Parhaat Simpsonit, osa 1

50. Last Exit to Springfield
Kausi 4, Jakso 17

Järjestystä laatiessa on yritetty ottaa monia asioita huomioon, hieman kattavuuttakin, mutta yhtään jaksoa ei ole millään muotoa otettu mukaan väkisin. Ei edes monesti parhaaksi äänestettyä (jonka kuitenkin hoidan nyt äkkiä alta pois.) Järjestys on tottakai kaikkiaan melko viitteellinen.

Ei ole ihan yhtä vaikeaa vertailla keskenään varhaisia Simpsoneita uudempiin, kuin esimerkiksi elokuvia, mutta on siinäkin haasteensa. Simpsonit vaikuttavat monella tasolla, ja vaikka kaikkiaan valtaosa perustuu älykkääseen huumoriin ja satiiriin, osa jaksoista on oikeasti ajatuksia herättäviä, koskettavia ja hellyyttäviäkin.

Last Exit to Springfieldista muodostui virallisesti sarjan paras jakso kymmenisen vuotta sitten. Siitä vastasi peräjälkeen Entertainment Weeklyn listaus, fanien äänestys, ja Simpsons-tietokirjailija Chris Turner.

Kyseessä on jakso sarjan kultakaudelta, ja mielestäni se on lähinnä yhtä hyvä kuin sarja tuolloin keskimäärin. Ilmeisesti sarjan sisältämästä paljosta hyvästä tämä on kuitenkin onnistunut kiteyttämään kaiken olennaisen amerikkalaiselle medialle ja faneille kaikista parhaiten. Satunnaisempi katsoja ei varmasti jaksoa parhaaksi valitsisi.

Vaikuttimena on jo historiallinen vaikutus sarjaan. Ensimmäisten kausien ajan sarja kuvasi jokseenkiin realistisesti satirisoiden amerikkalaista elämää. Tämä jakso muovasi sarjaa tulevaan suuntaansa, lisääntyvällä surrealismillaan ja kulttuuriviittausten sijoittelulla järkevästi kantaa ottavaan kokonaisuuteen.

Jakso on otettu oppimateriaaliksi Kalifornian yliopistossa, jossa siihen tutustutaan peilinä amerikkalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin, satiirin ymmärtämiseen ja viitteiden vastaanottamiseen.

Kriteerinä ykkössijalle on siis ainakin osittain ollut ennemmänkin jakson kompakti muoto edustaa koko sarjaa, sen paikka sarjan historiassa ja mahdollisesti sen alitajuinen vaikutus vielä vuosien päästä. Hyvä ja muistettava se onkin, paras ei missään nimessä.

Homer tyhmentyi vuosien ja iskujen myötä kausi kaudelta. Tähän asti hahmo oli ollut vielä jossain määrin tolkuissaan, mutta hahmon ylitsevuotavaa typeryyttä korostava absurdien tapahtumien yllätyksellisyys oli tästedes parhaat naurut kirvoittava elementti monia vuosia. Myöhemmin siitä ikävä kyllä kasvoi pahimmillaan itsetarkoituksellinen, helppo ja epähauska täyteaine kun ei parempaan pystytty.

Tässä jaksossa on yksi parhaista esimerkeistä: Bart vaihtaa herkullisen ovikiilan Homerin viineriin. Kohtaus joka ei ole paperilla minkään arvoinen, muuttuu taitavan animaation ja ääninäyttelyn vuoksi yhdeksi jakson huippuhetkistä. Se edustaa sarjan selittämättömällä tavalla toimivaa, järjettömän komiikan osa-aluetta, vastapainona sen poikkeuksellisen hyvin kirjoitetulle huumorille.

Kaiken muun lisäksi Simpsonit on vastuussa monista epämääräisistä korvamadoista. Stonecutters Song ja See my Vest ovat itselleni yleisimpien joukossa, mutta myös lukuisat lausahdukset soivat päässä aika ajoin. Eikä pelkästään vakioituneet hokemat, vaan syvempääkin syvemmälle porautunut Dental Plan! Lisa needs braces. Dental Plan! Lisa needs braces. Ja sehän löytyy juuri tästä jaksosta.

Lisa tarvitsee siis kalliit hammasraudat ja Homerin töissä ehdotetaan hammashoitosopimuksesta luopumista kaljakoria vastaan. Alkaa kädenvääntö hammashoidon puolesta, jonka aikana Homerissa nähdään niin idioottia kuin sankariakin.

Saadakseen kaiken irti ja käsitelläkseen sarjan aiheita, tulee tietää ja ymmärtää Amerikan Yhdysvaltoja edes välttävästi. Toisaalta, pitkäaikaisesti nautittuna sarja on mitä parhaimpia oppaita tuohon kulttuuriin jos sitä osaa lukea. Ei aihetta mitenkään erityisen radikaalisti käsitellä, loppujen lopuksi painava sana jää päähän parhaiten hokeman varassa, mutta silläpä vasta tehokkuus taataankin.

Visuaalisesti loisteliain kohtaus nähdään Lisan saatua ilokaasua. The Beatles elokuvaa Yellow Submarine mukaileva hallusinaatiojakso on sisällytetty jakson lomaan nimenomaan näyttäväksi välijaksoksi. Tarinan kannalta se on tarpeeton, mutta asiayhteyteensä nähden hauska oivallus ensiluokkaisella toteutuksella.

+ Deep Deep Trouble (1990)

Simpsoneita tuotteistettiin järkyttävällä volyymillä alusta lähtien. Suomessa ei nähty Butterfingerin ja kasibittisen Nintendon mainoksia, mutta ne voi tsekata nykyään dvd-bokseista tai Youtubesta. Erinäisiä mainoksia on tehty näihin päiviin asti ja Butterfinger mainoskampanja itseasiassa potkaistaan uudestaan käyntiin tänä vuonna. Mainokset eivät ole itsessään kaksisia, lähinnä ihan kivoja.

Michael Jackson oli Simpsoneiden suuri fani. Hän vieraili toki sarjassakin, mutta teki myös klassikkokappaleen Do the Bartman, joka on se tunnetuin Simpsonit-musavideo. Aivan ehdottomasti parempana pidän silti DJ Jazzy Jeffin käsialaa olevasta Deep Deep Troublesta, joka parodioi silloin valkenemaankin päin olevaa ysärinalun rap-musiikkia, kerrottuna gangstaräppärien tapaan dramaattisia käänteitä vilisevänä tarinana kovasta jokapäiväisestä elämästä.