Kristoffer Rygg, tuttavallisesti Garm kertoi haastattelussa silloin joskus musiikillisen metamorfoosin lähtiessä käsistä vuonna 1997, ettei Arcturusta nähtäisi keikkalavoilla, sillä bändi vaatisi teatterin puitteet showlleen. Juuri silloin julkaistu La Masquerade Infernale oli suuruudenhullu teatterispektaakkeli niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisesti. Konsertin voisi kuvitella samanlaisiin raameihin kuin Pink Floydin The Wallin ja etenkin The Trialin kaltaisen avant-garde osuuden kyseisestä rockoopperasta.
Keikkailua ei koskaan tapahtunut Garmin kanssa ja kolmannen yhteisen Arcturus-albumin jälkeen hän halusi keskittyä Ulveriin. Toisen levyn infernaalisissa naamiaisissa vieraillut ICS Vortex otettiin bändiin solistiksi ja yhtye alkoi esiintymään myös livenä. Tuloksena tuosta parin vuoden rupeamasta oli toistaiseksi viimeisin ja heikoin albumi Sideshow Symphonies ja Shipwrecked in Oslo, live-dvd. Yhtye ilmoitti 2007 lopettavansa kokonaan kiireiden vuoksi.
Kuten norjalaisilla näissä kuvioissa yleensä, bändejä ja projekteja kullakin riittää ja Vortex luuli Dimmu Borgirin pitävän hänet parhaiten leivässä, kunnes monoa yllättäen napsahti. Yhtäkkiä aikaa tuntui riittävän kummasti ja Vortex uhosi herättelevänsä henkiin ainakin pari kolme nukkuvaa projektia. Paluu alkoi kuulostaa jo liian hyvältä kun sekä Hellhammer, että Garm puhuivat keikkojen suorittamisesta alkuperäisellä vokalistilla tai yhteisvoimin. Puheet jäivät puheiksi ja paluu sovittiin ilman unelmakokoonpanoa. Superbändin statusta se ei silti muuta, eikä edes Ulverin läsnöoloa, kaikki Vortexia lukuunottamatta ovat nimittäin antaneet panoksensa myös Ulverin musiikkiin.
Arcturus kokosi siis rivinsä ja tuli esiintymään ensimmäistä kertaa Suomeen. Nosturin täpötäysi sali otti bändin avosylin vastaan, tiedossa ei ollut teatraalinen spektaakkeli, Oslon keikalla nähty sirkusakti loisti poissaolollaan. Oli vain rivistö taitavia muusikkoja esittämässä hyvää musiikkia. Tässä yhteydessä muuta ei jäänyt edes kaipaamaan. Mitä yhtyeellä oli tarjota illan 90 minuuttisellaan, oli itseasiassa aivan naurettavan täydellistä soitantaa ja laulantaa. Vortex lauloi häikäisevän puhtaasti itselleen ominaiset lauluosuudet, mutta myös ensimmäisen levyn epäpuhtaat kohdat. Pääpaino materiaalilla oli toki uudemmassa.
Esityksen show-puoli oli jotakuinkin siinä, että hahmoilta löytyi parit hitsarilasit ja Hellhammerilta maski naamalta. Taustascreenilla pyörinyt maskihiippari jäi hyvin vähälle huomiolle, sillä yhtye nautti silminnähden esiintymisestä ja sitä oli ilo katsella. Vaikka Vortexin venkoilu ja ilveily ei kaikkia miellytä, keikka sai ehdottoman hyvälle tuulelle. Laulajankin suosikeiksi mainitsemat Alone ja Chaos Path olivat vain kokonaisvaltaisia elämyksiä siinä missä muukin tarjonta, jopa uusimman levyn materiaali kuulosti hyvältä.
Lopussa esitetyt Aspera Hiems Symphonian kappaleet saivatkin jo janoamaan keikallisen vanhaa tavaraa päälle. Olisihan se liikaa laulajalta, jolle lauluosuudet ovat etäisempiä, mutta pääsihän mies jo yllättämään parilla kappaleella sitäkin osastoa. Keikka oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Tervetuloa takaisin Arcturus. Toivottavasti Vortex ei satuillut kun sanoi, että Tuskassa uusiksi. Se tekisi sitten siitäkin tapahtumasta osallistumisen arvoisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti