Tie pohjoiseen (2012)

Mika Kaurismäki: Tie pohjoiseen (2012)

Mika Kaurismäki on monipuolinen ja vaihteleva ohjaaja, ikävä kyllä tuo vaihtelevuus esiintyy myös tehokkaan tuotannon laadussa. Perhe- ja parisuhteet ovat toistuvasti syynissä, omalla kieroutuneen kyynisellä ja mustalla tavalla. Parhaimmillaan ohjaajaveljesten vähemmälle huomiolle jäänyt Mika on mielestäni kuitenkin dokumenttiosastolla.

Miriam Makebasta kertova Mama Afrika on kenties se kaikkein upein ja vaikuttavin. Sitä ennen ohjaaja teki elokuvan Veskusta. Tuolloin vaikutti siltä, että suomalaisen elokuvan ja musiikin elävä legenda olisi vedellyt viimeisiään. Loiri pisti kuitenkin kaikkien yllätykseksi elämänsä parempaan kuntoon ja lähti Mikan seuraavaan fiktioelokuvaan mukaan. Näyttelijänä, laulajana ja hahmona.

Vesku luo sinänsä mielenkiintoisen, mutta kliseisen odd couple -parivaljakon Samuli Edelmannin kanssa. Edelmann esittää elokuvassa Veskun poikaa ja kaikkiaan ainekset voisi olla elokuvatapaukseen, jossa elokuvakentän pappa luovuttaa palasen statusarvostaan jo manttelinperijälleen. Loirin kaltaista kotimaisen elokuvan suurmiestä meillä tällä hekellä ei ole ja vaikka Edelmann on toisinaan potentiaaliselta ja loogiselta jatkumolta mielipiteet jakavalle monilahjakkuudelle tuntunutkin, se lopullinen silaus näyttelijän särmästä jää toistaiseksi puuttumaan.

Hurmurit hoilaa ja daamit ihastelloo.

Isän ja pojan välisen kuilun kurominen yhteen tapahtuu perinteisessä road movie -kontekstissa, Mika Kaurismäelle varsin tuttuun tyyliin. Kiertoajelu Suomen läpi, nimenmukaisesti kohti pohjoista, pysähtyy muutamilla etapeilla syystä jos toisesta. Matkan varrelle mahtuu tietenkin Peter Franzén, joka esittää jälleen kerran peterfranzénia, määrittelemätöntä hahmotyyppiä, jonka funktiona on yksinkertaisesti olla hieman huvittava hörhö. En voi sanoa, etteikö rooli ihan hauska olisi ollutkin, jälleen kerran, mutta varsin tarpeeton.

Toki elokuva keskittyy näiden kahden henkilön suhteeseen, mutta matkan varrella nähdään tukku tuttuja  naamoja, kuten Irina Björklund, Kristo Salminen, Elina Knihtilä, Aake Kalliala, Mari Perankoski, sekä pikaisesti jopa Eija Vilpas. Knihtilän aisaparina nähdään nuoremman polven lupaus, Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan Ada Kukkonen, joka pääsee Edelmannin kanssa hyvinkin läheisiin tunnelmiin.

Veskua ja Samuliahan ihmiset menevät katsomaan. Itseasiassa kuuntelemaankin, eikä pelkästään laulun takia, kummallakin on varsin karismaattinen ja uniikki ääni. Kyllähän heille se duettokin on suotu ja vielä Tuure Kilpeläisen bändin säestyksellä.

Elokuva on kaikesta huolimatta typerä kuin mikä, jopa teknisesti kömpelö, paikoitellen silti yllättävänkin hauska kotimainen hölmöily. Mitään siitä ei tunnu jäävän käteen elokuvan loputtua ja silti se antaa katsojalle ihan riittämiin jos peruskotimainen yleisesti maistuu. Tuntuu maistuvankin, sillä yli 200 000 katsojan rajapyykki meni alle viikko sitten rikki.