Rise of the Planet of the Apes (2011)

Jos ei tiedä mistä Apinoiden planeetassa on kyse, tämä elokuva tekee jo olemassaolollaan hallaa niille jotka eivät ole alkuperäistä ahaa-elämystä kokeneet. Nykyään on lähes mahdoton vaeltaa niin sumussa elämänsä, ettei tietäisi ennen näkemistä Tähtien Sodan tai Psykon aikoinaan niin sävähdyttäviä käännekohtia. Apinoiden Planeetta on nyt pikkuhiljaa astumassa virallisesti niiden elokuvien joukkoon.

Yritin olla ajattelematta elokuvasta mitään ennakkoon. Toki halusin sen olevan hyvä, mutta Tim Burtonin heikon uudelleenlämmittelyn jälkeen ei uskaltanut kuin toivoa, ettei uuttakin yritystä olisi ryssitty. Luultavasti suurin osa elokuvasarjan faneista odotti kanssani ainekin jossain määrin skeptisesti lopputulosta. Yllättäen, siinä ei ollutkaan mitään hävettävää. Tapahtumat rakennellaan alkuperäistä sarjaa kunnioittaen ja viitaten, mutta kaikkiaan elokuva on omillaan pärjäävä ja jopa erittäin tunteikas. Se on poikkeuksellisen onnistunut loppukesän vetonaula, puhdasta viihdettä, jossa on kuitenkin taustan hämyssä luettava sanoma jota ei luojan kiitos tuputeta lainkaan.

Saagan ystäville apinat ovat tulleet tutuiksi maskeerattuina näyttelijöinä, uutukainen kuitenkin luottaa motion captureen. Voisi kuvitella että apinoiden digitalisoiminen olisi tappanut tunnelmaa, mutta kaikkea muuta. Tunnelmaa ja tunnelatausta sinkoilee joka kerta kun Andy Serkisin elehtelystä kaapattu Caesar-apina pääsee kuvaan. Serkis on motion capture -aikakauden ensimmäinen supertähti, Sormusten herran Klonkkuna tämä oli ehkä inhimillisin hahmo koko elokuvista. King Kongina hän pääsi harjoittelemaan apinan roolia, mutta siinä missä Kongista löytyi ne paikoitellen mahtavat piirteet, löytyy niitä Rise of the Planet of the Apesista potenssissa kymmenen. Tunteikkuutta ei myöskään missään vaiheessa vesitetä liialla rymistelyllä, jännite kasvaa hiipivällä vauhdilla ja myös hiljainen huumori pitää kokonaisuuden balanssissa. Tätä kaikkea oli vaikea kuvitella trailerin nähtyä, en suosittele tuomitsemaan elokuvaa vain sen perusteella.

Elokuva ei ylianalysoi, muttei paina liikaa villaisellakaan. Vaikka etenkin alkupuolella ajan- ja tapahtumien kulun välisessä yhteispelissä on epäloogisuutensa, se ei häiritse liikaa, käsittelemmehän kuitenkin ns. viihde-elokuvaa. Tästä ei kuitenkaan löydy niitä suuria virheitä, jotka ovat amerikkalaisen toimintascifin ikuinen riesa. Elokuvan aikana luodaan erittäin vankka pohja potentiaaliselle uusien elokuvien sarjalle, kysymyksiin jätetään juuri sopivasti vastaamatta, silti täysin ilman katsojan härnäämistä. Millä todennäköisyydellä jatko olisi sitten onnistunut, tässähän käydään jo läpi se suuri mullistus josta koko jutussa on kyse? Jos tekijätiimi malttaa hioa yksityiskohtia ja tarinankerronta pysyy yhtä vahvana, miksei onnistuisi. Ensimmäinen jatko-osa voisi olla suhteessa sitä mitä Aliens oli Alienille, toimien siis täydellisesti ollen aivan eri lajityyppiä. Palatakseni kuitenkin vielä tähän päivään ja tähän elokuvaan, jos olet kahden vaiheilla mennäkö katsomaan vai ei, suosittelen kyllä ottamaan sen riskin, ainekin itselleni uhkapeli kannatti.