Viisikymmentä televisiosarjaa #31: Blondi tuli taloon

MTV3:n pari vuotta sitten järjestämässä kyselyssä Blondi tuli taloon paljastui kaivatuimmaksi kotimaiseksi sarjaksi vuosien takaa. Se oli tosiaan sellainen sarja jota ei sopinut unohtaa katsoa. Blondi-päivät olivat parhaita ja kelloa tuli vilkuiltua tiuhaan koulunpäivän päätöksestä aina lähetyksen alkuun. Sarjan tapahtumatkin jäivät niin elävästi mieleen, ettei suuria yllätyksiä ole tullut kun viime vuonna julkaistut dvd:t pyörivät tällä hetkellä taloudessamme. Kokoelman kolmas tuplalevy lähtee seuraavaksi katsontaan kuudennellakymmenennelläensimmäisellä jaksollaan. Sarjaa kerettiin tehdä 151 jaksoa vaikka sen elinikä oli vain alle kaksi vuotta. Silloin Anu Hälvä oli muuten todellakin pinnalla! Laulajana ja näyttelijänä aktiivisen naisen profiilia madallettiin pikkuhiljaa ja lopulta Hälvä halusi irtautua pyörityksestä kokonaan.

Blondi tuli taloon oli suuri hitti ja Spedestä olisi voinut kuoriutua sen jälkeen oikea Suomen Aaron Spelling, mutta vaikka yhteistyö käsikirjoittaja Elina Halttusen kanssa jatkui Ihmeiden tekijöillä ja Parhailla vuosilla, samanlaiseen suosioon ei koskaan päästy. Tuttavallisesti Blondiksi kutsuttu komediallinen draamasarja oli jostain minimalistisen saippuasarjan ja sitcomin välimaastosta, se kuvasi kaikesta karrikoinnistaan ja tapahtumien turboahtamisesta huolimatta suomalaista arkea hyvinkin realistisesti. Vaikka ihmissuhteet ei todellisessa maailmassa niin televisiomaisesti kuljekaan, kaikki aiheet ja tapahtumat olivat täysin tästä maailmasta. Arkisuutta korostetaan tapahtumapaikoilla, käänteitä seurattiin suurelta osin mm. aamupalapöydässä ja vessajonossa.

Maanläheisyys ja arki toimii lähes sellaisenaan toimivana dokumentaationa 90-luvun puolivälin Suomesta. Pienet koululaiset, vuotta vaille täysi-ikäiset teinit, keski-ikäiset, sekä kolmekymppiset naiset ja miehet käyttäytyvät ja pukeutuvat juuri kuten muistan niiden tuolloin oikeastikin tehneen. Mitään ei ole kaunisteltu tai romantisoitu, ei ihmisiä, kalustusta, muotia tai ruokailua. Ei uskoisi että Blondin esittämisestä on jo 17 vuotta, mutta näin se vain on ja tälläkin välillä on kerennyt tapahtumaan paljonkin.

Musiikista sarjassa vastasi Mezzoforte, islantilainen funkahtavaa jatsia soittava yhtye, jonka soundi oli 1980-90 lukujen taitteessa hyvinkin tyypillistä. Se on helposti kategorisoitavissa ns. hissimusiikiksi, koska se ei äidy harmittomuudessaan kovinkaan räväkäksi, mutta ei se pelkästään taustalle jää. Ehkä sen huomioi terävämmin nykyaikana, koska olisi hyvin epätodennäköistä kuulla samanlaista tänä päivänä. On hauska katsoa sarjoja, jotka nimenomaan kuvastavat aikaansa kaikilla tavoin, myös musiikkivalinnoilla. Ensimmäisen kauden aikana pyöriteltiin samoja kappaleita hyvinkin tiuhaan tahtiin, mutta jatkossa hillittiin niiden määrää ja ruvettiin lisäilemään uusiakin lyhyitä teemoja tilanteiden tueksi, kuten saippuasarjoissa on tapana.

Spede-tuotannoissa kartetaan liikaa taiteellisuutta. Siksi sarjaa on äärettömän helppoa ja vaivatonta tuijottaa. Elina Halttusella oli jo allaan kokemusta Ruusun ajan ja Puhtaiden valkeiden lakanoiden dramaturgina, mutta Blondi oli Halttusen ensimmäinen kokonaisvaltaisempi projektinsa, jossa hän vastasi käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Edellä mainittuihin sarjoihin verrattuna Blondi onkin hyvin harmiton, eikä aiheetkaan niin vakavia. Myöhemmin Halttunen pääsi kuitenkin irtautumaan kepeästä viihteestä käsikirjoitti lähemmäs haudanvakavaa Kotikatua.

MTV3:n kyselyssä Ruusun aika muuten tuli kakkostilalle ja Puhtaat valkeat lakanat kolmoseksi. Kolmikko dominoi äänestystä, enkä ihmettele. Elina Halttusen nimeä alettiin käyttämään laaduun takeena, Blondinkin nimiruudussa sarja esitellään kokonaisuudessaan Elina Halttunen: Blondi tuli taloon.

Sarjassa on limittäin veteraaninäyttelijöitä, amatöörejä ja nuoria lupauksia, sekä vierailevia tähtiä. Etenkin kotimaisen elokuvan ja tv:n nykyisiä vakiokasvoja on hauska bongailla nuorina. Juha Veijonenkin oli itselleni se Blondin Ykä ainekin Häjyihin asti. Elina Halttusen tyttäretkin ovat suuressa roolissa. Etenkin pienempänä suosikkihahmoni oli tämän nuorempi tytär Liisa (Saara Ylitalo), jonka välittömyydellä on tapana saada hyvälle tuulella. Aivan kuten koko sarjalla.