Cinema Aesthetics: Matte Painting

Sisältää spoilereita elokuvista ja niiden tekemisestä.

Alfred Hitchcockin Linnut päättyy kohtaukseen, jossa selviytyjät hiipivät pakoautoon lintujen valloittamalta mökkitilukselta. Kohtaus on jännityksen mestarin tehokkaimpia. Eikä syynä ole pelkästään loputon lintuparvi ja tieto siitä mitä nokkijat ovat aiemmin saaneet aikaiseksi.

Jännite rakennetaan hiljaisella tahdilla ja piinaavalla arvaamattomuudella, mutta mikä todella tekee kohtaksesta ikimuistoisen, on lavaste. Kuva on illuusio, vain tie ja auto ovat olemassa. Taivas on naurettavuuksiin asti dramaattinen ja koko sommitelma nätti kuin unelma. Konkreettisten lavateiden sijaan  näkymä on todellisuudessa vain yksi valtava maalaus.

Elokuvataiteen sisällä esiintyy lukemattomia uusia ja erilaisia taiteenlajeja, ja näiden taiteiden, kuten esimerkiksi efektien, sisällä on vielä lisää taiteita, joista yksi on tämä sukupuuttoon kuoleva matte painting. Elokuvien taustalla häämöttävät maisemat tai kartanon sisustukset olivat ennen jättimäisiä lasimaalauksia, nykyään korvattavissa tietokoneilla.

Maija Poppasessa oli kysyntää maalauksille jo kaupungin yllä lentämisen vuoksi, mutta perinteisellä tavalla lavastettavat ja paikanpäällä kuvattavatkin kohtaukset on elokuvassa maalattu, joka luo yhtenäistä taianomaisuutta koko kuvaan. Elokuvan pankki on maalattu, jopa ylläoleva katunäkymä on maalattu, ainoastaan katu ja mies ovat aitoja.

Ihmemaa Ozin maalaukset ovat kaikista ilmeisin esimerkki maisemamaalauksesta elokuvassa. Jos nelikko hyppelehtisi vielä parikin askelta ylläolevan kuvan keltaista tiilitietä kohti smaragdilinnaa, kolahtaisi naama tauluun. Efekti efektissä, linnan säihkyntä on luotu pistelemällä reikiä maalaukseen ja antamalla valoa kuvan takaa.

Matte paintingin käyttö voi jäädä joskus huomaamatta kokonaan, tai sitten se liiankin ilmeistä. Räiskyväkin taustamaalaus voi olla erittäin näyttävä tai sympaattinen. Punaisten kenkien balettikohtauksessa käytetyt kuvat ovat esimerkki oikeutetusta maaluksen selkeydestä. Näyttämötaide käyttää lavasteita jotka eivät yritä jäljentää todellisuutta, vaan luovat selkeästi erotettavan, poikkitaiteellisen illuusion tapahtumapaikasta.

Star Trek on esimerkki maalausten käytöstä sympaattisimmillaan. Tämä kitsch-unelma on samaa tasoa koko alkuperäisen sarjan kanssa. Ilahduttavan epäuskottavaa ja kaikin puolin rakastettavaa. Tieteiselokuvan historia on ymmärrettävästi täynnä maalauksia, jotka jakautuvat lähinnä 1950-60 -luvun huvittaviin b-elokuviin ja 1970-80 -luvun näyttäviin mestariteoksiin.  

Maalaukset ovat olleet kohtausten taustoittamisen lisäksi olennainen osa kohtausten välissä näytettäviä miljöökuvauksia, joista legendaarisimmat jäävät kerralla katsojien mieliin, etenkin Blade Runnerin ja alkuperäisen (ei "parannellun") Star Wars -trilogian kaltaisissa elokuvissa. Jälkikäteen em. trilogiaan lisätyt kaupunkimaisemat eivät kyenneet samaan.

Ylin kuva Star Trekista, alemmat Spaceballsista. Mielikuvituksellisia rakennelmiahan ei ole välttämättä pakko näyttää lainkaan, mutta sillä on tapana ahdistaa ja tukahduttaa katsomista jollain tiedostamattomalla tavalla. Kun näet minkälaisessa kompleksissa liikutaan, olo on vapautuneempi. Kuvittele katsovasi Star Trekia näkemättä koskaan kuvaa avaruudessa ajelehtivasta Enterprisesta.

Yksi tieteiselokuvien legendaarisimpia kohtauksia löytyy Planet of the Apesista. Aito rantaviiva, jonka lähihorisonttiin on iskeytynyt Vapaudenpatsas. Ne harvat jotka ovat toteutuksen pohtimiselle hetkeäkään uhranneet, eivät välttämättä ole arvanneet sen olevan todellisuudessa maalaus.

Roman Polanskin kauhukomedia Vampyyrintappajat on ennenkaikkea loisteliaan visuaalinen pieni elokuva. Sinertävä talvimaisema täysikuun loisteessa on vaikuttavaa katseltavaa, eikä elokuvan esteettiset ansiot siihen jää. Elokuva on jäänyt kulttisuosikiksi, eikä ole saanut juurikaan vakavaa tunnustusta. Myös Red Sonjan hulppeat maalaukset voivat tuntua helmiltä sioille, mutta koko elokuva on jo niiden ansiosta ihailemisen arvoinen.

Elokuvissa on nähnyt mitä ihmeellisimpiä paikkoja pienestä pitäen. Silti vain harvojen kohdalla miettii josko paikka olisi aito vai lavastettu. Suuret labyrintit ovat aina olleet täky, johon on tarttunut. Nykyelokuvista voi sanoa lähes varmuudella kaiken olevan tehty tietokoneilla, mutta Labyrintin labyrintti on vielä maalaus, niiltä osin joilla näyttelijät eivät liiku.

Perinteinen matte painting on kuollut oikeastaan kokonaan. Digitaalisena sitä käytetään edelleen, malliesimerkkeinä Lord of the Ringsin ja Star Warsin kaltaiset maisemaeepokset ja Disney-fantasia. Esimerkiksi Liisa ihmemaassa ja Mahtava Oz on uitettu digitaalisessa matte paintingissa, ikävä kyllä se näyttää aina elottomammalta ja kylmemmältä kuin maali.