Ammattivalokuvaajana toiminut ohjaaja kokeili onneaan ensimmäistä kertaa kaksi vuotta aikaisemmin, kuullessa yksikelaisten uutiskatsausten tuottavan tekijöilleen kymmeniä tuhansia taaloja kelalta. Kubrick laski kustannukset yhteen ja päätti tehdä omansa, tähtenään aiemmin valokuvaamansa nyrkkeilijä Walter Cartier. Pätkästä sai suurinpiirtein omansa takaisin, mutta näyttö riitti uuden dokumentin rahoitukseen, joka kertoi niinkin vauhdikkaasta aiheesta, kuin pienkoneella lentävästä pastorista. Tämän jälkeen hän laski budjetin pitkälle elokuvalle, jonka kirjoitti silloinen koulukaveri, myöhemmin Pulitzer-palkittu Howard Sackler.
Pieni sotilaspartio löytää itsensä vihollisen maaperältä. Hahmoista nousee esiin kylmäpäinen runosielu ja psyykeltään herkkä ja arvaamaton pikku koomikko. Taistelua ei käydä olemassa olevien maiden kesken. Ideana on, että ne ovat mitä tahansa maita. Elokuva yrittää parhaansa mukaan olla runollinen ja älykäs, sen toimimatta ihan uskottavimmalla tavalla kaiken aikaa.
Kubrick oli nähnyt amerikkalaisen nykyelokuvan tason ja ajatellut pystyvänsä ainakin parempaan kuin se.
Mitään alan koulutusta ei taustalta löytynyt ja kyseessä oli ensimmäinen fiktiivinen elokuva. Kouluna valokuvaustausta ja käytännössä kaikki ensi-illat teatterissa ja eurooppalaiset klassikot modernin taiteen museossa. Tahtoa ja teknisyyden luontaista lahjaa löytyi kokemuksenkin edestä.
Kokemattomuus näyttelijöiden ohjaamiseen näkyy yllättävän vähän. Missään vaiheessa ei varsinaisesti nähdä huonoa näyttelemistä, mitä vielä nykyäänkin näkee elokuvissa aivan liian usein. Jos pitää ohjaajan myöhemmän uran päähenkilöitä epäuskottavina, epäjohdonmukaisina ylinäyttelijöinä, voi pitää myös tämän elokuvan paineen alle puristuvan hahmon pelon ja himon sekaista käytöstä sellaisena. Muukalaisnaista yksin vartiomaan jätetty sotilas on Kubrick-elokuvan ensimmäinen inhimillisyytensä tähden tuhoutuva hahmo.
Punaisena lankana on ajatus sodasta kahden aina kuitenkin lopulta samanlaisen ihmisen välillä, ja siitä kuinka kylmäverinen ihminen voi olla pakon edessä. Tämä toistuu Kubrickin myöhemmissäkin sotakuvauksissa.
Elokuvaa kuljetetaan päähenkilön syvälliseksi tarkoitettujen ajatusten kautta, jotka pyrkivät kuvastamaan sodan ja ihmiselon kummallisuutta.
Elokuva jakautuu oikeastaan kolmeen kohtaukseen, kolmeen vihollisen kohtaamiseen, joilla sodanvastainen julistus kerrotaan, eikä edes liian ilmeisesti. Otokset ovat onnistuneita. Mustavalkokuvan syvyyttä ja varjoja Kubrick osasi ymmärrettävästi käsitellä, eikä kuvallisissa ansiossa ole täten mitään häpeiltävää.
Kubrick sanoi myöhemmin urallaan haluavansa antaa katsojien itse löytää ratkaisunsa elokuviin ja sen esiin nostamiin teemoihin. Tällä kaavalla toimii vahvasti etenkin uran jälkimäinen puolisko. Samasta syystä elokuvat lienevät niin nuivasti vastaanotettu ja jätetty löydettäväksi vasta vuosien päästä. Luultavasti Fear and Desiressa Kubrickia häiritsi päähenkilön ajatusnarratiivi, joka hetkittäin miltei syöttää katsojalle kuinka tarinaa pitäisi tulkita ja lukea.
Elokuva on mainettaan parempi, enkä voi pitää sitä vain Kubrick-fanien kuriositeettina. Hieman varovainen suositellessa pitää olla, mutta jo vanhojen sota- ja seikkailuelokuvien suurkuluttajille tämä on ehdoton. Sotaa kokemattomana on turha puhua realistisuudesta, mutta Fear and Desire on uskottavampi ja ikimuistoisempi kuin moni klassikkona pidetty sotaelokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti