Puhdistus (2012)

Antti Jokinen: Puhdistus (Purge, 2012)

Jatkaakseni ajan ja paikan hermolla, seuratkoon näitä popparipostauksia vielä tämäkin. Sofi Oksasen Puhdistus on puhutuin suomalainen kirja aikoihin ja monien muodonmuutosten jälkeen myös elokuvasovituksen tekeminen oli ilmeisen väistämätöntä. Nykyhetkessä ja sota-ajan kipeissä muistoissa etenevä tarina ruotii Viron vaiettua historiaa vakaalla otteella.

Tarina menee lyhykäisyydessään näin: Nuori tyttö pakenee sutenööriään vanhan naisen tönölle. Tytön kohtalo avaa katkeroituneen mummon muistot auki. Sodan aikana hän piilotteli siskonsa kanssa neuvostomiehitystä vastustanutta metsänveljeä (Peter Franzénin hörhöhahmo), Hansia, johon oli itse toivottomasti rakastunut, mutta mies ei suostunut vilkaisemaankaan ketään muuta kuin hänen siskoaan. Alkaa eri aikakausissa limittäin esitetty tukikohdan puolustus tunkeutujalta.

Näitähän suomalaiset haluavat, ainakin nämä myyvät. Tuottajien ja katsojien välisen yhteisymmärryksen ja toisensa ruokkimisen perusta on pysynyt sota-ajoilta uskollisena tietyille teemoille. Katsojaennätyksiä rikkovat yleensä sotakuvaukset, -muistelot ja kevyt huumorihömppä (kts. Tie pohjoiseen), joka oli varsin suosittua jo sodan aikoihin. Lähivuosina lastenelokuva on päässyt mukaan taistoon ja katsotaan niitä liukuhihna-Vareksiakin.

Puhdistusta ei tietenkään voi pitää pelkkänä sota-ajan kuvauksena, sitä paitsi se sijoittuu Suomen sijasta Viron historiaan toisen maailmansodan aikana. Tarina on kokoelma Sofi Oksasen lapsena Virossa kuulemiaan tarinoita, joita hän on vasta aikuisiällä yhdistellyt itselleen ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Niiden pukeminen tarinoiksi muussakin kun suullisessa muodossa, on osa suurempaa projektia, jolla hän haluaa vaietun historian tulevan kuuluviin. Pidän sitä siinä mielessä ihan tärkeänäkin.

Yleistyvä yhteinen tekijä kotimaisella elokuvalla on rankat aihepiirit ja ikävienkin kohtausten kainostelematon toteutus. Siitä kertovat jo finalistit Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi, jotka olivat tämä nimenomainen elokuva ja Aku Louhimiehen Vuosaari. Kumpikin lohduttomia ihmiskohtaloita raadollisesti kuvaavia, kaunistelemattomia elokuvia. Niitä yhdistää taidokas, monikerroksinen tarinankerronta, Laura Birn ja Amande Pilke - retuutettavan nuoren lihan ilmentymänä kummassakin (sekä virolainen Kristjan Sarv.)

Puhdistus vei lopulta Oscar-ehdokkuuden. Valinta on vaikea, eikä edustajan nimeämistä kyseisiin kissanristiäisiin voi tehdä yksi yhteen pelkän paremmuuden perusteella, tulisi miettiä eteenpäin sikäläisen raadin perusteita. Kumpikin on teknisesti hyvin onnistunut, itse pidän Vuosaarta mielenkiintoisempana ja kestävämpänä.

Itse elokuvaa saattoi moni The Residentin nähnyt kauhulla odottaa, sillä ohjaaja Antti Jokisen Hollywood-kokeilu ei saanut kovinkaan hyvää vastaanottoa. Puhdistus on hyvin kantavaa, vahvasti rakennettua laatua, vailla merkittävää omaa näkemystä ohjaajan suunnalta.

Kerronta ja näyttelijäsuoritukset ovat se kaikista vahvin anti. Elokuvassa on aivan oikea tähtikin, hauraan naisen rooleja ikänsä tehnyt Laura Birn. Birn on kuin tehty nuoreksi Aliideksi, aivan kuten Krista Kosonen tämän elokuvasiskoksi Ingeliksi, joskaan jälkimmäisen painoarvo elokuvan onnistumiselle ei ole kovinkaan suuri.

Voimakkaimpiin rooleihin kuuluu myös Kristjan Sarvin inhottavan vahva suoritus virolaisena naistenalentajana. (Pasan) hahmo on päästä varpaisiin inhon tunteita herättävä ja kun huomaa aidosti vihaavansa henkilöä, tietää suorituksen olevan onnistunut.

Puhdistus on vahva ja rankka, hyvin kerrottu ja näytelty tarina kipeistä aiheista. Sillä olisi silti pitkä matka klassikoksi tai pitkään muistettavaksi teokseksi. Se on yksi tämän vuoden kotimaisista elokuvatapauksista ja siinä se.