Liisa Ihmemaassa on tuttuakin tutumpi tarina. Olen lukenut sen useina eri suomennoksina ja alkuperäiskielelläkin joskus, kuuntelin pienenä kuunnelmana sekä näin nyt seitsemännen elokuvaversion. Tarina ja sen outoudet kestää aikaa ja sen luulisi olevan kuin luotu Tim Burtonille. Mutta mitä. Leffassa on ehkä pari hyvää asiaa ja loput onkin huonoja.
Huonoa filmatisoinnissa on juoni joka ei seuraa alkuperäisiä kirjoja, vaan siihen on keksitty ärsyttävä uusio kuvio, jossa Liisa karkaa kihlajaistilaisuudestaa 19-vuotiaana kaninkoloon, josta on nähnyt unia koko ikänsä. Sitten ihmemaassa kaikki arvuuttelevat onko kyseessä oikea Liisa, se Liisa joka kävi jo pienenä siellä, vai onko kani houkutellut väärän tytön koloon. Oikea Liisa on ainut joka voi tappaa pahan Jabberwockyn, joka tottelee herttakuningatarta.
Tim Burtonin huippuhetket oli ehdottomasti 1988-1996. Beetlejuice ja Saksikäsi Edward ovat edelleen hänen parhaat saavutuksensa. Maailman huonoimmaksi ohjaajaksi tituleeratusta scifiohjaajasta kertova Ed Wood on hieno elokuva ja 1950-luvun scifi-elokuville kumartava Mars Attacks! toimi mainiosta Ed Woodin jatkeena. Sen jälkeen alkoi alamäki josta ei täysin ole noustu enää. Päätön ratsumies vielä menetteli, mutta Apinoiden planeetan raiskaaminen ei enää paljon naurattanut. Sen jälkeiset tuotokset on ollut sitä tasaisen hyvää, mutta harmillisen mitätöntä, vaikka omaleimaista burtonia.
Liisa Ihmemaassa on ehdottomasti pettymys. Kyllä sitä aina odottaa jotain Burton-Depp-Elfman produktiolta, joista tämä on jo seitsemäs. Elokuvan maailma on silkkaa burtonia, muttei siinä ole jotenkaan mitään fiilistä. Johnny Depp tekee yllättävän ison osan hulluna hatuntekijänä, muttei jaksa hämmästyttää ainekaan itseäni. Ei edes Danny Elfmaninn musiikki onnistu lämmittämään, vaikka olen aina pitänyt siitä ja se pelasti jopa jotain Apinoiden Planeetan huonoudestakin. Toisin kuin edellämainitun upea lopputekstien aikana kuultava sävellys, Liisan lopputekstejen aikana kuullaan Avril Lavignea, ei plussapistettä siitäkään.
Ehdottomasti parasta elokuvasta on Helene Bonham Carterin esittämä Herttakuningatar, joka on Burtonin parhaita luomuksia ikinä. Bonhan Carter on aina ollut mielestäni loistava Burtonin elokuvissa, mutta kyllä tämä saattaisi olla paras. Depp on ihan hyvä, mutta on onnistunut huomattavasti parempaankin, lopun tanssimuuveista huolimatta. Muut hahmot eivät ole liian onnistuneita, kaalimato ihan ok ja mm. pulleat kaksospojat myös, mutta esim. irvikissa on mielestäni muutaman muun hahmon kanssa aika epäonnistuneita. Entä itse Liisa? Aika mitätön hänkin.
3d-elokuvanakaan Liisa ei mielestäni toimi kovinkaan hyvin. Coraline toimi hyvin, kuten animaatioiden odottaa toimivankin ja Avatar toimi hyvin. Mutta Liisa ei. Harmi. Ennemmin olisin katsellut ihan normaalia kaksiulotteista ihmemaata ja saanut siitä paljon enemmän irti. Harmillisesti ihmemaan touhut menee lopussa myös liian överiksi megaelokuvan elkein ja loppuhuipennus muistutti lähinnä jotain harrypotteria.
Emme siis ikävä kyllä ole saaneet uutta parasta Liisa ihmemaassa leffaa. Luulen että Disneyn 1951 piirrosfilmi on edelleen suosikkini. Toinen suosikkini on tsekkiläisanimaattori Jan Švankmajerin stop-motiontekniikalla kuvattu kulttiversio Alice (Něco z Alenky, 1988). Loput näkemistäni ovat olleet aika kliinisiä, mutta asiansa ajavia. Tarinan ne ovat ainekin kertoneet oikein, toisin kuin tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti