Kymmenen vuotta sitten Memento nosti Christopher Nolanin ohjaajanlahjat ihmisten tietoisuuteen ja toissavuonna hänelle sinetöitiin paikka yhtenä Hollywoodin kovimpina nuorina ohjaajina, kun hänen toinen Batman-filmatisointinsa, Yön Ritari räjäytti pankin. Ennen kolmatta Batman-elokuvaansa, Nolan sai toteuttaa tämän hengentuotoksensa, joka ei todellakaan ole mikään väliteos. Inceptionille kasattiin tietysti tuoreen läpimurtonsa jälkeen melkoiset odotukset.
Kompleksinen tieteishenkinen jännäri ei jää ainekaan kunnianhimostaan vajaaksi. Kepeäksi kesäpäivän hötöksi sitä ei voi suositella, aivojen kun pitää raksuttaa kokoajan ja keskittymisen on oltava valpasta. Tapahtumat syy-seurauksineen tulevat eteen varoittamatta ja vaikkei tilanteiden seuraamiselta herpaantuisikaan, saattaa jäädä muutamakin yksityiskohta hämäräksi. Tapahtumat tapahtuvat parhaillaan viidessä eri kerroksessa, tällöin siis todellisuudesta unen sisäisen unen sisäisen unen sisäiseen uneen asti. Ylemmän kerroksen tapahtumien vaikuttaen seuraavaan. Pääpiirteittäin elokuvan juoni ei kumminkaan jääne epäselväksi tarkasti seuraavalle, vaikkei kokoajan mukana pysyisikään.
Alku oli hieman heikompaa antia, ikäänkuin oltaisiin yritetty väkisin selittää jotain, jota ei olisi edes tarvinut kertoa. Parinkymmenen minuutin jälkeen elokuva alkaa rullaamaan sujuvasti loppuun asti. Ideana on siis ihmisten uniin sekaantuminen. Lukuisia ihmisiä voidaan pitää sidoksissa samassa unessa ja uinuva uhri ei tätä välttämättä edes tiedosta. Alitajunta vaikuttaa rakenteisiin ja herättämiseenkin on keinonsa. Ajatuksia voi varastaa kohteen ollessa unessa, mutta keskeinen kysymys onkin nyt, voiko ajatusta istuttaa ihmisen päähän?
Hassua sinänsä, että Leonardo di Caprio esittää tänä vuonna kaksi erittäin samantyyppistä roolisuoritusta, ensin Scorsesen Suljetussa Saaressa ja nyt tässä. Kaksi vahvaa teosta ihmismielestä ja toistaiseksi kaksi vuoden vahvimmista elokuvista. Di Caprio on tainnut varoa joutumasta miksikään ikuiseksi pikkutyttöjen idoliksi Titanicin jälkeen ja suostunut vain ns. kovisten rooleihin siitä lähin. Hyvä tietysti niin, sillä tämäkin rooli pukee häntä.
Näyttelijäkaarti on muutenkin kauttaaltaan onnistunut, vaikka Joseph Gordon-Levittin nappisilmiä katsoessa tuppaakin olemaan mielessä vain se pikkupoika Kolmas kivi auringosta, jona hänet on tottunut näkemään. Cillian Murphy ja Ellen Page ovat myös todistaneet viimeisen kymmen vuoden aikana olevansa tämän hetken kovimpia nuoria nimiä. Tällä kertaa he eivät pääse tosin loistamaan pääosassa, missä he olisivat parhaimmillaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta elokuvassa on myös sen Edith Piafiin liittyvä yhteys. Piafin kappale Non, je ne regrette rien on elokuvassa avainasemassa ja niin on myös Piafia muutama vuosi sitten Pariisin Varpusessa (2007) esittänyt Marion Cotillard. Liekö joku alitajuinen viesti sekin.
Tehosteet ovat ihan näyttäviä ja tyylikkäitä eikä liiallista mässäilyä ole, etenkään millään yksittäisillä efekteillä. Hidastukset on aina tehokkaita ja niin on räjähdykset ja romahduksetkin - tietysti etenkin sinä hidastettuna versiona. Elokuvaa ei voi silti sanoa tehosteilla ratsastavaksi, vaan tarinavetoiseksi teokseksi joka vaatii kunnon visuaalisen ilmeen.
200 miljoonan dollarin budjetilla tehty pläjäys onkin kerännyt avajaisviikonloppunaan lähes 63 miljoonaa dollaria takaisin ja se voi pällistellä tällä hetkellä box officen listoja vain alaspäin. Imdb:ssä vastanähneet hakkaavat kymppiä arvioksi ja elokuva on tällä hetkellä rankattu maailman historian kolmanneksi parhaaksi ikinä. Tämä tapahtuu tosin monille uutukaisille aluksi, jopa Star Wars Episode III:lle. Uuden trilogian päättänyt elokuva killui hetken ykkössijalla noin 9,5 keskiarvoineen, joka nyt viisi vuotta myöhemmin kyseisellä leffalla on 7.8. Inceptionille ei taida yhtä kovaa pudotusta tapahtua, mutta äkkiäkös se silti sieltä kärjestä silti tippuu.
Christopher Nolan tuskin on miettinyt pelkästään kassaan tulvivia raharyppäitä elokuvaa tehdessään, sillä monimutkaiset elokuvat karkoittanee yleensä valtaväestön. Huippunäyttelijöillä ja näyttävillä trailereilla taas saadaan juurikin tuon keskivertotöllöttäjän huomio, kassamagneetista siis jokatapauksessa on kyse. Yleisöä elokuva varmasti kerää tällaiseksi elokuvaksi paljon. Ilman järkyttävää mainostusta, leimaa "From Director of Dark Knight" ja "Leonardo Di Caprio", se tuskin sitä tekisi. Luultavasti elokuva tulee saamaan jonkinasteisen statuksen sci-fi elokuvien joukossa, reilu kymmenen vuotta sitten siitä olisi tullut lähes Matrixin (1999) veroinen klassikko.
Elokuva on hyvä kun sitä jää pohtimaan vielä pari päivää näkemisen jälkeenkin. Huomaan tekeväni sitä. Huomaan myös haluavani nähdä sen uudestaan ja tutkivan sen yksityiskohtia, lähinnä rakennetta enkä virheitä. Suurelta määrältä epäloogisuuksia se on tainnut välttyä, mutta tottakai niitäkin näin utopistisen monitasoisessa luomuksessa on. Elokuva on parantunut vielä päivä päivältä jälkiperoisesti mielessä, jossa se on alkanut elää jo omaa elämäänsä. Jotkut pitänevät mukaälykkäänä tekotaiteena, jotkut eivät ehkä tajua pointtia alkuunkaan, mutta suosittelen kokeilemaan jos vaikkapa sattuisi pitämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti