1980-luku elokuvissa!

This is Spinal Tap (1984) lie paras musiikkielokuva ja ehkäpä paras komedia mitä on ikinä tehty.


Lapsuuteni suosikkihahmoja, Ghost Bustersin (1984) Vaahtokarkkimies.

Seitkytluvun synkistä ja ahdistavista kuvista siirryttiin 1980-luvun kuluessa hyvinkin kevyihin leffoihin. Indiana Jones, Paluu tulevaisuuteen, Gremlins ja Ghostbusters -tyyppiset elokuvat vetivät porukkaa teattereihin ja edellämainittujenkin menestyselokuvien lisäksi jatko-osa helvetti alkoi muodostua vieläkin pahemmaksi kauhuelokuvien Painajainen Elm Streetillä, Perjantai 13., Halloween jne. ja toimintaelokuvien Rambo, Rocky, Die Hard jne. myötä.

1980-luvulla tehtiin myös paljon legendaarisia komedioita kuten Leslie Nielsen-leffat Hei, me lennetään ja Alaston ase, teinileffat Sixteen Candles ja Breakfast Club sekä komedioista paras, This is Spinal Tap. Mutta mielestäni vuosikymmenen parhaat genre-elokuvat ovat kuitenkin muutamien kauhuhelmien lisäksi fantasiaa ja animaatiota. Tästä syystä teinkin tämänkertaisista top10 listoista triptyykin joka koostuu kymmenestä ja yhdestä vakavasta-, kymmenestä ja yhdestä fantasia- ja kymmenestä ja yhdestä animaatioelokuvasta.

Sitä ennen voisi mainita vielä 1980-luvun kauhuelokuvatyylien parhaimmiston edustajia. Cannibal Holocaust (1980) on varmasti legendaarisin kannibaalielokuva ja tunnetaan siitä, että se on ollut iät ajat kielletty ympäri maailmaa. Sensuurilakien muutosten takia se on menettänyt hieman statustaan kiellettynä herkkuna, mutta haitanneeko tuo. Itse maksoin vhs:stä aikoinaan (jossa luki, ettei videota saa myydä irlannin ulkopuolella) 160 markan luokkaa. Läheinen hengenheimolainen ja tyly kopio Cannibal Ferox (1981) viljelee kuvotusta samaan malliin, muttei elokuvana paljoa pintaa syvemmälle mene. Muuta kuin ihmisruumiin pintaa siis. Juonellisesti Cannibal Holocaust on oikeastaan aika toimiva ja Blair Witch Project (1999) on lainannut ideansa täysin tältä kyseiseltä elokuvalta.

Kannibaalielokuvien sergeant pepper - Cannibal Holocaust (1980)





Ohjaaja Ruggero Deodato joutui ongelmiin julkaistuaan Cannibal Holocaustin, koska väitettiin että hän oli tapattanut oikeasti näyttelijöitään. Tästä käytiin oikeudenkäyntejä ja kaikki näyttelijät oli kerättävä kokoon näyttääkseen että ovat elossa. Yhtä onnekkaita eivät olleet elokuvassa tapetut eläimet, josta elokuvan tekijät joutuivat maksumiehiksi.

Elokuvassa on Riz Ortolanin soundtrack joka leppoisine teemoineen saa hymyn naamalle teurastuksen keskelläkin. Quentin Tarantion käytti Kill Billeissä Ortolanin musiikkia. Mitäpä hän toisaalta ei olisi käyttänyt..


Kauhukomedioiden monaliisa - Evil Dead 2: Dead by Dawn (1987)



Sam Raimin loppujenlopuksi aika hepponen Evil Dead (1981) sai jatkoa huomattavasti paremmalla Evil Dead 2: Dead by Dawnilla, joka on ehkä edelleen paras kauhukomedia jota on tehty. Bruce Campbell vetää ilmiömäisen roolin ja kuolemattomia sutkauksia läpi leffan. Duke Nukem 3d-pelin lainit on otettu suoraan Brucen suusta.

Ainut Evil Dead 2:n haastaja sarjassaan on vain sen jatko-osa Pimeyden Armeija (Army of Darkness, 1993), jossa Brucen hahmo Ash hulahtaa menneisyyteen taistelemaan kuolleiden armeijaa vastaan boomstickinsa ja moottorisahansa kanssa. Leffalle on kuvattu useita erilaisia loppuratkaisuja. Jatko olisi erittäin tervetullutta!


Splatterelokuvien Morris Mini - Bad Taste (1987)




Bad Taste on myös komediallinen, mutta splatterit tuppaavat sitä yleensä ollakin. Peter Jacksonin Splatterkauden Bad Taste, Meet the Feebles ja Braindead ovat juurikin riittävä annos tätä osastoa ja viimeisenä mainittu veti homman siihen pisteeseen, ettei ole tarvis enää nähdä enempää.

Bad Tastessa syödään aivoja ja oksennusta, hakataan vajaaälyinen avaruudesta saapunut kirvessankari kallionkielekkeelle naulalla ja muuta mukavaa. Toisaalta se on vasta alkusoittoa Braindeadille. Ehdottomia ällöklassikoita kaikki tyyni. Peter Jackson itse esittää kaikista sairainta hahmoa ja Morris Minillä ajateen jokaisessa näistä kolmesta elokuvasta.


Stephen Kingin.. Uinu, Uinu lemmikkini (Pet Sematary, 1989)


Lapsi pahana on usein toimiva kauhuelementti.



Stephen King on tehnyt useassa kirjansa filmatisoinnissa hitchcockit eli cameon.

Stephen King on maailman tunnetuin ja luetuin kauhukirjailija, mutta lukemattomat elokuvaversiot eivät kaikki aivan toimi. Kingin kirjojen filmatisoinneista kaksi on ylitse muiden, Stanley Kubrickin Hohto (The Shining, 1980) ja Rob Reinerin Piina (Misery, 1990). Näiden lisäksi onnistuneiden joukkoon voi lukea Rob Reinerin Stand by Men ja Brian DePalman Carrien. Mainiona viihteenä toimii myös Langolieerit ja The Stand - Tukikohta.

Varsinaisista kauhuelokuvista Uinu, uinu lemmikini on kumminkin ehdottomasti paras. Hohdonkin lukisin ennemmin psykologiseksi jännitykseksi ja sitä paitsi elokuva on aivan täyttä Kubrickia, eikä Kingiä. Piina taas on aika tyylipuhdas trilleri. Uinu, uinu lemmikkini on yksi ainoista elokuvista ikinä mikä on pelottanut itseäni. Näin sen tosin ensikertaa noin seitsemänvuotiaana.


Clive Barkerin oodi kivulle - Hellraiser (1987)





Kuvat puhukoon puolestaan, kenobiitit tykkää kivusta. Jos löydät mystisen laatikon hämäristä olosuhteista, mieti pari kertaa ennen kun alat tutkimaan sitä. Clive Barker ohjasi elokuvan omasta novellistaan, mutta paras elokuvasovitus hänen tekstiensä pohjalta on kuitenkin Candyman (1992). Hellraiser näistä kahdesta on kumminkin legendaarisempi.


Näillä mennään. Tämä toimi siis alustuksena 1980-luvun elokuvalistoille ja pienimuotoisena spessukauhuleffojen esillenostona. Seuraavaksi siis kasarileffojen "vakavat", fantasiat ja animaatiot 10+1 periaatteella.