On tiistai ja veikkauskortilla pääsee kaksi yhden hinnalla kotimaiseen leffaan. Sellainenhan pyörii, joten menoksi. Roskisprinssin alkaessa elokuvavalinta alkaa välittömästi arveluttaa. Alkuasetelma on aivan kuten aiemmin tänä vuonna nähdyssä Elokuussa, eli valmistujaiset kaiken saaneen pojan tyyliin. Elämä on ennalta saneltu, jäljelle jää vain se kaikista polttavin kysymys - jatkaako huippupianistiksi vai kirurgiksi? Kysymykseen tämä kermaperseeksi miellettävä poitsu ei aio vastata heti, vaan lähtee kokemaan sitä maailmaa ihan kehä kolmosen ulkopuolelle. Lähtöasetelma siis hieman latisti, nousi pelko että luvassa on toisinto Oskari Sipolan onnistuneesta fantasiafiltterin läpi kuvatusta kesähelleromanssista, mutta vailla Elokuun taiteellisia ambitioita. Kuinkas sitten kävikään?
Pääosan nuorta seikkailijaa, ritarillista Jediä esittää näyttelijänalku nimeltään Jon-Jon Geitel. Kaverin etunimiparista tulee jostain syystä vahvasti mieleen joku hassusti sönköttävä virtuaalihahmo, vielä kun roolihahmonkin nimi mahdollistaa halpojen vitsien heittelyn viitaten tuohon samaiseen saagaan.. Näyttelijänä tämä Jon-Jon on kieltämättä täysi raakile. Rooli vaatii stadin pojalta tietynlaista rassaavuutta, mutta ohjaajan olisi pitänyt repiä pirukseen enemmän irti tästä herrasta jotta olisi saanut hyvän lopputuloksen. Tällaisenaan se on hyvin epäuskottava, eikä henkilökemiaa vastaparia kohtaan juuri synny.
Muuten kaikki loksahtaakin pian paikoilleen. Muut näyttelijät ovat mainioita, vaikka melko kliseisiä karikatyyrejä. Heikki Silvennoinen nähdään kohtalaisen pienessä, mutta kelpo roolissa roskakuskina, Kristiina Elstelä olennaisemmassa ja hieman tragikoomisessa roolissa juoppona pullonkerääjänä. Naispääosassa sitten nähdäänkin yllättävän vakuuttava debytointi Markku Maalismaan tyttäreltä, Pihla Maalismaalta.
Nuorisoelokuvien ohjaajaksi vihkiytynyt Raimo O Niemi (mm. Poika ja Ilves, Susikoira Roi, Suden arvoitus) on jo 62 vuotias mies ja jaksaa vielä lällytellä tv-ohjelmamaista nuorisodraamaa se niin sanottu pilke silmäkulmassaan. Tuloksena on elokuvan mitallinen viihdyttävää uutta kotimaista elokuvaa, jossa on häivähdys vanhaakin, kiitos lie veteraaniohjaajan. Vitsailua väännetään läpi elokuvan onnistunein ja vähemmän onnistunein seurauksin, loppusaldona kuitenkin hyvä mieli ja optimistisen suhtautumisen järkkymättömyys kotimaista elokuvaa kohtaan. Meillä osataan tehdä laadukasta taide-elokuvaa ja menevää viihdettä sen vastapainoksi.
Roskisprinssi ei ole lainkaan välttämätön elokuva, mutta se on ennenkaikkea ihan mukava. Ja ihan mukaville elokuvillekin on syytä antaa sijaa. Elokuvasta pitäminen voi olla mielialastakin kiinni ja olen ehkä juuri nyt suotuisalla tuulella antamaan elokuvan virheitä anteeksi. Pisteytyksessä otan huomioon elokuvan lajityypissään ja vaikka onnistunutta dialogia välillä tärvelläänkin heikolla ulosannilla, se ei ole niin vakavaa, koska tämä nuorisoelokuva ei yksinkertaisesti ole niin vakava. Kyseessä on yllättävän hauska ja hellyyttävä elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti