Nestalgia #5: King's Quest V (1991)

Hyllyni ja laitteeni sisältävät valehtelematta satoja pelejä, jotka odottavat pelaamista, hyvin erilaisia, hyvin erilaisilta aikakausilta ja lukuisille eri alustoille. Olen erityisen iloinen saadessani uusimman hankintani alta pois vielä samana päivänä kun sen pariin ryhdyin. Kaikkien aikojen suosikkisaagaani, King's Questia kokeiltiin 1990-luvun alussa siirtää Nintendon muottiin, mutta vain kertaluontoisesti viidennen osan merkeissä. PC versio otti jättiharppauksen grafiikan laadussa ja käyttiksessä, jokainen ruutu oli laadukasta piirrosjälkeä ja eteneminen tapahtui point 'n click menetelmällä. Pystyykö nessiversio lainkaan tarjoamaan samaa pelinautintoa? 

King's Questin tarina alkoi 1984 ja se onkin merkittävä etappi seikkailupelien historiassa. Ei niinkään poikkeuksellisten tarinoiden, vaan tarinan kerronnan vuoksi. Kaikessa lyhykäisyydessään tapahtumat ovat tähän asti seuraavanlaisia: nuoren pojanklopin oli pelastettava Daventryn ihmemaa, etsimällä tarunhohtoisia aarteita, jonka seurauksena tämä kruunattiin kuninkaaksi. Kuninkaana tämä lähti pelastamaan kaukaisella saarella torniin teljettyä emäntää, niinsanotusti oma lehmä ojassa, eli aikeena ottaa tästä morsian itselleen. Lapsia pari pyöräyttikin ja hyvä niin, sillä ilman tytärtään kuningas ei olisi selviytyny tähän viidenteen osaan asti. Viides, eli kyseessä oleva seikkailu lähtee liikkeelle, kun kuningas huomaa päiväkävelyllään linnansa ja perheensä kadonneen kuin taikaiskusta. Tapahtumien takana on vanha kauna joka ulottuu pelisarjan kolmanteen ja mielestäni ehdottomasti parhaaseen osaan. Kuningas lähtee siis vanhoilla päivillään jälleen kerran palauttamaan järjestystä Daventryyn, jonkun random Cedric-apupöllön kanssa, joka ei auta hankaluuksissa, mutta pitää pelastaa sen joutuessa itse satimeen.

Arvausleikki: kummat kuvat on nintendoversiosta...

Olin melko skeptinen version suhteen, sillä pelkäsin käyttiksen olevan mahdoton ilman hiirtä, grafiikan olevan niin hirveää ettei siitä saisi selvää, puhumattakaan musiikista. Kaikista suurin pelko liittyi kuitenkin pelin tallentamiseen, Sierraa harrastaneet tietävät kuinka suuri merkitys sillä on kaiken suhteen. Peli nirhaa armotta aina tilaisuuden tullen ja tulematta. Eteneminen vaatii usein paluuta aikaisempaan asetelmaan jos jotain jäi tekemättä. PC versiossa tallennat pelin parilla hiiren napautuksella ja lataat sen sitäkin nopeammin. Siitä ei arvatenkaan ole kyse tässä versiossa. Tallentaaksesi pääset kirjoittamaan ylös viisitoistamerkkisen koodin ja lataaksesi kirjoittamaan sen mitä dynaamisimmalla tavalla, nessiohjaimen navigointinäppäimillä, kursoria ohjaten, ruudulla näkyvän näppiksen päällä. Olisi voinut edes kehittää jonkun pikalatauksen tässä tapauksessa! Kohtauksissa, joissa vaaditaan pikaista toimimista, joka on mahdottomuus tönkön ohjauksen takia, on kohtalaisen rasittavaa naputella samaa koodia moneen otteeseen peräjälkeen. Kirjoitin tallennuskoodin ylös pelin aikana lähemmäs kolmekymmentä kertaa.

Olin varma etten tule pelaamaan peliä tällä kertaa ilman ohjeita, olenhan läpäissyt tunnollisesti nämä kaikki jo aikoinaan aivan omin avuin. Alkujärkytyksen jälkeen huomasin pelin vetäneen mukaansa ja ratkaisujen olevan riittävän hyvässä muistissa (yli kymmenen vuoden takaa!) Erityisen hyvin muistan muutamat harmia aiheuttaneet kohdat, kuten kristallipalan nappaaminen mukaan tietyssä kohdassa, odottaminen eräässä kohdassa jossa se tuntuu täysin järjenvastaiselta, sekä eräisen juustopalan käyttötarkoituksen. Loppujen lopuksi ainoa oikeasti rasittava kohta pelissä oli loppusuoralla läpäistävä sokkelo, vaikkei siinä henkensä edestä tarvinnutkaan pelätä.

Jos tätä tai Sierran seikkailupeliä yleensäkään pelaa ensikertaa nintsikalla, voi olla aika varmaa, ettei käy kova suksee. Tuskin olisin keltanokkana jaksanut äyskäröidä kaikkien hankaluuksien läpi hitaalla tallennusmenetelmällä, mutta ennestään tuttuna versio tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon. Grafiikat kieltämättä järkyttävät aluksi. Maalauksen kauniit maisemat ovat taantuneet todella tökeröiksi, mutta arvostusta sille, joka on ottanut käännöstyön haasteen vastaan. Musiikkikaan ei jostain syystä kuulosta lainkaan sympaattiselta tai nostalgiselta, vain hirveältä.

Oikeastaan suurin osa siitä, mikä teki PC version niin vaikuttavaksi, puuttuu tyystin. Monet välianimaatioista ja lähikuvista on suosiolla skipattu, vaikka tarinasta onkin yllättävän vähän oikaistu. Tässä tulee esille se King's Quest V:n alkuperäinen onttous. Se ei ikinä ollut tarinallisesti niin hyvä kuin pari edellistä osaa, sen puzzlet eivät olleet ihan samaa tasoa, epäloogisuuksia ja turhia dead endejä oli enemmän, hahmotkin olivat siinä rajoilla. Erittäin nautinnollista seikkailupelaamista siis kunhan grafiikat ovat kunnossa. Tällä kertaa oli painettava nostalgian ja grafiikkaan kohdistuvan epäuskon voimin. Silti yllättävän antoisa rypistys, onnistumisen riemu ja vaaran tunne ovat astetta korkeammalla tallennuskynnyksen vuoksi.

Jos hermot kestää, niin reissua voi suositella antoisana kuriositeettina. Peli on tosin julkaistu vain jenkkikoneille, joten harvinainen peli vaatii myös modatun kasibittisen.