Least favorite movies by favorite directors, 1: Kubrick, Scorsese, Lynch

"Goethe? Shakespeare? Kaikkea heidän nimissään kirjoitettua pidetään hyvänä, innolla yritetään etsiä kauneutta typeristä, epäonnistuneista teoksista ja näin pilataan yleisön maku. Kaikki nuo suuret nerot, nuo Goethet, Shakespearet, Beethovenit, Michelangelot loivat onnistuneiden teosten ohella keskinkertaisia ja jopa kerta kaikkiaan mauttomia teoksia" - Tolstoi, päiväkirja vuosilta 1895-1899

Herra Tolstoi ei voisi olla enemmän oikeassa. André Bazin lainaa kyseistä pätkää loistavan pohdintansa Tekijänpolitiikka/auteur-teorian alussa ja listaa itse perään vähintäänkin yhtä päteviä argumentteja aiheesta. Otsikon luulisi jo kertovan mistä on kyse, asetuin miettimään omien suosikkiohjaajieni heikoimmat lenkit. Se ei ole helppoa, sillä kaikkien urilta ei poikkijuovia meinaa löytyä. Aivan ensinhän pitäisi listata ne suosikkiohjaajat järjestykseen, mutta se on nyt toisarvoista, lähdin purkamaan tilannetta tasan siinä järjestyksessä kun ohjaajat tulivat mieleen. Sen kummemmin pohjustamatta seuraavassa ensimmäinen kolmen kopla:


Stanley Kubrick - Spartacus (1960)

No okei, Fear and Desire on Kubrickin huonoin elokuva, mutta sikäli kun ohjaaja veti sen jo ilmestymisensä jälkeen pois ikiajoiksi ja se elää vain bootleg-levityksenä, sitä ei pitäisi olla edes nähnyt. Ihan kuin amatöörimaisen debyytin valinta ei olisi muutenkin jo idioottimaista. Jokatapauksessa, sen jälkeen Kubrick onkin antanut vain helmiä ja vain Killer's Kiss jäi vaille klassikon leimaa, mutta pidän siitäkin erittäin paljon. 

En pysty sanomaan yhtäkään Kubrickin elokuvaa heikoksi, mutta pakon edessä valintani taitaa olla Spartacus. Vaikka elokuva uljas onkin, se jäänee muiden taakse huikeasta loppukohtauksestaan huolimatta. Näkemisestä on aikaa, mutta ainekin aikoinaan mielipiteeni sen suhteen oli sen verran vahva, että turvaudun siihen edelleen. Elokuvana erittäin hieno, Kubrickin elokuvana ihan hieno.

Syy löytynee siitä yksinkertaisesta faktasta, että Kubrickin ei ollut määrä elokuvaa ohjata. Filmaukset olivat jo käynnissä ja lopullisessa teoksessakin on vielä edellisen ohjaajan, Anthony Mannin kuvaamia otoksia. Kubrick repäistiin tilalle Kunnian polut -elokuvasta saadun näytön perusteella ja Kubrick pääsi kokeilemaan ohjaajankykyjä ison Hollywood-spektaakkelin kanssa. Työtaakka oli raskas ja iso syy siihen, miksi Kubrick alkoi ottamaan aina vain enemmän etäisyyttä Hollywoodiin, jotain hyvää Spartacus on siis kuitenkin saanut aikaiseksi.


Martin Scorsese - Vapauden verinen laulu (1972)

Scorsese debytoi lopputyöstään jalostetulla elokuvakokeilulla Kuka kolkuttaa ovelleni? Siitä elokuvasta todella jo aistii valmiin scorsesemaisen tekniikan, sitä on ilo seurata ja siinä on hienoja oivalluksia. Tämän jälkeen legendaarinen Roger Corman pistää Martylle tukun rahaa käteen seuraavaa elokuvaa, Vapauden veristä laulua varten. Tiedossa on ajalleen ominaista eksploitaatiota, minkään ei pitäisi mennä pieleen. Tulos on kuitenkin kuin heikohko Sam Peckinpah -raina, eikä kyseinen ohjaaja muutenkaan kuulu suosikkeihini. Onneksi elokuva kuitenkin menestyi ja tuolloisesta vasta-alkajasta kasvoi yksi elokuvahistorian suurimmista ohjaajista.


David Lynch - The Straight Story (1999)

Väittäessä The Straight Storya Lynchin huonoimmaksi elokuvaksi, kuulostaa helposti yhtä imbesilliltä kuin väittäessään Picasson realistisen kauden maalauksia maalarin huonoimmaksi. Vaikka The Straight Story on sympaattinen pieni elokuva ja happireikä muiden lynchilaisten teosten keskellä, minä yksinkertaisesti tykkään Lynchin tuotoksista silloin kuin ne ovat kaikkea muuta kuin sitä. Ehkei kovin omaperäistä, mutta tiukka fakta. Helpoin ja tylsin vaihtoehtohan olisi nimetä Dyyni huonoimmaksi, niinhän kaikki muutkin tekevät. Se ei kuitenkaan olisi totta. Tämä on ilman muuta katsomisen arvoinen elokuva, mutta jää hieman muiden varjoon.

Saa aivan vapaasti olla toista mieltä, mutta siinä tapauksessa antakaa sen ihmeessä kuulua! Kuuntelen mieluusti.