ohj. Neil Jordan
Parhaiten Crying Gamesta (1992) ja Veren Vangeista (Interview with a Vampire, 1994) tunnettu Neil Jordan on kieltämättä hyvä ja omaperäinen ohjaaja, vaikkei nimi ole ikinä tainnut nousta kovinkaan yleiseen huutoon. Mona Lisa (1986), Butcher Boy (1997) ja Aamiainen Plutolla (2005) ovat kaikki erilaisia, mutta täysin tunnistettavia Neil Jordanin kädenjäljeksi. Kussakin on vahvoja fantasiaelementtejä, mutta puhdasta fantasiaa on koettu Jordanilta Veren vankien lisäksi vain kerran. Kyseessä on Sudet tulevat. Hoen parhauksia varmasti vaikka kuinka monien elokuvien kohdalla, miksei, mutta Sudet tulevat lukeutunee kaikkien aikojen viiden suosikkielokuvani joukkoon.
Elokuva perustuu Angela Carterin Verinen Kammio (Bloody Chamber, 1979) -novellikokoelman novelleihin The Company of Wolves, Wolf-Alice ja The Werewolf. Niin novellit kuin elokuva on hyvin vahvasti Punahilkka-sadun variaatioita.
Vielä tytöksi itsensä mieltävä Rosaleen alkaa olemaan aikuisuuden kynnyksellä. Hän on meikannut itsensä ja lukinnut huoneeseen. Unen ja todellisuuden rajamailla olevan tytön sängyn ympärillä on leluja yms. Isosisko hakkaa ovea ja haukkuu kiusanhengeksi. Kaikki todellisuudessa läsnäoleva tulee tytön uniin. Aluksi selvemmin, metsässä näkyvät lelut jättikoossa, sisko ja sudet, jotka juontuvat koiran haukunnasta.
Tavallaan koko elokuvakin on kuin sarja novelleja, jotka nivoutuvat yhteen unissa Rosaleen mummoa esittävän Angela Lansburyn kertoessaan opettavaisia tarinoita.
Punahilkka sadun voi mieltää symboliseksi tarinaksi naiseksi kasvamisesta. Tässä se on tehty varsin selkeästi. Sudet kuvastavat miehiä, jotka vielä pelottavat nuorta tyttöä.
2. Labyrinth (1986)
Tietyllä tavalla Sudet tulevat elokuvan sukulaisteos, sillä Labyrintissakin on nuori naiseuden kynnyksellä oleva tyttö (Jennifer Connely) joka joutuu keskelle unenomaista fantasiamaailmaa, jonka keskiössä on jonkinlainen miesihanne David Bowie maan kuninkaana.
Muppettimies Jim Hensonin paras elokuva on George Lucasin tuottama ja mm. montypython Terry Jonesin käsikirjoittama. Jim Hensonin Dark Crystal kuuluu tavallaan vähän samaan kastiin, mutta jää ainekin mielestäni kauas taakse.
3. Beetlejuice (1988)
4. Peewee's Big Adventure (1985)
Tim Burton osasi joskus. Beetlejuice ja Peewee ovat omaperäisiä, hulluja ja hauskoja. Kaikki tämä puuttuu oikeastaa Burtonin uusista elokuvista. Beetlejuice on modernin synkän goottielokuvan peruselokuva Saksikäsi Edwardin (Edward the Scissorhands, 1990) lisäksi ja Peewee on Burtonin värikkäämmän puolen parhaimmistoa.
Phil Hartman on ollut luomassa Peeween hahmoa joka näkyy hyvin selvästi. You may remember Phil Hartman from such tv-shows as The Simpsons and Saturday Night Live. Hän oli siis Troy McCluren ja Lionel Hutzin äänenä, kunnes joutui nukkuessaan vaimonsa ampumaksi 1998. Simpsoneissa on nähty todella useita pikku tribuutteja Peeweelle.
