10. Teenage Mutant Ninja Turtles (1989)
Heti ensimmäisenä tuleekin sääntöön poikkeus, tässä nimenomaisessa kohtauksessa ei nimittäin hypitä tasoilla vaan uidaan ja koitetaan parhaansa mukaan olla koskematta mihinkään. Helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi olla kaikille hyvin ilmeinen nyrkkisääntö: tuote joka on suunniteltu lapsille ei saisi olla ylitsepääsemättömän vaikea jopa aikuisille. Tätä ohjetta ei ole muistettu noudattaa Turtlesia suunnitellessa. Peli on kokonaisuutena raivostuttavan vaikea, mutta koko se turhautuminen kulminoituu nimenomaan uintijaksoon, jota ei ole harjaantuneenkaan pelaajan mahdollista selvittää menettämättä kilpparia jos toista.
9. Sonic the Hedgehog (1991)
Pelin alettua asetelma on seuraava: olet sininen karvakasa huikean värikkäässä pikku laaksossa. Ok, seuraavaksi lähdet juoksemaan ja pian huomaat ettei sille tule loppua. Sonic viilettää niin lujaa rataa pitkin ettei pelaaja voi mitenkään edes pysyä mukana, radatkin on suunniteltu niin, että kulkua voi vain jatkaa ja jatkaa katkeamatta. Pian olet maalissa. Kun läpäiset ensimmäistä kertaa Sonicin ensimmäisen radan ihmettelet mitä juuri tapahtui? Se tunne on yksi ikimuistoisimmista. Kääntöpuolena vauhdin hurmalle ja flowlle onkin sen suurempi ärsytys kun vauhti töppääkin.
8. Bubble Bobble (1986)
 |
| kuva: i-mockery.com |
Pienissä kuplissa avaruudesta tipahtavat pikkudinot ovat sööttejä kuin mitkä, muutenkin radat ovat kuin karkkia vain. Odota vaan jos et selvitä rataa määräajassa, niin dinojen perään saapuu kuolematon luurankokalakummitus (tai mikä ikinä lie). Siitä ei pääse eroon ennen kuin rata on suoritettu ja se hiillostaa ja painostaa minkä ehtii, musiikkikin nopeutuu maksimoidakseen pelaajan hätääntymisen. Ikimuistoisen karmaiseva tilanne.
7. Teenage Mutant Ninja Turtles 2: The Arcade Game (1990)
 |
| kuva: whatvinniethinks.com |
Ei vielä se, että ensimmäisestä Turtlesista tehtiin niin pirun vaikea. Toisessa osassa tekijät alkoivat oikeasti ilkeiksi. Pelissä ei siis voi tallentaa ja loppuviholliseen asti pääseminen vaati pari tuntia armotonta hakkaamista. Kun on aika mitellä lopuksi silppuria vastaan, tällä onkin lähes koko ruudun kattava ase joka tappaa yhdestä osumasta. Kiitti vaan. Ikimuistoisen raivostuttavaa.
6.Prince of Persia (1989)
Muutamakin kohta on jäänyt melko eläväisesti mieleen, ihmekkös kun peliurani aloitin muun muassa tällä. Yksi ehdottomia hetkiä on pelastusoperaatio mallia hiiri, jossa prinssi jää väkisin telkien taakse ja on vain odotettava prinsessan lähettämää hiiriapua. Ärsyttävyydessään ikimuistoisimmat hetket ovat pari loikkaa jotka pitää tahdittaa sellaisella pikselin mikrotarkkuudella ettei ole tosikaan. Myös taistelu luurankoa vastaan teki vaikutuksen.
Kaikista ikimuistoisin on kuitenkin prinssin varjopuoli, joka karkaa tämän lävistettyä käytävälle pystytetyn peilin. Varjo pällistelee kuin olisi odottavinaan prinssiä luokseen, kunnes viime hetkellä painaa portin säppiin tämän hypättyä kuvassa näkyvän kuilun yli. Varjolla on myös aivan oma karmiva beepperiteemansa. Pelin lopussa oma varjo pitääkin kohdata mies miestä vasten. Suurin osa ikimuistoisista kohdista on karsittu pois pelin nessiversiosta, nämä siis koettii ihan koti-pc:llä.
5. Commander Keen 4 (1991)
Commander Keen sarjasta löytyisi muutamakin olennainen ja ikimuistoinen hetki, yksi niistä on ensimmäisen pelin alussa tehtävä visiitti pienessä majassa, josta pogokepin saa noudettua. Jostain syystä vain niin ikoninen astelma. Monet 1UP-kätköt ovat tietenkin oma lukunsa ja ne pienenpienet yksityiskohdat, esimerkiksi vain yhdestä paikasta yhdessä pelissä voi löytää omia aakkosiamme koko pelimaailmasta. Ne on kirjoitettu paikallisen avaruusoliokoulun liitutaululle ja sen avulla voi myöhemmin kääntää täkäläistä kieltä halutessaan.
Kaikista ikimuistoisin hetki on kuitenkin ehdottomasti armoton kohtaaminen dopefishin kanssa. Kyseessä on uintijakso, jossa on säästyttävä kalanruoaksi joutumiselta. Keen ei voi ampua, eikä käyttää pogokeppiä. Kohtaus on äärimmäisen intensiivinen juuri tilanteen klaustrofobisuuden ja epätoivoisuuden vuoksi. Siitä selvittyä olo on enemmän kuin huojentunut.
4. Syobon Action
Liian korkea vaikeusaste ja alituinen kuoleminen pelissä on monesti rasite, mutta Cat Marioksikin kutsuttu Syobon Action kääntää asian päälaelleen. Hyvin pian pelin aloitettuasi tiedät mistä on kyse. Mitä tahansa järkevältä tuntuvaa oletkaan tekemässä, kuolet lähes sataprosenttisella varmuudella. Syobon Action on naurettavuuksiin asti venytetty tekemällä oppii -koettelemus, jossa joudut kohtaus kohtaukselta menemään eteenpäin ja aloittamaan alusta mennäksesi kohdan erilailla. On oikeasti taidetta tehdä pelistä näin mielettömän hauska ja viihdyttävä, kun sen kaiken järjen mukaan pitäisikin olla maailman ärsyttävin. Ikimuistoisin hetki on se, kun tajuat että juuri kun luulit ettei enää mitään voisi tapahtua, se tapahtuu.
3. Duke Nukem 3D (1996)
Kaksi ensimmäistä Duke Nukemia olivat melko perus id-kauraa, jotka meni kyllä sujuvasti alas. Mielestäni kakkonen jäi jopa liian vähälle huomiolle, mutta syykin on selvä. Kolmas nimittäin on yksi vuosisadan peleistä, ja miksi? Duke avaa suunsa ja on niin rivo että heikommat pahastuu. Ikimuistoisimpia hetkiä voi olla ensikertaa stripparin tippaaminen tai kun kuulee ensimmäistä kertaa Duken heittävän laineja kuten: Your face. Your ass. What's the difference? tai I'll rip your head off and shit down your neck! Eat shit and die! Kun Duke löytää Duke Nukem 2 -kolikkopelin tämä toteaa I don't have time to play with myself. Rivo ja hauska! What's not to like?
2. VVVVVV (2010)
Veni, vidi, vitun vici!! Jotka tietävät, tietävät. Pelissä on eräs kohta, jota on yritettävä valehtelematta satoja kertoja ennen kuin sen voi päästä läpi. Joka ikinen nanosekunti ja näppiksen näpäys on piirustettava niin tarkkaan selkärankaansa, ettei tule pikselin vertaa hutia. Pelissä ei hypitä, vaan vaihdetaan painovoiman suuntaa. Kuvan kohdassa ei siis voi hypätä tuon pienen nypyn yli ja ottaa tuota killutinta, vaan on painettava ilman halki monta ruutua pitkän piikkiviidakon läpi ylös laatalle, josta on jatkettava takaisin puolen sekunnin sisällä aina nypyn toiselle puolelle. Se ei edes näytä niin vaikealta, mutta jotka tietävät, tietävät. Se tunne kun oikeasti pääsee sinne, voi luoja! Ikimuistoisin tehtävä ikinä.
1. Super Mario Bros 3 (1988)
Itsestäänselvyys kai, mutta minkäs teet. Vaikeampi siiten lähteä valitsemaan vain yhtä ikimuistoista hetkeä. Ensimmäisen Super Marion joka ikinen hahmo, sieni, putki, musiikin piippaus ja linnarata on jo niin itsestäänselvyyksiä ettei niitä edes voi ajatella muistoina, ne vain on. Sen takia onkin lähdettävä etsimään jotain pientä ilahduttavaa yksityiskohtaa ja ainekin itselleni niitä löytyy kaksi ylitse muiden, kummatkin kolmosesta.
Onhan niiden taikahuilujen napsiminenkin oma juttunsa ja näin, mutta moneen kuosiin pukeutuva Super Mario sammakkopuvussa polskimassa ja etenkin kengän sisällä loikkimassa ovat ylitse juuri minkään muun. Jos pitää kuvailla mikä on kivaa ja mikä on kivan näköistä, se on pelata ja katsoa Super Mario 3:n nuo kohdat. Eniten maailmassa olen katkera siitä että sitä iloa kestää niin pienen hetken. Tai ehkä juuri siksi se on niin ikimuistoista kun pääsee buutsilla ratsastamaan, sen tietää olevan niin ainutlaatuinen hetki.
Ihana listaus. Olen itsekin pelannut kaikkia muita paitsi (usko tai älä) Bubble Bobblea, TMNT2:sta, Syobonia ja VVVV:tä.
VastaaPoistaPrince of Persiaa pelasin hirmu pitkään, mutta en päässyt koskaan loppuvastustajasta läpi, kunnes sitten joku samasta ongelmasta kärsivä lähetti Hesarin Kysy Kirstiltä -palstalle (oi niitä pre-www -aikoja) kysymyksen siitä ja sen jälkeen mäkin pääsin. :D
Commander Keenitkin kuluivat koneellani hyvin, mutta juuri nyt en muista, mikä niistä olisi ollut suosikkini. Hankintalistalla ne kuitenkin on, kunhan saa nykykoneilla toimimaan.
Niin ja Super Mario Bros 3:ssa mä en koskaan suostunut käyttämään taikahuilua, vaikka ne toki keräsinkin ja jos pelattiin porukalla, niin jos joku käytti niitä, niin mun peli-into lakkas. :D
Ja meillä oli n. kahdeksan vuotta Super Mario World SNESillä ja se oli meidän ainoa SNES-peli (joskus lainasin jotain kaverilta). Arvaa tuliko kovinkin tutuksi. :D
(Uskonen). Suosittelen kokeilemaan, Bubble Bobble on hieman miellyttävämpi kokemus PC:llä koska on hieman sutjakkaampi liikkuvuudeltaan kuin kasibittisen versio ja ehdottomasti viihdyttävämpi kaksinpelinä. TMNT2:sta on aika hieman ajanut ohi, mutta kolahtaa edelleen ainekin kaltaisilleni retrostelijoille. Syobonia voin suositella Super Mario -faneille, joilla on pitkä pinna ja tippa huumorintajua. VVVVVV on myös erittäin mainio ja kekseliäs neo-retroilu.
VastaaPoistaToi hesari-juttu on kyllä aika mainio, oi ja voi niitä aikoja. Pakko myöntää, etten itsekään keksinyt tuolloin ratkaisua loppariin ja sain kuulla sen vasta pitkään pelailtuani tutulta.
Commander Keen 4 on kyllä oma suosikkini niin monella tasolla, vaikka jokainen onkin loistava (kolmonen tosin jäänyt muiden varjoon, etenkin kun sen pystyy läpäisemään vain muutamassa minuutissa oikeilla ratkaisuilla).
Ja Keenithän toimii nykykoneilla DosBoxin avulla! DosBox on ladattavissa netistä ilmaiseksi, googlaa ja perehdy.
Luultavasti et ole ainut joille Super Mariot on tullut vastaavista syistä tutuiksi! Taikahuilut on ihan kätsä keksintö siinä mielessä, että kun tallennusmahdollisuutta ei ole, koneen voi turvallisin mielin sammuttaa ja oikaista pian maahan johon jäi. Mutta kyllähän sen suurimman nautinnon saa jos on mahdollista pelata peli läpi yhdellä istunnolla. Jos ihan surutta vain skippaa maita joita ei ole ikinä läpi pelannutkaan, siinä pettää vain itseään.
Bubble Bobble on ihan paras. Juuri päivää sitten mietin sen pelaamista. :) Mikä sattuma.
VastaaPoistaJoo ja kun mäkin bongasin sen Kirsti-palstan just sinä päivänä ekaa kertaa, kun faijalla taisi olla se auki siinä. Siitä sitten heti koneen ääreen ja peli läpi. :D Muistaakseni jäi neljä minuuttia aikaa.
VastaaPoistaMä oon vähän sitä tyyppiä, että pelit(kin) pitää olla aitona hyllyssä, jos niitä vielä myydään (Keenit oli jossain, mutta en oo saanut vielä aikaiseksi), joten sitä kautta sitten "joskus". Kolmosessahan joo pääs aika nopeesti eteenpäin silloin joskus. DosBox on kyllä käytössä. ;)
Niin ja jokunen vuoshan mä sain NESin ja läjän pelejä järjettömän halvalla ja mukana oli SMB3 ja voi sitä riemua, kun yhtenä lauantaipäivänä otin pelin käteeni ja pelasin "koko" päivän vieden sen kunnolla läpi. Huomasin vaan siellä viimeisessä maassa, kuinka helppoa ne tankki-/laivajutut olikaan, kun pienempänä en millään tahtonut päästä niitä läpi ilman P-siipeä tai menemällä laivakentässä sieltä veden kautta. :D
Ei muutaku miettimisestä teoksi Suvi, sillähän siitä päästään!
VastaaPoistaSiin on kyllä tosi tiukka aikaraja, eikä saa jäädä paljoa töpeksimään. Joskus tuli viihdytettyä itseä menemällä viimeiseen rataan odottelemaan viimesiä sekunteja prinsessan budoaarin ulkopuolelle ja kun aika oli päättymässä hyppäsi kohti huonetta jääden kuitenki milleistä kiinni ja hävisikin pelin.
Kyllä itekki tahdon pelit(kin) aitona, mutta jossain se raja kuitenki kulkee ja hyödynnän kyllä surutta abandonware -saitteja tiettyjen vanhojen pikkupelien suhteen. Kivempaahan olisi saada kaikki jokaista paganitzua ja chagunitzua myöten aitona, mutta... kunnes on sen aika tyydyn kyllä latailemaan.
Ja kyllä kun itekki sain vihdoin ensimmäisen ikioman nessini (viimevuonnako) ja läjän pelejä niin olihan se saatava pelattua siltä istumalta ja kyllä vimosen maan tankit/laivat vieläkin hieman hirvitytti! Tosin pienenä ne tuntu ihan utopistisen kammottavilta ja siihen nähden se oli pientä.