänteet. Onneksi en edes kykene katsomaan elokuvia sillä tavalla. Sillä perusteellahan olisi turha edes katsoa elokuvia, jotka perustuvat ennalta tuttuun tarinaan. Kummassakin näistä elokuvista on aika paljon enemmän annettavaa kuin pelkkä kertomus.

Hugo tarjoaa eri asioita eri katsojille, riippuen näiden iästä, elokuvien tuntemuksesta jne. Itselleni tässä ei ollut mistään mysteerielokuvasta kyse, osalle se voi olla sitäkin. Vaikea sanoa, olisiko ollut hankala laskea yksi ja kaksi yhteen Papa Georgesin todellista minää arvuutellessa, sikäli kun Brian Selznickin puoliksi sarjakuva, puoliksi kirja The Invention of Hugo Cabret on tuttu entuudestaan. Varhaisten elokuvien ystäville arvausleikki ei varmasti tuota kauheasti päänvaivaa ja kyseinen salaisuus ei missään vaiheessa salaisuudelta ole tuntunutkaan. Mitä tulee siihen elokuvan laatuun Papa Georgesin tultua ulos kaappikellosta, koen sen nimenomaan paranevan huikeasti.

Martin Scorsese tunnetaan ensisijaisesti rikoselokuvistaan, klassinen kausi ulottuu Mean Streetsista (1973) Casinoon (1995). Toissijaisesti musiikkielokuvistaan, musiikkidokumenteistaan ja musiikin käytöstään elokuvissa, sekä kolmanneksi rakkaudestaan elokuviin. Scorsese on tehnyt dokumenttisarjan elokuvan historiasta, dokumenttielokuvan ohjaaja Elia Kazanista, elämänkerrallisen elokuvan pakko-oireisesta, elokuvaohjaaja-tuottaja Howard Hughesista. Scorsese nosti myös suuren vaikuttajansa, unohdetun Michael Powellin takaisin arvostettujen ohjaajien joukkoon. Ei mikään ihme, että Hugo Cabren sydämellinen tarina unohdetusta elokuvan taiasta ja historiasta teki vaikutuksen ohjaajaan, joka osti oikeudet siihen miltei heti kirjan ilmestyttyä.

Scorseselle Hugo on uusi aluevaltaus ennenkaikkea 3D-efektin ja genrensä suhteen. Kyseessä on kokoperheen elokuva, vaikkei kaikkia perheen pienimpiä kaikki elokuvassa välttämättä kiinnostaakaan. Sitä kannattaa silti ehdottomasti kokeilla, sillä voin kuvitella itseni näkemässä elokuvan pienenä ja inspiroituvan valtavasti. Sen lisäksi että elokuva on lapsille sallittu, se on myös erittäin suuren budjetin järkäle ja visuaalisesti kaukana kirjan lyijykynin raapustetuista kuvista. Kirja tekee totta puhuen monella tapaa jopa vaikuttavammin kunniaa elokuvalle taiteena, mutta se ei heikennä Scorsesen luomuksen ansioita.

Elokuva tarjoaa taianomaisen matkan elokuvien synnyn historiaan ja kierroksen mykkäelokuvien maailmassa. Vanhat filmiklipit ja julisteet on hauska bongata varhaista elokuvaa tuntevana. Perusteita paljoa syvemmälle ei mennä kun kaikki on itsellenikin tuttuja. On myös hauskaa, että elokuvassa näytetään aiemmassa vaiheessa Harold Lloydin klassikkohetki Safety Lastista ja myöhemmin viitataan tähän itse elokuvassa (julisteessa oleva kohtaus Hugosta roikkumassa kellon viisarista). Elokuvat, sarjat ja piirretyt sisältävät tämän tästä vastaavia viitteitä ja kumarruksia elokuviahistoriaan. Aivan kuin marty opastaisi tässä lapsia ja nuoria noteeraamaan tällaiset viitteet, sen lisäksi että tahkoo elokuvahistoriaa katsojan päähän.

Piirroksia Selznickin kirjasta.

The Artist vai Hugo? The Artist on ranskalainen kunnianosoitus vanhalle amerikkalaiselle elokuvalle, Hugo kunnianosoitus vanhalle ranskalaiselle elokuvalla. Täysin päinvastainen tyyli toteuttaa. Oscar meni The Artistille, onhan aina kotiinpäin ottaa kunniaa kuin antaa. Olen sitä mieltä, että The Artist vie monella tapaa voiton, mutta on Hugollakin paljon mitä tarjota. Jo pelkät flashbackit ovat aarteita ja vaikka olisin kelpuuttanut elokuvan mieluummin pienemmällä budjetilla, myönnetään että muutamat kamera-ajot ja tehosteet ovat mahtavia. Nyt on nähty Scorsese tekemässä lastenelokuvaa. Äkkiseltään ei tunnu ohjaajan alueelta, mutta kyllä se innokas sisäinen pikkupoika ja elokuvahullu puskee läpi genrerajojen.