Peeween näyttelijä Paul Reubens esitti hahmoaan useissa lasten ohjelmissa yms. kunnes 1991 joutui jättämään ohjelmat jäätyään kiinni itsensäpaljastelusta elokuvateatterissa ja jouduttuaan tämän takia median pyöritykseen. 2002 poliisi tutkivat hänen talonsa lapsipornoepäilyjen takia. Häntä ei kuitenkaan tuomittu. Tämän jälkeen Reubens on tarjonnut uutta käsikirjoitustaan Tim Burtonille, jossa Johnny Depp näyttelisi hahmoaan synkässä aikuisten Peewee-elokuvassa. Kumpikin ovat kieltäytyneet.
5. Brazil - Tämän hetken tuolla puolen (1985)
Terry Gilliamin versio 1984:sta jossa se niinsanottu isoveli valvoo ihmisiä. Erinomainen kannanotto siihen, mihin maailma näyttäisi olevan menossa.
6. Kärpänen (The Fly, 1986)
Ehkä kauhua, ehkä scifi, fantasiaa nyt ainekin. Tiedemies kehittää teleporttia. Kenttätutkimusten melskeissä materian siirtäjään eksyy itse koekaniiniksi ryhtyneen tiedemiehen lisäksi kärpänen. Vaan jos koje ei tajuakkaan että kyseessä oli kaksi objektia, yhden sijaan. Ensimmäisen kerran 1958 Kurt Neumannin toimesta filmatisoitu versio on oman aikansa klassikko. Tämä David Cronenbergin päivitys on ehdottomasti samaa omana aikanaan.
7. Paluu Oziin (Return to Oz, 1985)
Kasaridisney Paluu ihmemaa Oziin? Ei voi olla hyvä. Raiskaus? Mitä vielä. Pätkä on aivan loistava. Katsokaa ja ihastukaa.
8. Verenjano (The Hunger, 1983)
Tony "Ridleyn veli" Scott ohjasi ennen topguniaan 1983 vampyyrileffan Verenjano. Pääosissa David Bowie, Catherine Deneuve ja Susan Sarandon. Ehkä tuntemattomampi leffa, mutta aivan varmasti huonomman Scottin veljeksen paras elokuva.
9. Phenomena (1985)
Dario Argenton elokuvissa on tietty unenomainen fiilis joka on parhaimmillaan ehkä juurikin tässä elokuvassa. Jennifer Connelylla on erikoinen vaikutus ötököihin, eikä ihmisten kanssakaan aina ole helppoa.
10. Alice (Neco z Alenky, 1988)
Jan Svankmajer kuuluu ensimmäisiin MusicTV:lle mainoksia tehneisiin ohjaajiin. Muovailuvahaefekteillä tehdyt mainokset ovat kieltämäti legendaarisia, mutta kaveri teki myös hyviä elokuvia. Niistä harvoista, joita olen nähnyt, paras on Liisa ihmemaassa tarinaan perustuva Alice. Huomattavasti enemmän fiilistä ja alkuperäisteoksen hulluutta kuin uudessa timburtonissa.
+ Jedin paluu (Return of the Jedi, 1983)
Elokuvasaaga johon on enää vähän vaikea suhteutua, koska se on sen verran myyttisiin mittoihin kasvanut asia, jopa uskonto. Tähtien sota (Star Wars, 1977) ei ole jälkiperoisesti katsoen ehkä kovinkaan kummoinen, mutta Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu mielestäni ovat. Tuskin alan tässä nyt kuitenkaan kummemmin kertomaan sen enempää tähtien sodista, se taitaa olla sen verran elämää suurempi, jopa blogiani suurempi.
Paras takaa-ajokohtaus ikinä.
Tarjonnassa löytyy sen verran että tässä kymmenen katsomisen arvoista kaupan päälle:
- Willow (1988)
- Time Bandits (1981)
- Flight of the Navigator (1986)
- Sinbad and the Seven Seas (1989)
- Conan Barbaari (Conan the barbarian, 1982)
- Päättymätön tarina (Die unendliche Geschichte, 1984)
- Ladyhawke - Legenda Haukasta (1985)
- Tron (1982)
- E.T. (1982)
- Highlander (1986)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti