New Orleans, 1920-luvulla. Mustan perheen tytöllä on unelma omasta ravintolasta. Tai oikeammin hänen menehtyneen isänsä unelma, jonka hän haluaa toteuttaa. Keittäjän vikaa hänessä on, mutta rahoitusta kun ei tunnu löytyvän tarjoilijan palkastaan kaiken ylimääräisen sivuun laittavalle Tianalle. Tytön paras ystävä on hemmoteltu valkkis Charlotte, joka päättää napata itselleen kaupunkiin saapuvan Maldonian prinssi Naveenin. Huomaamattomasti taka-alalla meininkejä on kuunnellut muuan Varjomies, jolla on tietysti katalat juonensa, jolla saada kaupunki armoilleen.
Elokuva ei niinkään perustu Grimmin veljesten Sammakkoprinssiin, vaan klassikkosatu on luettu Tianalle ja Charlottelle pienenä ja sen tapahtumia käy osittain toteen heidän aikuisikänsä kynnyksellä. Sammakkojen ja ihmisten väliset muuttumisleikit on nyt vain selitetty voodoolla, jota Varjomies kovasti harrastaa. Vastavoodoota etsitään höperön jazzkrokon kanssa viidakon siimeksestä. Voodoopapittaren, Mama Odien etsintä soisista ojista on kuin pyhiinvaellusmatka Yodan luo Imperiumin vastaiskussa.
Hahmot ovat ihan onnistuneita. Tiana on lämmin ja ihastuttava, Disneyn ensimmäinen musta prinsessa. Charlotte onnistuneesti kuvattu, pilalle hemmoteltu kakara. Mama Odie, krokotiili ja mukana viipottava tulikärpänen ovat hyviä myös. Varjomies on erittäin toimiva pahis ja hänen varjoista koostuva pimeyden armeijansa äärimmäisen näyttävä. Hahmoissa ei siis valittamisen sijaa.
Laulukohtaukset on Disneyleffojen iänikuinen tavaramerkki. Harvoin itse laulut on kovinkaan hyviä (poikkeuksiakin on), mutta kohtaukset sinänsä ovat silkkää taidetta. Muutama esitys jäi erityisesti mieleen vaikuttavan animaationsa ansiosta. Alkuperäismusiikista vastasi mm. Randy Newman ja Ne-Yo. Ääninäyttelijöinä suomeksi dubatussa versiossa oli Laura Voutilainen, Reino Nordin ja Veeti Kallio. Kukin hoiti hommansa mallikkaasti.
Mikä elokuvassa sitten mättää on sen levoton häsläys, joka kestää yli elokuvan puoleen väliin. Disneyn elokuvilla on liian usein paha tapa mennä yliampuvaksi sekoiluksi, jota en itse jaksaisi. Tunnelmallinen jazz olisi ollut paljon useammin tervetullut, kuin tolkuton trumpetin töräyttely. Kohtausten ei tarvitsisi edetä niin suurella vauhdilla ja kolistelulla. Niistä saisi enemmän irti, kun antaisi niille tilaa, eikä koko ajan pistäisi rämistelyä rämistelyn päälle. Onneksi loppua kohden rauhoitutaan ja homma menee ihan tunnelmalliseksi.
Piirrosjälki on kaunista. Toivon ettei Disney ikinä jätä kokonaan elokuvien tekemistä 2D piirrettyinä, koska siinä se on parhaillaan. Tietokoneanimaatiot voisi jättää Pixarille. Mielenkiinnolla odotan silti vielä tänä vuonna tulevaa niinikään Grimmin veljesten Tähkäpää-adaptiota, joka pyritään tekemään käsinpiirretyn näköiseksi 3d:ksi. Animaatiota pyritään saada muistuttamaan Jean-Honoré Fragonardin maalausta Keinu. Elokuva tulee kantamaan nimeä Tangled ja on Disneyn 50. pitkä piirroselokuva.
Prinsessa ja Sammakko on ehdottomasti laadukas piirroselokuva, jonka monet kohtaukset jäävät mieleen positiivisesti ja jälkikäteen muistaa vain pelkkä hyvää. Mutta jos mukaan ei olisi tuupattu niin paljon levotonta sähläystä, kyseessä olisi vieläkin parempi kokonaisuus, jonka haluaisi katsoa pian uudestaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti