Hyväile minua pimeä tähti +

Eleanoora Rosenholm - Hyväile Minua Pimeä Tähti

Kuulostaa; kauniin melankolista, suuruudenhullua, synkillä ambientsävyillä säestettyä elektroa kokeellisen popin muodossa. Tai kuten bändin myspace -sivuilla kuvailu kuuluu: syntetisaattoripainotteinen matka pimeän tähden sydämeen ja kaupunkiin.

Huom: Vaatii useita kuunteluita, ennen kuin saa paljoakaan irti. Eikä välttämättä sovi kaikista herkimmille.



Nyt mennään entistä syvemmälle synkkyyden syövereihin. Jos kaikki kotimainen pop-musiikki olisi näin mielenkiintoista, meillä menisi todella hyvin sillä rintamalla. Eleanoora Rosenholm on mm. Circlestä tutun Mika Rätön, Pasi Salmen ja Noora Tommilan kokeellinen pop-yhtye, jonka tarinoiden nimihenkilönä toimii kuvitteellinen sarjamurhaajatar/kotiäiti lähiöstä. Uutuuslevy Hyväile Minua Pimeä Tähti on paljolti tuttua hyväksi havaittua Eleanooraa, mutta huomattavasti monipuolisempaa ja vaikeammin lähestyttävä kuin edeltäjänsä. Muutaman kuuntelun jälkeen se kuitenkin koukuttaa kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan, niin kuin parhailla levyillä on tapana.

Pidän albumin äänimaailmasta kovasti, vaikka sävellykset senkun monimutkaistuvat. Dramaattisuus ja teatraalisuus ovat kasvaneet ja mielen syövereihin kaivaudutaan tosiaan jo pelottavan syvälle. Viidestä kymmeneen minuuttia pitkät kappaleet sisältävät kaunista melankoliaa, jatsahtavaa elektroa, ambientia, groovea ja sfäärejä. Uudella levyllä kuullaan myös Rätön ääntä, toimii muuten oikein kelvollisesti sekin.


Itse tarina avautuu kuunnellessa hyvin hitaasti. Aloitusraita Kolo on ihan silkkaa eskapismia, Eleanooran tavoitellessa Pimeän Tähden sydämessä sijaitsevaa kaupunkia. Taival alkaa kun sankaritar ryömii koloon ja löytää paskassa rämpivän kanin, hyvinkin liisaihmemaassamaisesti siis.

Vaikka makaaberi huumori paistaa läpi sanoituksissa, musiikkityylien monimuotoisuudessa ja yhdistelyssä, sekä ääniklipeissä, Hyväile minua pimeä tähti on most likely ahdistavimpia pop-nimikkeen alle luettavia albumeja joita tiedän. Suosittelen täten jokaista musiikkia kuluttavaa hahmoa näytön sillä puolen antamaan Eleanooralle mahdollisuus.


 

___________________________________________________

Kovin paljoa ei ole tullut kuunneltua mainitsemisen arvoista musiikkia lähiaikoina. Kaksi kappaletta on kuitenkin ollut ylitse muiden. Olen kuunnellut niitä aika lailla päivittäin ja kerta toisensa jälkeen. Kumpikin kappaleita, jotka ovat tuttuja ennestään, mutta olen "löytänyt" ne vasta nyt.


Аркона - Славься, Русь!
(Arkona - Slavsia, Rus'!)
Jylhän venäläinen pakanariitti.



Mielettömän vahva teos, ilman muuta kylmät väreet -osastoa. Arkona on itselleni yksi bändi muiden kaltaistensa joukossa, mutta jostain syystä jäin vähän aikaa sitten koukkuun juurikin tähän yksittäiseen veisuun.

Miles Davis - Portia
eroottisvivahteista kasari film-noir jatsia.




Vaikka olen kuunnellut Miles Davisia kymmenisen vuotta, olen perehtynyt vasta kolmannekseen tämän kuudestakymmenestäseitsemästä (67) studioalbumista ja vielä harvempaan viidestäkymmenestäkahdesta (52) livetallenteesta. Se on todella mukavaa, että löytyy sellaisia suosikkiartisteja jotka ovat niinkin riittoisia runsaudensarvia. Tietää että uutta kuunneltavaa riittää vielä vuosiksi eteenpäin. Viimeaikoina olen tykästynyt Davisin kasarituotantoon, Tutulta löytyvä Portia raikaa nykyään joka aamu ja iltapäivä autossani työmatkoilla. Se on kuin 80-luvulla tehdystä film-noir elokuvasta. Ja kuten avovaimoni asian esitti, se on kieltämättä myös hieman eroottissävytteinen. Tunne aamukuuteen töihin menevällä on melko epätodellinen, kun hämäriä katuja ajelee tätä kuunnellessa. Seize the moment.